Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä apua miehensä henkisesti ja fyysisesti pahoinpitelemälle? Erottu jo on.
25.07.2021 |
Olen ollut sairauslomalla kohta kuukauden mutta tuntuu, kuin olisi edelleen jonkinlaisessa shokissa. Ihan normaalitkin asiat ovat vaikeita kuten pukeutuminen (en muista, millaisia vaatteita minulla on), autolla ajaminen (sisäinen kartta on kuin kadonnut päästäni), en muista edellisen päivän tapahtumia kuluneista viikoista puhumattakaan jne. Saattaa mennä tunteja, kun olen vain pysähtynyt omiin ajatuksiini jäänyt tuijottamaan ulos ikkunasta.
Mies pahoinpiteli minut viimeksi kesäkuun alussa ja siitä saakka oloni on ollut jotenkin epätodellinen. Ympäristön äänet tuntuvat dumppaantuneen, kiinnitän huomiota ihan epärelevantteihin asioihin ympäristössäni (tyyliin puiden lehtien havina, auringon ja varjon vuorottelu maan pinnalla) ja suunnilleen säikähdän, kun minulle puhutaan.
Olen taloudellisestikin huonossa tilanteessa sillä miehen jo pitkään harjoittaman henkisen sekä fyysisen väkivallan vuoksi olen ollut useampia pätkiä sairauslomalla kevään kuluessa En ole saanut haettua sairauspäivärahaakaan ja nyt miehen heitettyä minut ulos asunnostamme tilanne on entistä ahdistavampi siksi, etten saanut mukaani mitään huonekaluja/kodin käyttöesineitä. Asun tyhjässä asunnossa ja vaatteeni ovat jätesäkeissä. Läheisiä ei oikeastaan ole jäljellä koska miehen mustasukkaisuus sai minut lopettamaan yhteydenpidon kaikkien miehen perheen ulkopuolisten kanssa. Soitin sosiaalitoimistoon ja kerroin tilanteeni. Minulle luvattiin soittaa kiireellisesti takaisin muttei sieltä ole kuulunut mitään.
Olen ihan loppu. Ennen tämän miehen tapaamista elämässäni oli kutakuinkin kaikki järjestyksessä ja kunnossa enkä edes etsinyt seuraa.
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Kiinnitin huomiota tuohon, että mies heitti ulos. Etkö itse halunnut tilanteesta ulos. Lapsia teillä ei kai ollut. Oletko nuori vielä. Muuta vähäksi aika takaisin lapsuudenkotiisi, jos vanhempasi ovat elossa.
Valitettavasti vanhempani eivät ole henkisesti aivan terveitä. Uskoisin, että tästä syystä omaan taipumuksen hakea seuraa minulle sopimattomista kumppaneista. Eli olen saanut väärän mallin jo lapsuudessa enkä osaa muuttaa sitä. Vanhemmistani ei ole tukemaan minua tässä tilanteessa kuten he eivät ole koskaan aiemminkaan pystyneet tukemaan minua.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnitin huomiota tuohon, että mies heitti ulos. Etkö itse halunnut tilanteesta ulos. Lapsia teillä ei kai ollut. Oletko nuori vielä. Muuta vähäksi aika takaisin lapsuudenkotiisi, jos vanhempasi ovat elossa.
Luonnehäiriöinen väkivaltainen ihminen aiheuttaa lamaannustilan. Toimintakyky menee.
Sulla ei ole ketään? Millaista apua koet tarvitsevasi? Kuulutko seurakuntaan? Saisitko sieltä keskusteluapua?
Mä elin pitkään parisuhteessa jossa oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Mulla on vasen puoli päästä pysyvästi turvoksissa, vasemmat poskihampaat poistettu ja vasemmassa korvassa heikentynyt kuulo kun oikeakätisenä mies löi aina vasemmalle puolelle päätä. Meillä kävi poliisit muutaman kerran mutta siitä ei tullut mitään seurauksia. Ei kysytty haluanko tehdä rikosilmoituksen. Mies vietiin putkaan ja tuli seuraavana päivänä takaisin.
Mä en ole tarvinnut mitään virallista ulkopuolista apua koska mulla on ollut pari kaveria ja työkaveria joille olen voinut puhua. Alkuun luulin että syy pahoinpitelyihin on minussa mutta eihän se ole niin. Mies teki väärin ja minulla on puhdas omatunto. Mulle työ ja kaverit ovat parasta terapiaa ja samalla olen kuullut että tapaukseni ei ole mitenkään harvinainen.
Jos sulla ei ole työpaikkaa, voisitko ensi säikähdyksestä päästyäsi hakeutua vaikka vapaaehtoistyöhön, esim. leipäjonoon tai eläinsuojeluyhdistykseen? Tarkoitukseni ei ole vähätellä kokemuksiasi, vaan omasta kokemuksestani tiedän, että ihmiskontaktit ja se että saa tuntea itsensä hyödylliseksi, auttavat traumoista selviämiseen. Elämä jatkuu.
Siis heittikö mies sinut ulos vai lähditkö itse? Kuukausi on todella lyhyt aika tuollaisen suhteen jälkeen, oli miten päin vaan. Jos mies heitti sinut pihalle niin ehkä kannattaa tehdä ajatustyötä itsesi kanssa, että miksi olit tuollaisessa suhteessa? Miksi et lähtenyt itse? Olen ollut itse samassa tilanteessa (väkivaltainen ja hajottava suhde) ja huomasin, että kukaan ulkopuolinen ei oikein voi ymmärtää sitä tilannetta. Hienoa, jos löytää vertaistukea samaa kokeneilta, mutta se on kuitenkin aika yksinäinen paikka, josta vain täytyy itse selvittää tie ulos. Se vaatii aikaa. Jatkuvan stressin ja pelon jälkeen on hyväkin huomata pienet hetket, vain kuuntelee lehtien havinaa tai katselee miten aurinko siivilöityy puiden välistä. Ei sieltä ole muuta tietä ulos kuin arvostaa itseään, miettiä miten siihen tilanteeseen on päädytty ja miten sitä voi järjestellä itselleen toisenlaisen elämän. Heti elokuussa selvitä paikallisen terveyskeskuksen tai kelan kanssa mahdollisuus terapiaan. Jos tykkäät kirjoittaa niin kirjoita vaikka ajatuksiasi johonkin muistikirjaan tai etsi kirjoja, jotka liittyvät siihen aiheeseen mitä olet itse kokenut. Ainakin itselläni nuo molemmat auttoi tosi paljon käsittelemään sitä mitä olin kokenut ja monta kertaa piti keskeyttää lukeminen kun vaan itketti niin paljon. Nyt tuosta ajasta on yli 10 vuotta ja se tuntuu pahalta unelta, mutta ei sitä ikinä silti täysin unohda.
Vierailija kirjoitti:
Sulla ei ole ketään? Millaista apua koet tarvitsevasi? Kuulutko seurakuntaan? Saisitko sieltä keskusteluapua?
Mä elin pitkään parisuhteessa jossa oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Mulla on vasen puoli päästä pysyvästi turvoksissa, vasemmat poskihampaat poistettu ja vasemmassa korvassa heikentynyt kuulo kun oikeakätisenä mies löi aina vasemmalle puolelle päätä. Meillä kävi poliisit muutaman kerran mutta siitä ei tullut mitään seurauksia. Ei kysytty haluanko tehdä rikosilmoituksen. Mies vietiin putkaan ja tuli seuraavana päivänä takaisin.
Mä en ole tarvinnut mitään virallista ulkopuolista apua koska mulla on ollut pari kaveria ja työkaveria joille olen voinut puhua. Alkuun luulin että syy pahoinpitelyihin on minussa mutta eihän se ole niin. Mies teki väärin ja minulla on puhdas omatunto. Mulle työ ja kaverit ovat parasta terapiaa ja samalla olen kuullut että tapaukseni ei ole mitenkään harvinainen.
Jos sulla ei ole työpaikkaa, voisitko ensi säikähdyksestä päästyäsi hakeutua vaikka vapaaehtoistyöhön, esim. leipäjonoon tai eläinsuojeluyhdistykseen? Tarkoitukseni ei ole vähätellä kokemuksiasi, vaan omasta kokemuksestani tiedän, että ihmiskontaktit ja se että saa tuntea itsensä hyödylliseksi, auttavat traumoista selviämiseen. Elämä jatkuu.
Kiitos vastauksestasi. En usko jumalaan enkä kuulu myöskään kirkkoon. Minulla on työpaikka (olen tarkemmin yrittäjä) mutta ongelmani on se, etteä ahdistukseltani pysty tekemään mitään. En toisin sanoen pysty kohtaamaan toisten ongelmia. En pysty toimimaan ihmisten kanssa. Päässäni ikään kuin vain surisee ja siltä surinalta saan hetken armahduksen tuijottamalla vaikka haavan lehtien värinää tuulessa.
En tarkoittanut tyrmätä ehdotustasi vaan yrittää selittää sitä, etten ole toimintakuntoinen. Energiani menee siihen, etten olen huutamatta ääneen. Jos nyt yhtään osaan kuvailla sitä, mitä tunnen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen jo pitkään miessinut sitä, mikä tästä "hyvinvointivaltiostamme" puuttuu. Se on sekä konkreettista että keskustelua tarjoava taho. Eli kuin läheinen ihminen mutta kuitenkin koulutettu niin, ettei anna omien tunteittensa viedä.
Auttavat puhelimet yms. ovat omien kokemuksieni mukaan tekohengitystä, joilla yhteiskunta toteaa kaikista huolehdittavan ja turvaverkkojen riittävän. Ei, tässä yhteiskunnassa saa apua vain vaatimalla, olemalla tarpeeksi terve ja sinnikäs sekä valitettavasti myös olemalla epärehellinen. Onkohan ikinä haluttu tutkia sitä, millaista tuhoa esimerkiksi vaikeassa kriisissä jonotusaika 1 kk saa aikaan? Tai kuinka moni apua tarvitseva on niin huonossa kunnossa, ettei ilman tukihenkilöä pääse terveyskeskuksen päivystykseen.
ap
Komppaan esittämiäsi ajatuksia. Ja sen, kun toit esille sen asian, että valtiossamme ei tarjota tarpeeksi ja kriisissä olevalle myötätuntoista, ymmärtävää ja auttavaa keskusteluapua.
Ei edes mt- puolella ja psykiatrian alalla olevilta. Joilta sitä pitäisi nimenomaan löytyä.
Aina liian moni on jäänyt ongelmiensa, traumojensa ja kriisinsä kanssa aivan yksin.
Aito, lämminhenkinen ja vuorovaikutuksellinen kommunikaatio hoitoalalla olevilta ja apua tarvitsevien väliltä puuttuu aivan liian paljon ja usein. Ihmisiä "hoidetaan", (jos sitä nyt miksikään kovin auttavaksi ja tehokkaaksi hoitamiseksi voi edes kutsua) vain lääkkeillä. Ja turistaan ja kysellään hoitokeskustelujen aikana jonniinjoutavuuksia. Syvällisiä ja syväluotaavia keskusteluja, ja ongelmien ratkaisukeskeisyyteen keskittyviä keskusteluja ei koskaan juuri tehdä. Resurssien puutteen, mutta myös tahdon ja auttamisen puutteen vuoksi. Ei haluta nähdä tarpeeksi vaivaa.
Tämä on oikeasti totta.
Mutta myös yhteiskunnassamme olevat ihmiset ovat poteroituneet ja siirtyneet liiaksi omiin valitsemiinsa kuppikuntiin. Jolloin syrjäytyneisyys, yksinäisyys ja mt-ongelmat vain kasvavat ihmisten keskuudessa ja yksilötasolla. Osa jää vääjäämättä yhteiskunnan ja yhteisöjen ulkopuolelle.
Edellä kuvatuista, yhteiskunnassamme ilmenevistä ongelmista, myös psykiatrisen hoidon laadusta ja hoitomenetelmien tehottomuudesta pitäisi puhua yhteiskunnassamme nykyistä huomattavasti avoimemmin ja enemmän. Kaikki lähtee asioiden laidan myöntämisestä.
Ja jokainen voi tehdä paljonkin lähellään olevien kanssaihmisten auttamiseksi ja tukemiseksi. Kysymällä ympäristössään ja lähellä olevilta ihmisiltä kuulumisia, esim. voiko auttaa, ja onko sinulla kaikki hyvin? Pienilläkin teoilla, huomioimisella ja nähdyksi tulemisella on valtava vaikutus ja merkitys. Enemmän, kuin kukaan arvaakaan. Kaikki lähtee asennemuutoksesta, niin yksilö, kuin yhteisötasolla.
Ja sen kaiken, lähimmäisten huomioimisen näkemisen ja konkreettisella tavalla auttamisen voi aloittaa jo tänään.
Ei se taloustilanne kuitenkaan ihan huono voi olla, jos autoon on varaa? Ja uuden kodinkin olet saanut hommattua?
Olet kokenut trauman, anna itsellesi aikaa toeta ja toipua siitä. Kyllä se koti siitä kuntoon tulee pikkuhiljaa.
Onneksi sinulla ei ole lasta tuossa tilanteessa, toisaalta se tekee sen, ettet ole kiireellisimmästä päästä viranomaisten listalla.
Miksi muuten puiden lehtien havinan tai valon ja varjon vuorottelujen havaitseminen olisivat jotenkin epärelevantteja asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googlaa Naisten linja, siellä on maksutonta neuvoa ja tukipalveluista, 0800 02400, ma- pe. Turvakoti on myös hyvä vaihtoehto aluksi. Rikosilmoitus väkivallasta. Toivottavasti olet päässyt täysin eroon miehestä. Älä missään nimessä pidä mitään yhteyttä häneen. Nyt olisi tärkeää saada tukitoimenpiteitä, soita huomenna Naisten linjalle. Ota yhteyttä uudestaan sosiaalivirastoon, hae kaikki edut mitkä sinulle kuuluvat. Tärkeintä että pääset eteenpäin ja et jää kiinni huonoon oloon. Ei missään nimessä huonoihin suhteisiin. Yksin on parempi.
Vierailija kirjoitti:
Ei se taloustilanne kuitenkaan ihan huono voi olla, jos autoon on varaa? Ja uuden kodinkin olet saanut hommattua?
Olet kokenut trauman, anna itsellesi aikaa toeta ja toipua siitä. Kyllä se koti siitä kuntoon tulee pikkuhiljaa.
Onneksi sinulla ei ole lasta tuossa tilanteessa, toisaalta se tekee sen, ettet ole kiireellisimmästä päästä viranomaisten listalla.
Miksi muuten puiden lehtien havinan tai valon ja varjon vuorottelujen havaitseminen olisivat jotenkin epärelevantteja asioita?
Mistä kohdasta bongasit auton? Toisekseen, auto maksaa edullisimmallaan 500 € (nettiauto.fi). Eiköhän kyse ole nyt siitä, että tähän asai elämäni on ollut kunnossa. Nyt, kun apua tarvitsisin, sitä tämä yhteiskunta ei tunnu antavan. Olen maksanut veroja, olen tehnyt tunnollisesti töitä, olen tehnyt, tehnyt ja tehnyt. Ja joku kehtaa vauvapalstalla kuittailla siitä, etten ole tarpeeksi huonossa asemassa.
"Onneksi sinulla ei ole lasta tuossa tilanteessa, toisaalta se tekee sen, ettet ole kiireellisimmästä päästä viranomaisten listalla." Tämä suututtaa minua erityisesti. Miksi vastuuntunnottomuudesta pitäisi palkita? Miksi minä en ole verorahoja aktiivisesti tuottavana aikuisena olisi yhtä arvokas?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on kanssa aina hauska kysymys, että miksi et lähtenyt. Ikään kuin aikuinen ihminen tuosta vain lähtisi kotoaan.
Vierailija kirjoitti:
Tää on kanssa aina hauska kysymys, että miksi et lähtenyt. Ikään kuin aikuinen ihminen tuosta vain lähtisi kotoaan.
Kyllä, halusin erota. Olisin kuitenkin halunnut edes osan ostamastani, yhteisestä omaisuudesta takaisin. Siksi sanamuoto "mies heitti minut yhteisestä kodistamme".
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut samoja asioita kuin sinä. Vielä ahdistaa liikaa kirjoittaa niistä edes anonyyminä, mutta halusin vain kirjoittaa että et ole yksin. Itselläni on paljon parempi olla nyt, kuin 2 vuotta sitten, jolloin erosimme. Eli aikakin auttaa. Pitää jotenkin jaksaa vain olla kärsivällinen myös itsensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se taloustilanne kuitenkaan ihan huono voi olla, jos autoon on varaa? Ja uuden kodinkin olet saanut hommattua?
Olet kokenut trauman, anna itsellesi aikaa toeta ja toipua siitä. Kyllä se koti siitä kuntoon tulee pikkuhiljaa.
Onneksi sinulla ei ole lasta tuossa tilanteessa, toisaalta se tekee sen, ettet ole kiireellisimmästä päästä viranomaisten listalla.
Miksi muuten puiden lehtien havinan tai valon ja varjon vuorottelujen havaitseminen olisivat jotenkin epärelevantteja asioita?
Mistä kohdasta bongasit auton? Toisekseen, auto maksaa edullisimmallaan 500 € (nettiauto.fi). Eiköhän kyse ole nyt siitä, että tähän asai elämäni on ollut kunnossa. Nyt, kun apua tarvitsisin, sitä tämä yhteiskunta ei tunnu antavan. Olen maksanut veroja, olen tehnyt tunnollisesti töitä, olen tehnyt, tehnyt ja tehnyt. Ja joku kehtaa vauvapalstalla kuittailla siitä, etten ole tarpeeksi huonossa asemassa.
"Onneksi sinulla ei ole lasta tuossa tilanteessa, toisaalta se tekee sen, ettet ole kiireellisimmästä päästä viranomaisten listalla." Tämä suututtaa minua erityisesti. Miksi vastuuntunnottomuudesta pitäisi palkita? Miksi minä en ole verorahoja aktiivisesti tuottavana aikuisena olisi yhtä arvokas?
ap
Heti toisessa virkkeessä puhut autosta ja autolla ajamisesta, ja kuinka sisäinen kartta on ikäänkuin kadonnut päästäsi. Varmaan löydät sen kohdan itsekin aloituksestasi. Oli miten oli, tosiasia on, että ne tapaukset, joissa on lapsia mukana, menevät kiireellisyydessä edellesi. Ja niitä on mm. turvakodit pullollaan. Ja usko tai älä, on myös niitä perheitä, joilla ei ole edes sitä 500e autoon, - tai edes ruokaan.
En yritä kuittailla tai vähätellä kokemaasi, vaan tuoda vähän perspektiiviä sinulle tilanteestasi ja tästä yhteiskunnasta, jota kritisoit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se taloustilanne kuitenkaan ihan huono voi olla, jos autoon on varaa? Ja uuden kodinkin olet saanut hommattua?
Olet kokenut trauman, anna itsellesi aikaa toeta ja toipua siitä. Kyllä se koti siitä kuntoon tulee pikkuhiljaa.
Onneksi sinulla ei ole lasta tuossa tilanteessa, toisaalta se tekee sen, ettet ole kiireellisimmästä päästä viranomaisten listalla.
Miksi muuten puiden lehtien havinan tai valon ja varjon vuorottelujen havaitseminen olisivat jotenkin epärelevantteja asioita?
Mistä kohdasta bongasit auton? Toisekseen, auto maksaa edullisimmallaan 500 € (nettiauto.fi). Eiköhän kyse ole nyt siitä, että tähän asai elämäni on ollut kunnossa. Nyt, kun apua tarvitsisin, sitä tämä yhteiskunta ei tunnu antavan. Olen maksanut veroja, olen tehnyt tunnollisesti töitä, olen tehnyt, tehnyt ja tehnyt. Ja joku kehtaa vauvapalstalla kuittailla siitä, etten ole tarpeeksi huonossa asemassa.
"Onneksi sinulla ei ole lasta tuossa tilanteessa, toisaalta se tekee sen, ettet ole kiireellisimmästä päästä viranomaisten listalla." Tämä suututtaa minua erityisesti. Miksi vastuuntunnottomuudesta pitäisi palkita? Miksi minä en ole verorahoja aktiivisesti tuottavana aikuisena olisi yhtä arvokas?
ap
Heti toisessa virkkeessä puhut autosta ja autolla ajamisesta, ja kuinka sisäinen kartta on ikäänkuin kadonnut päästäsi. Varmaan löydät sen kohdan itsekin aloituksestasi. Oli miten oli, tosiasia on, että ne tapaukset, joissa on lapsia mukana, menevät kiireellisyydessä edellesi. Ja niitä on mm. turvakodit pullollaan. Ja usko tai älä, on myös niitä perheitä, joilla ei ole edes sitä 500e autoon, - tai edes ruokaan.
En yritä kuittailla tai vähätellä kokemaasi, vaan tuoda vähän perspektiiviä sinulle tilanteestasi ja tästä yhteiskunnasta, jota kritisoit.
Perspektiiviä? Pidätkö siis minua vähäarvoisempana kuin lapsiperhettä, joka on elänyt vuosikausia rahattomana? En ole ikinä osannut ajatella näin. Päin vastoin, minulla on ollut aina tavoitteena selviytyä elämssäni ilman yhteiskunnan tukea. Olen omalla työnteollani mahdollistanut useammankin toimettoman perheen elättämisen. Sen kerran , kun itse tarvitsisin apua, sitä ei tunnu olevan saatavilla. Reilua?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soita. Kriisipuhelin: 09 2525 0111
soitin, 6 minuuttia jaksoi kuunnella jonka jälkeen rupesi lopettelemaan puhelua. Päätti sanoihin "oikein ihanaa kesääm toivottavasti kaikesta huolimatta saat nautittua tästä kesästä!".
En tiedä, mitä oikeastaan edes odotin.
Olikohan sama vastaaja.
Järkyttävän huonolaatuista kriisipuhelimen kesäpäivystys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se taloustilanne kuitenkaan ihan huono voi olla, jos autoon on varaa? Ja uuden kodinkin olet saanut hommattua?
Olet kokenut trauman, anna itsellesi aikaa toeta ja toipua siitä. Kyllä se koti siitä kuntoon tulee pikkuhiljaa.
Onneksi sinulla ei ole lasta tuossa tilanteessa, toisaalta se tekee sen, ettet ole kiireellisimmästä päästä viranomaisten listalla.
Miksi muuten puiden lehtien havinan tai valon ja varjon vuorottelujen havaitseminen olisivat jotenkin epärelevantteja asioita?
Mistä kohdasta bongasit auton? Toisekseen, auto maksaa edullisimmallaan 500 € (nettiauto.fi). Eiköhän kyse ole nyt siitä, että tähän asai elämäni on ollut kunnossa. Nyt, kun apua tarvitsisin, sitä tämä yhteiskunta ei tunnu antavan. Olen maksanut veroja, olen tehnyt tunnollisesti töitä, olen tehnyt, tehnyt ja tehnyt. Ja joku kehtaa vauvapalstalla kuittailla siitä, etten ole tarpeeksi huonossa asemassa.
"Onneksi sinulla ei ole lasta tuossa tilanteessa, toisaalta se tekee sen, ettet ole kiireellisimmästä päästä viranomaisten listalla." Tämä suututtaa minua erityisesti. Miksi vastuuntunnottomuudesta pitäisi palkita? Miksi minä en ole verorahoja aktiivisesti tuottavana aikuisena olisi yhtä arvokas?
ap
Heti toisessa virkkeessä puhut autosta ja autolla ajamisesta, ja kuinka sisäinen kartta on ikäänkuin kadonnut päästäsi. Varmaan löydät sen kohdan itsekin aloituksestasi. Oli miten oli, tosiasia on, että ne tapaukset, joissa on lapsia mukana, menevät kiireellisyydessä edellesi. Ja niitä on mm. turvakodit pullollaan. Ja usko tai älä, on myös niitä perheitä, joilla ei ole edes sitä 500e autoon, - tai edes ruokaan.
En yritä kuittailla tai vähätellä kokemaasi, vaan tuoda vähän perspektiiviä sinulle tilanteestasi ja tästä yhteiskunnasta, jota kritisoit.
Tiedän paljon tapauksia, joissa lapsia tehdään siitä huolimatta, että rahaa ei ole edes 500 € maksavaan autoon. Onko se mielestäsi oikein?
Alue: Aihe vapaa
Olen jo pitkään miessinut sitä, mikä tästä "hyvinvointivaltiostamme" puuttuu. Se on sekä konkreettista että keskustelua tarjoava taho. Eli kuin läheinen ihminen mutta kuitenkin koulutettu niin, ettei anna omien tunteittensa viedä.
Auttavat puhelimet yms. ovat omien kokemuksieni mukaan tekohengitystä, joilla yhteiskunta toteaa kaikista huolehdittavan ja turvaverkkojen riittävän. Ei, tässä yhteiskunnassa saa apua vain vaatimalla, olemalla tarpeeksi terve ja sinnikäs sekä valitettavasti myös olemalla epärehellinen. Onkohan ikinä haluttu tutkia sitä, millaista tuhoa esimerkiksi vaikeassa kriisissä jonotusaika 1 kk saa aikaan? Tai kuinka moni apua tarvitseva on niin huonossa kunnossa, ettei ilman tukihenkilöä pääse terveyskeskuksen päivystykseen.
ap