Lue keskustelun säännöt.
Elämäntarinani.
02.08.2014 |
Olen 48-vuotias mies. Synnyin 17.12.1965 Lappeenrannassa 23-vuotiaille vanhemmilleni. Lapsuuteni oli suht hyvä ja kasvoin perheen ainoana lapsena. Luonteeltani olen aina ollut vähän tuhma poika, vankilassakin kävin lusimassa 22-25vuotiaana. Minulla on tatuointeja, joista ensimmäisen otin juuri 18-vuotta täyttäessäni, tummat paksut hiukset pysyneet päässä, enkä ole lihava. Naiset ovat yleensä kehuneet minua komeaksi.
26-vuotiaana tapasin ensimmäisen lapseni äidin Minnan. Minna oli muuttanut Tampereelta Lappeenrantaan. Minna oli samanikäinen mitä minäkin. Meillä lähti Minnan kanssa suhde tosi hyvin käyntiin. Olin todella rakastunut Minnaan. Mutta sitten Minnan mielenterveysongelmat alkoi tuhota meidän parisuhdetta, Minna sairasti siis kaksisuuntaistamielialahäiriötä. Minnalla oli myös lääkitys siihen, juotiin aika usein myös alkoholia, joten Minna sekakäytti myös lääkkeensä alkoholin kanssa. 6kk seurustelun jälkeen Minna muutti mun luokse asumaan. Sit alko ongelmat, riideltiin usein, tapeltiin usein, niin et molemmilla oli fyysisiä jälkiä kehossa... mut ei silti pystytty eroamaan toisistamme...
28-vuotiaina alettiin haaveilemaan vauvasta. Menimme myös maistraatissa naimisiin. Sanoin Minnalle, et nyt sun täytyy lopettaa tuo lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttö ja huumeiden käyttö (Minna veti myös joskus huumeita...) jotta meidän lapsi vois syntyä terveenä. Minna teki työtä käskettyä ja hakeutui päihteiden vierotus hoitoon. Ja se hoito onnistui meillä heti kerrasta. Lääkkeiden syömistä Minna jatkoi kuitenkin sairauteensa. Minna oli ollut joskus 19-21vuotiaana myös osastohoidossa sairautensa takia. 29-vuotiaana Minna alkoi joulukuussa -94, odottamaan ensimmäistä lastamme. Kun lapsi syntyi 25.9.95 hän oli onneksi ihana terve tyttö!. Myöhemmin kasteessa tyttäremme sai nimen Maria Aurora.
Lapsemme joutui kestämään alusta asti 7-vuotiaaksi, aika epätasapainoista perhe-elämää. Näkemään ja kuulemaan siis miten äidin sairaus vaikutti äitiinsä ja mitenkä me riideltiin ja tapeltiin usein ja usein vielä niistä samoista asioista, silti saamatta eroa aikaiseksi, olimme olleet Minnan kanssa aika onnettomia yhdessä jo pitkään... mutta ne pienen pienet hyvät hetket pitivät meidät sitten kuitenkin yhdessä...
V. 2002, mun mitta tuli täyteen sitä paskaa. Olin 37-vuotias. Päätin hakea avioeroa ja sanoin Minnalle, et nyt hän lentää tästä mun kämpästä ulos ja Mariaa ei sitten ota mukaansa! koska ei hänestä ole huoltajaksi. Minna sitten pakkasi tavaransa ja lähti, mutta samalla hän hylkäsi sitten myös Marian. Ei halunnut yhteishuoltajuutta mun kanssa, eikä valvottuja tapaamisia aina välillä lapsensa kanssa, koska ei häntä olisi uskaltanut aina kahden kesken antaa Marian kanssa olla... Mutta siis minä en olisi edes ollut niitä tapaamisia valvomassa, vaan ulkopuolinen henkilö, eli sosiaalityöntekijä, Minnan ei olisi tarvinnut siis mua edes nähdä tai kuulla varsinaisesti musta, kun kaikki lapseen liittyvät asiat oltaisiin hoidettu sosiaalityöntekijän kautta ja muutahan yhteistä selvitettävää asiaa meillä ei enää ollukkaan. Kerettiin olla Minnan kanssa siis 11-vuotta yhdessä. Koko Minnan puolen suku katkaisi myös minuun ja Mariaan välit... isovanhempia myöten... Marialla olisi ollut serkkujakin Minnan 3-vuotta nuoremman pikkusiskon Miian puolelta, mutta heidänkään perhe ei ollut enää missään tekemisissä meidän kanssa kun Minnan kanssa tiet erosivat. Eivät kehdanneet enää olla meidän kanssa tekemisissä, kun Minna teki ne temput mitkä teki... Marian serkkuja ovat -95 ja -97 syntyneet pojat ja -02 syntynyt tyttö ja -10 syntynyt poika. Viime vuonna kun Maria täytti 18-vuotta, hän ehti sosiaalisen median kautta vanhimman serkkunsa ja otti tähän yhteyttä, nyt on sitten ollut serkkujensa kanssa tekemisissä ja minäkin olen pitänyt heidän perheeseensä myös yhteyttä, Minnasta eivät ole hekään kuulleet mitään v.06 jälkeen. Missä lienee, mitä tekee... huh huh... Marian ukki oli kuollut jo ennen Marian syntymää ja mummo lähti kuulemma 2v sen jälkeen kun minun ja Marian tiet, Minnaan erosivat... Emme saaneet kutsua edes hautajaisiin.
Tilanne kävi kuitenkin sillon v. 02 minulle niin raskaaksi, että sairastuin itse masennukseen ja alkoholin käyttöni riistäytyi täysin käsistä. Maria otettiin 8-vuotiaana -03 huostaan ja sijotettiin vanhempieni luokse asumaan Imatralle. Missä jatkoi 2-luokkaa sitten, 1-luokan kerkesi käymään Lappeenrannassa.
En nähnyt Mariaa sitten 3-vuoteen, kun olin ihan perseet. Päivät meni baarissa istuen ja ryypäten, muiden saman henkisten kavereiden kanssa. Työpaikkakin meni alta, olin työskennellyt koko ikäni siis rekkakuskina. 41-vuotiaana v. 06 tapasin kuitenkin aivan ihanan 29-vuotiaan naisen ja ihastuimme ja myöhemmin rakastuimme ja hän saneli ehtonsa, että minun oli hakeuduttava päihdeongelmani ja masennukseni takia hoitoon ja pysyttävä kuivilla, jos meinaan hänen kanssaan yhdessä olla. :) no tein rakastuneena miehenä työtä käskettyä ja hakeuduin hoitoon ja siitä ne asiat lähti pikku hiljaa sitten selviämään ja oli ihanaa, kun oli rakastava, kiltti, herkkä, kaunis ja niin ystävällinen nainen rinnalla tukena...
Kun olin vuoden ajan ollut selvinpäin, uskalduin ottamaan sitten 12-vuotiaaseen tyttäreeni 42-vuotiaana yhteyttä 30-vuotiaan naiseni tukemana... ei oltu tekemisissä 4-vuoteen... onneksi mummolassa oli kuitenkin hyvät olot... ja onneksi ei joutunut sijotetuksi ihan vieraaseen perheeseen... Minä alotin myös taas rekkakuskin työt ja nykyinen naiseni on ammatiltaan sitten siivooja ja edellinen oli tarjoilija..
Kun olin 43-vuotias ja naiseni 31, päätimme muuttaa Lappeenrannasta ihan toiseen maakuntaan ja pienelle paikkakunnalle, josta ostimme tontin ja sinne tilasimme myös pakettiomakotitalon. Samaan aikaan 13-vuotias tyttäremme muutti myös sitten luoksemme asumaan upouuteen v. 2008 valmistuneeseen kotiin. Samalla hylkäsin myös lopullisesti ne juoppokaverini. Marialla meni pääasiassa ala-aste ihan hyvin lpr:ssa ja Imatralla, mutta 5 ja 6 luokilla häntä oli alettu kiusaamaan koulussa, eikä hänellä ollut 2v siellä yhtään kaveria ja sain kuulla tämän tytöltä itseltään vasta kesälomalla kun ala-aste oli päättynyt... joten oli myös helpotus, että hän pääsi muuttamaan uudelle paikkakunnalle kauemmas kiusaajistaan ja alottamaan ihan uudessa paikassa myös ylä-asteen. Muuten olisin mennyt kovistelemaan niitä kiusaajia.
v.2010 tammikuussa 32-vuotias naiseni alkoi odottamaan ensimmäistä yhteistä lastamme, joka jäi myös viimeiseksemme. Hänellä ei ollut aiemmista liitoista lapsia. Kun lapsemme syntyi 26.10.10 hän oli ihana, terve poika ja minusta tuli isä toisen kerran 45-vuotiaana ja naisestani ensimmäisen kerran biologisen lapsen äiti 33-vuotiaana. Olihan hän ollut nyt jonkun aikaa jo äitipuoli tyttärelleni. :) omasta lapsestani tuli 15-vuotiaana ensimmäisen kerran ilonen isosisko! <3 molemmat lapseni ovat syvästi rakastettuja.
v.2012 menin 47-vuotiaana toisen kerran naimisiin ihanan 35-vuotiaan nykyisen vaimoni kanssa.
Alkoholiakin olen pystynyt jälleen käyttämään kohtuudella v.2011 lähtien. Se oli aikaisemmin rankka elämäntilanne ja masennus jotka ajoivat käyttämään sitä väärin...
19-vuotias tytär ei ole enää vuoteen asunut kotona ja on onnellisessa parisuhteessa 31-vuotiaan miehensä kanssa.
Kaikki keskustelu on erittäin tervetullutta, jos jaksoit vaan lukea pitkän elämäntarinani. Olen nykysin hyvin onnellinen miäs.
- Mika
Kommentit (26)
Sujuvasti kirjoitettu. Jaksoin lukea kyllä loppuun :) Onnittelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla käy sääliksi sun lastasi. :( Siis sitä vanhempaa. Toivottavasti hänellä nyt menee paremmin. Vaikka hän on aikuinen, niin muistathan olla hänen tukena? Itselläni oli vaikea lapsuus ja ne asiat saattaa tulla vasta aikuisena käsiteltyä, kun pahin on takana. Olet ollut huono isä.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 14:23"]
Sujuvasti kirjoitettu. Jaksoin lukea kyllä loppuun :) Onnittelut.
[/quote]
Kiitos! :) se on ihme jos tälläseltä ex-linnakundilta sujuva suomen kielen kirjoittaminen onnistuu.
Ihan kiva yritelmä mutta näkee selvästi että on fiktiota.
hienoa kuulla että asiat on järjestyny :) Mullakin on päihdetausta, ja tytär ollut sijoituksessa puolisen vuotta mielenterv. ja päihdeongelmien takia, mutta kun jätin lapsen isän, sain elämäni kuntoon. Tytär on nyt 4v, ja kaksi vuotta oon täysin kuivilla ollut. Nautittavampaa tää elämä on kun sellanen viinan tai huumeiden huurteinen.. tsemppiä jatkoonkin aapeelle! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hienoa kuulla että asiat on järjestyny :) Mullakin on päihdetausta, ja tytär ollut sijoituksessa puolisen vuotta mielenterv. ja päihdeongelmien takia, mutta kun jätin lapsen isän, sain elämäni kuntoon. Tytär on nyt 4v, ja kaksi vuotta oon täysin kuivilla ollut. Nautittavampaa tää elämä on kun sellanen viinan tai huumeiden huurteinen.. tsemppiä jatkoonkin aapeelle! :)
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 14:25"]
Mulla käy sääliksi sun lastasi. :( Siis sitä vanhempaa. Toivottavasti hänellä nyt menee paremmin. Vaikka hän on aikuinen, niin muistathan olla hänen tukena? Itselläni oli vaikea lapsuus ja ne asiat saattaa tulla vasta aikuisena käsiteltyä, kun pahin on takana. Olet ollut huono isä.
[/quote]
Pakko myöntää, että olen ollut tietyssä vaiheessa huono isä. Mutta tuin kyllä häntä täysillä sillon kun hän oli 0-7vuotias, kun meillä oli vähän vaikeaa sillon kotonakin tuon äitinsä kanssa ja tottakai myös muutenkin tuin, kunnes sitten oma elämäni lähti heittelemään masennuksen ja puhjenneen päihdeongelman takia ja eihän ihmisestä sellasessa elämäntilanteessa oo tukijaks, vaikka ois kyseessä oma laps, koska se ihminen on sillon kans ite se joka kipeesti sitä tukee tarvii ja ei myöskään 7-8vuotiaasta lapsesta oo sellasessa tilanteessa tukijaks tietenkään... kun täytyy rauhassa saada kasvaa ja kehittyä aikuiseksi, on niin kokematon ja keskeneräinen vielä.
Mutta lapsen täyttäessä 12-vuotta, niin siitä ylöspäin olen taas pyrkinyt olemaan tsemppaava ja hyvä isä...
Eihän se tietenkään tuo menetettyjä vuosia takas...
Mut aina olen kuitenkin rakastanut häntä, sillonkin vaikka mulla itselläni oli vaikeaa. En vaan osannut ja kyennyt enää näyttämään sitä, mutta tiesin pääni sisällä, että rakastan kuitenkin lastani. Piste. Ja sitä asiaa ei muuta sit mikään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 14:28"]
Ihan kiva yritelmä mutta näkee selvästi että on fiktiota.
[/quote]
Miksi tämä olisi fiktiota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 14:30"]
hienoa kuulla että asiat on järjestyny :) Mullakin on päihdetausta, ja tytär ollut sijoituksessa puolisen vuotta mielenterv. ja päihdeongelmien takia, mutta kun jätin lapsen isän, sain elämäni kuntoon. Tytär on nyt 4v, ja kaksi vuotta oon täysin kuivilla ollut. Nautittavampaa tää elämä on kun sellanen viinan tai huumeiden huurteinen.. tsemppiä jatkoonkin aapeelle! :)
[/quote]
Kiitos ja onneksi olkoon myös sinulle! :)
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 14:34"]
Mistä mahdoit istua?
[/quote]
Pahoinpitely joka muuttui tapon yritykseksi ja sitten on ollut kaikkia varkauksia yms...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, me taidettiin joku viikko sitten vaihtaa ajatuksia aloittamassasi viestiketjussa! Jos syntymäpäiväsi on oikea, ollaan synnytty samana päivänä :) Ei siis ihme, että tunnuit mukavalta tyypiltä! Olen siis se viitisentoista vuotta nuorempi nainen, joka pohdiskelee elämäänsä.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 14:49"]
Hei, me taidettiin joku viikko sitten vaihtaa ajatuksia aloittamassasi viestiketjussa! Jos syntymäpäiväsi on oikea, ollaan synnytty samana päivänä :) Ei siis ihme, että tunnuit mukavalta tyypiltä! Olen siis se viitisentoista vuotta nuorempi nainen, joka pohdiskelee elämäänsä.
[/quote]
Ok. Mukava kuulla. :) jos voin auttaa sinua jotenkin pohdinnoissasi, niin kerro ihmeessä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin tarinasi. Se, joka väitti että on fiktiota, siihen sanoisin että joillain elämä ei mene "käsikirjoituksen mukaan". Avoimin mielin tutustuu erilaisiin ihmisiin. Kannattaisiko sinunkin?
Fiksusti kirjoitettu elämäntarina. Olit nuoruudessasi lusimassa, hyvä että et enää sen jälkeen. Olet ollut vanhemmalle lapsellesi niin hyvä isä kun olet pystynyt :) Tilanteesi vaikuttaa erittäin hyvältä tällä hetkellä, päivä kerrallaan eteenpäin.
Tuttavapiirissäni oli muutama vuosi sitten bibolaari häiriötä sairastava mies. Eihän sairaudelleen mitään voi ja ajoittain on parempia ja huonompia aikoja. Läheisenä on usein kyllä erittäin raskasta ja ennakoimatonta elää tätä sairastavan kanssa, sen tiedän. Mukava, että löysit tasapainoisemman kumppanin elämääsi. Rakkautta ja kaikkea hyvää teille myös jatkossa :)
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 15:29"]
Luin tarinasi. Se, joka väitti että on fiktiota, siihen sanoisin että joillain elämä ei mene "käsikirjoituksen mukaan". Avoimin mielin tutustuu erilaisiin ihmisiin. Kannattaisiko sinunkin?
Fiksusti kirjoitettu elämäntarina. Olit nuoruudessasi lusimassa, hyvä että et enää sen jälkeen. Olet ollut vanhemmalle lapsellesi niin hyvä isä kun olet pystynyt :) Tilanteesi vaikuttaa erittäin hyvältä tällä hetkellä, päivä kerrallaan eteenpäin.
Tuttavapiirissäni oli muutama vuosi sitten bibolaari häiriötä sairastava mies. Eihän sairaudelleen mitään voi ja ajoittain on parempia ja huonompia aikoja. Läheisenä on usein kyllä erittäin raskasta ja ennakoimatonta elää tätä sairastavan kanssa, sen tiedän. Mukava, että löysit tasapainoisemman kumppanin elämääsi. Rakkautta ja kaikkea hyvää teille myös jatkossa :)
[/quote]
Kiitos. :) niinpä se ei tosiaan mene aina "käsikirjoituksen" mukaan... ja tarpeeks kauan kun tässä elämässä pataan tulee, niin mielihän siinä murtuu. Kovimmillakin miehillä. Se on vaan niin.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 16:06"][quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 15:29"]
Luin tarinasi. Se, joka väitti että on fiktiota, siihen sanoisin että joillain elämä ei mene "käsikirjoituksen mukaan". Avoimin mielin tutustuu erilaisiin ihmisiin. Kannattaisiko sinunkin?
Fiksusti kirjoitettu elämäntarina. Olit nuoruudessasi lusimassa, hyvä että et enää sen jälkeen. Olet ollut vanhemmalle lapsellesi niin hyvä isä kun olet pystynyt :) Tilanteesi vaikuttaa erittäin hyvältä tällä hetkellä, päivä kerrallaan eteenpäin.
Tuttavapiirissäni oli muutama vuosi sitten bibolaari häiriötä sairastava mies. Eihän sairaudelleen mitään voi ja ajoittain on parempia ja huonompia aikoja. Läheisenä on usein kyllä erittäin raskasta ja ennakoimatonta elää tätä sairastavan kanssa, sen tiedän. Mukava, että löysit tasapainoisemman kumppanin elämääsi. Rakkautta ja kaikkea hyvää teille myös jatkossa :)
[/quote]
Kiitos. :) niinpä se ei tosiaan mene aina "käsikirjoituksen" mukaan... ja tarpeeks kauan kun tässä elämässä pataan tulee, niin mielihän siinä murtuu. Kovimmillakin miehillä. Se on vaan niin.
[/quote]
Kyllä kyllä. Rinta rottingilla kohti uusia nöyryytyksiä... öö tuo oli vitsintynkää, ehkä huono :)
Sen vielä lisään, että olet hienosti kulloisenkin tilanteen mukaan ollut vanhemman lapsesi elämässä, vaikka äiti lähtikin. Menneet on menneitä ja tärkein on nykyhetki. Varmasti moni asia on helpottunut, kun lapsesi on aikuistunut ja voi itse ottaa äitiinsä yhteyttä joskus mikäli haluaa yms.
Olen syntynyt 70 luvun alussa ja aikoinaan äidillä oli erinäisiä mt ongelmia, joiden vuoksi oli muutamaan otteeseen sairaalassakin. Ei niin helppo lapsuus siis. Oikeastaan välillä itseänikin ihmetyttää, että on näinkin elämässä pärjännyt..
16
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 17:12"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 16:06"][quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 15:29"]
Luin tarinasi. Se, joka väitti että on fiktiota, siihen sanoisin että joillain elämä ei mene "käsikirjoituksen mukaan". Avoimin mielin tutustuu erilaisiin ihmisiin. Kannattaisiko sinunkin?
Fiksusti kirjoitettu elämäntarina. Olit nuoruudessasi lusimassa, hyvä että et enää sen jälkeen. Olet ollut vanhemmalle lapsellesi niin hyvä isä kun olet pystynyt :) Tilanteesi vaikuttaa erittäin hyvältä tällä hetkellä, päivä kerrallaan eteenpäin.
Tuttavapiirissäni oli muutama vuosi sitten bibolaari häiriötä sairastava mies. Eihän sairaudelleen mitään voi ja ajoittain on parempia ja huonompia aikoja. Läheisenä on usein kyllä erittäin raskasta ja ennakoimatonta elää tätä sairastavan kanssa, sen tiedän. Mukava, että löysit tasapainoisemman kumppanin elämääsi. Rakkautta ja kaikkea hyvää teille myös jatkossa :)
[/quote]
Kiitos. :) niinpä se ei tosiaan mene aina "käsikirjoituksen" mukaan... ja tarpeeks kauan kun tässä elämässä pataan tulee, niin mielihän siinä murtuu. Kovimmillakin miehillä. Se on vaan niin.
[/quote]
Kyllä kyllä. Rinta rottingilla kohti uusia nöyryytyksiä... öö tuo oli vitsintynkää, ehkä huono :)
Sen vielä lisään, että olet hienosti kulloisenkin tilanteen mukaan ollut vanhemman lapsesi elämässä, vaikka äiti lähtikin. Menneet on menneitä ja tärkein on nykyhetki. Varmasti moni asia on helpottunut, kun lapsesi on aikuistunut ja voi itse ottaa äitiinsä yhteyttä joskus mikäli haluaa yms.
Olen syntynyt 70 luvun alussa ja aikoinaan äidillä oli erinäisiä mt ongelmia, joiden vuoksi oli muutamaan otteeseen sairaalassakin. Ei niin helppo lapsuus siis. Oikeastaan välillä itseänikin ihmetyttää, että on näinkin elämässä pärjännyt..
16
[/quote]
No hyvä että olet kuitenkin pärjännyt! kuten sanoin, mun lapsuus oli ihan hyvä, mut luonne itsellä sit sellainen että ajauduin pahoille teille... mutta nekin tiet kasvattaneet ja opettaneet kovasti. :) nykyään mä en enää mitään rikoksia tee, mutta olen aina valmis puolustamaan lähimmäistäni... etenkin lapsiani ja vaimoani. Vaikka, menisi nyrkillä hutkimiseksi!.
Joskus minua huolestutti eräs asia. Kun tyttäreni minulle ajatuksiaan kertoi, niin aloin itsekin miettimään.. en ole koskaan tästä asiasta kuitenkaan ääneen puhunut, koska en ole nähnyt todellista tarvetta siihen. Minullahan on nykyiseen vaimooni 12v ikäeroa. Tyttärellään on poikaystäväänsä 12v ikäeroa. Minun naisella on taas tyttären poikaystävään ikäeroa vain 6v... eli tyttären mies syntynyt -83. Ajatella... Niin joskus heidän suhteen alkuaikoina kun tyttäreni oli 16v ja mies 28, oma nainen 34, minä 46v, niin tyttöni pelkäsi että hänen miehensä rakastuisi minun naisystävääni ja meille molemmille kävisi huonosti, niin isälle kuin tytölle... sanoin, että höpsis, ei sinun tarvitse tuollasia pelätä, että Suvi on ihan onnellinen minun kanssa ja poikamme kanssa, että ei varmasti menisi ikikuuna päivänä pettämään meitä sinun poikaystäväsi kanssa. Mut kyllähän siinä alko miettimään, kun naiseni on kuitenkin suht kaunis ja onhan nyt tyttären miesystävän ja minun vaimon ajatusmaailmat ja iätkin kaikista lähimpinä toisiaan tässä kombinaatiossa... että mitenkähän käy. Mutta onneksi naiseni on fiksu ja osaa arvostaa hyviä käytöstapoja, joten 3v aikana tämä pelko on osoittautunut turhaksi minulle sekä tyttärelle...
Huh.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 14:51"][quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 14:49"]
Hei, me taidettiin joku viikko sitten vaihtaa ajatuksia aloittamassasi viestiketjussa! Jos syntymäpäiväsi on oikea, ollaan synnytty samana päivänä :) Ei siis ihme, että tunnuit mukavalta tyypiltä! Olen siis se viitisentoista vuotta nuorempi nainen, joka pohdiskelee elämäänsä.
[/quote]
Ok. Mukava kuulla. :) jos voin auttaa sinua jotenkin pohdinnoissasi, niin kerro ihmeessä...
[/quote]
Kiitos :) vaan kaipa se on itse yritettävä luovia elämässä eteenpäin, vaikka vähän olisikin vastoinkäymisiä. Jo pelkkä ajatus, että joku ajattelee hyvää, lämmittää mieltä!
Ymmärräthän että kirjoittamalla muista tunnistettavasti rikot lakia.
Nostan vaan ketjua ja kokeilen että josko tulisi vastauksia. :)