Tuttavan mies k*si paljuun
Olin eilen tuttavapariskunnan mökillä, jossa saunottiin ja käytiin paljussa. Tuttavan mies on aika viinaanmenevä eikä eilinen ollut poikkeus. En ole koskaan erityisemmin lämmennyt tyypille mutta eilen sain käytöksensä vuoksi semmoset kilarit että oksat pois! Oltiin saunan jälkeen paljuiltu ja myöhemmin tämä mies paljasti pokkana kusseensa paljuun kun olimme kaikki kolme siellä! Hänen mielestä ilmeisesti hauskakin juttu. Sain älyttömät kilarit ja mua kuvottaa vieläkin että oon lillunu kusivedessä siellä. Kaverin ja miehensä mielestä ylireagoin asiaan ja puolustelivat asiaa tyyliin: siellä on niin paljon vettä pissan määrään nähden että ei haittaa ja monet kusevat myös uima-altaisiin enkä valita siitäkään. Aijaa!? Ei kuulu ainakaan mun tapoihin kuseskella uimaveteen missä itseni lisäksi ui muitakin! Mitä hittoa, olen vieläkin helvetin vihainen eilisestä. Loppuilta meni aika vaivaannuttavissa tunnelmissa ja kävin vielä erikseen pesulla hankaamassa itseni päästä varpaisiin. Tästäkin sain kuittia, olen kuulemma herkkähipiäinen.
Kaverin kanssa välit viilenee, ei voi mitään. Eniten ihmettelen vähättelevää asennetta.
Tuskinpa tulee enää vieraiden paljuun mentyä jos joillekin on ok kusta sinne veteen.
Kommentit (55)
Ite tein kerran temput ja paskansin kaverin poreammeeseen. Kuulemma kaveri meinasi ihan järkensä menettää tommosesta "terroriteosta", niin kuin se itse asiaa kutsui. Liekö vielä kaihersi se, kun sotkin sen tietokoneen ja jätin puhelimenkin sopivasti koiran saataville :D
Teen sulle temput ja kusaisen paljukattilaan, tällä sikailullani sut raivohon saan.
Kerron sun olevan niin kovin herkkänahkainen, kun ei se vesi ollut edes likainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljut, YÄK!
Juupa, en kyllä menisi kenenkään toisen perheen paljuun lillumaan. Lähinaapureiden paljuilua olen nyt pari vuotta seuraillut ja siellä sama vesi tuntuu likoavan pitkät ajat, näinköhän vaihtavat vettä koko kesänä. Mekin olemme kutsun paljuun saaneet, mutta totesin, että käymme mieluummin vaikka järvessä, jos vedessä haluamme lillua.
Samat pöpöt ja paskat siellä toisenkin perheen paljussa lilluu kujin teidänkin.
Seuraavan kerran paneskelkaa siellä paljossa ja katsokaa sitten millaiset smegmat pinnalla kelluu. Ja eiku sekaan vaan.
Tekisi mieli paskantaa palmuun xD jos jossain pääsen palmuun varmaan kokeilen xD
Vierailija kirjoitti:
Ite tein kerran temput ja paskansin kaverin poreammeeseen. Kuulemma kaveri meinasi ihan järkensä menettää tommosesta "terroriteosta", niin kuin se itse asiaa kutsui. Liekö vielä kaihersi se, kun sotkin sen tietokoneen ja jätin puhelimenkin sopivasti koiran saataville :D
Gösta Sundqvistin haamuko siellä? Vai lainasitko vaan sanoitukset Göstalta?
Viime kesänä mökkireissun tuliaisina hirveä vatsatauti koko perheellä!! Missäpä muuallakaan oltiin oltu kuin sukulaisten paljussa. Ei kiitos enää. Jos ei vettä vaihdeta tarpeeksi usein ja vahdita ettei tautiset tai paskaperseet pääse sinne muhimaan niin se on todella likaista se vesi.
En ikinä käy paljuissa.
On sekä pyydetty että käsketty, mutta väkisin ei ole kannettu. Tosi houkutteleva ajatus, kun mökkirannassa on palju, jossa esim. 20 hengen porukasta 18 käy huljuttelemassa silsansa kaikkea muuta yksityistä ällötystään edes mainitsematta.
Ja vieressä suuri puhdasvetinen järvi. Onpa vaikea valita, kumpaan menen pulikoimaan.
Kuka ylipäätään haluaa lojua jossain paljussa, ihan kuin se olisi hieno juttu. Se on vain pieni leikkiuima-allas varakasta leikkiville köyhille, joilla ei ole varaa eikä tilaa oikeaan uima-altaaseen.
Hyi hel****i. Muutenkin paljut on ilettäviä. Siis jos se olisi vaan oman perheen käytössä, niin ok, mutta kun aina niissä lilluu tuttavat ja kummin kaimat. Ikinä en mene kenenkään tuttavan tai minkään vuokramökin paljuun tai porealtaaseen. Ajatelkaa nyt että lillutte samassa ammeessa ties minkä herpes tyypin kanssa. En voi käsittää miksi ihmiset harrastaa tuota. Yök.
Heh, äijä heitti legendan testatakseen teidän tiukkapipoisuuttaan ja muijalla alkoi vintissä kiehumaan. Äijän testi todella toimi. ;)
Tuollainen joukkopalju on kyllä varsinainen paskabakteerien hautomo jos omistajat kitsastelee vedenvaihdon kanssa. Jos sama paskavesi lilluu siellä ja välillä vielä kuumennetaan sopivasti 37 asteeseen, jossa esim. kolibakteerit sopivasti muhii, niin voi yök. Palju pitäisi joka kerran jälkeen tyhjentää ja pestä.
En edes halua ajatella, miten tämänkin palstan suihkuunkusijamammojen koko perhe kusee sinne paljuun ja sitten sitä kusivettä lämmitetään viikkokaupalla aina uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljut, YÄK!
Juupa, en kyllä menisi kenenkään toisen perheen paljuun lillumaan. Lähinaapureiden paljuilua olen nyt pari vuotta seuraillut ja siellä sama vesi tuntuu likoavan pitkät ajat, näinköhän vaihtavat vettä koko kesänä. Mekin olemme kutsun paljuun saaneet, mutta totesin, että käymme mieluummin vaikka järvessä, jos vedessä haluamme lillua.
Meillä on kesäisin paljussa kloorattu vesi ja suodatinsysteemit. Ehkä kerran kesässä vaihdetaan vesi kun pohjaan kuitenkin kertyy irtoroskaa. Varsinaisesti tyhjennetään vasta yöpakkasten alkaessa ja talvella täyttö per vkl paljuilu.
Me ei käytetä paljun vettä kuin max kaksi päivää peräkkäin.
T. Mr. Palju
Onpas äijä huolinut huumorintajuttoman muijan
Vierailija kirjoitti:
Hyi hel****i. Muutenkin paljut on ilettäviä. Siis jos se olisi vaan oman perheen käytössä, niin ok, mutta kun aina niissä lilluu tuttavat ja kummin kaimat. Ikinä en mene kenenkään tuttavan tai minkään vuokramökin paljuun tai porealtaaseen. Ajatelkaa nyt että lillutte samassa ammeessa ties minkä herpes tyypin kanssa. En voi käsittää miksi ihmiset harrastaa tuota. Yök.
Myrkylliset bakteerit leviävät juuri paljuissa, samoin kuin erilaiset silsat ja herpekset.
Vierailija kirjoitti:
Kuka ylipäätään haluaa lojua jossain paljussa, ihan kuin se olisi hieno juttu. Se on vain pieni leikkiuima-allas varakasta leikkiville köyhille, joilla ei ole varaa eikä tilaa oikeaan uima-altaaseen.
Oikea uima-allas on vähän hankalakäyttöinen talvisaikaan kun taas palju lämpenee näppärästi pakkasillakin kylpylämpimäksi. Oikeasti varakkaalla ois toki tuohta lämmittää se uima-allaskin kuumaksi, mutta kateellisia nekin on sikarikkaille jotka menee omalla lentokoneella tahitille viikonlopuksi lillumaan valtamereen.
Vierailija kirjoitti:
Viime kesänä mökkireissun tuliaisina hirveä vatsatauti koko perheellä!! Missäpä muuallakaan oltiin oltu kuin sukulaisten paljussa. Ei kiitos enää. Jos ei vettä vaihdeta tarpeeksi usein ja vahdita ettei tautiset tai paskaperseet pääse sinne muhimaan niin se on todella likaista se vesi.
Miksi te sitä paljuvettä joitte?
Tässä tapahtui kolme tyhmää asiaa (tyhmimmästä vähiten tyhmimpään):
1. Että kaveri kertoi kuseneensa
2. Että kilahdit mitättömästä jutusta
3. Että kaveri kusi