miten eroperheiden äidit selvitätte lapsille, MIKSI isällekin täytyy joskus mennä??

Ja en ole kännissä, vaan puhelimella näppäillessä noita virheitä aina tulee :D -ap

Hmm. Minulla on tytär niin isin tyttö, että ongelma on lähinnä toisinpäin. On viikko-viikkosysteemillä, se ehkä on tilanteena erilainen kuin jos näkisi isäänsä vain harvoin.

Ei kai tuossa muu auta kuin kannustaa vaan reippaasti menemään isälleen. Ja isän pitäisi myös huolehtia osansa, että on läsnä ja tekee lapsen olosta isän luona mukavaa. Olisiko myös mahdollista että isä pitäisi lasta itsellään enemmän, jolloin suhteesta voisi tulla läheisempi. Esimerkiksi pidentämällä näkemisviikonloput esim to-ma kestäviksi? 

No nyt on ollut vain yhden yön kerrallaan kun äiti-ikävä ollut niin kamala että ei ole (itseään) ja lasta viittinyt "kiusata" enempää kun esim aina iltaisin saattaa kaksi (!) tuntia itkeä kotiin äidille :/ ap

Ilmeisesti kaikki muut lapset menevät isilleen ihan mielellään? Huoh. Joko pitää sitten epäillä että siellä ei kaikki olekaan ok. No ei kai sentään, tämä av vaan meinaa saada mielen vainoharhaiseksi.. :D ap

Meidän perheessä lapset olivat vanhempia, kun vanhemmat erosivat. Nuorinkin oli 6-vuotias ja isä oli aina viettänyt mielellään aikaa lasten kanssa, joten lapset menivät isälleen mielellään. Eikä heiltä toisaalta mitään hirveästi kyselty, ilmoitettiin, että tästä lähtien homma toimii näin, aluksi on hankalaa kaikille, mutta yhdessä opettelemme tähän uuteen elämään. Ongelmia tuli vasta myöhemmin teini-iässä, kun isä oli muuttanut kauemmas ja osalla lapsista kaverisuhteet kävivät niin tärkeiksi, etteivät olisi halunneet olla edes sitä joka toista viikonloppua poissa kaverijutuista. Isänsä oli onneksi ymmärtäväinen ja keskusteli itse lasten kanssa asian, joskus menivät ja jonkun tärkeän kaverimenon kohdalla sitten jousti.

Sanoisin, että jätät kaikenlaisen ehdollisen kyselyn isälle menosta pois (eli "Mentäisiinkö huomenna sitten taas katsomaan isiä?" tms.) ja lempeästi, mutta jämptisti kerrot lapselle, että aikataulu on nyt tällainen, koska te molemmat rakastatte häntä ja haluatte hänen kanssaan aikaa viettää. Lapsen isä voisi jutella asiasta lapselle myös ja pitää huolta, että lapsi viihtyy siellä?

Iso ongelma on myös kenties se, jos lapsi äitiä itkemällä saa ikään kuin tahtonsa läpi ja palautetaan kotiin. Lapsi tulisi tuoda kotiin mielestäni vasta sitten, kun hänen tunteensa ovat jo rauhoittuneet, jotta asiassa päästäisiin eteenpäin. Olisi hyvä isän oppia paremmin kestämään lapsen tunteita ja auttamaan niiden kanssa. Tai jos tilanne on todella paha, voisiko isä tulla teidän kotiinne olemaan lapsen kanssa kaksin aluksi vähän kerrallaan, jotta side lapsen ja isän välillä vahvistuu?

Voisitte tietysti yrittää sellaista, että lapsi olisi isällään vähän useammin mutta lyhyitä aikoja. Onko arkipäivät poissuljettuja? Ei tarvitsisi olla yötäkään. Lapsi saisi viettää enemmän aikaa isän kanssa, siinähän se suhde kehittyisi. Myöhemmin sitten voi pidentää isän luona olemisia, kun tuo äiti-vaihe menee kumminkin ohi aikanaa. Siinä vaiheessa on sitten sääli, jos lapsella ei ole minkäänlaista kontaktia isäänsä.

Edellinen on oikeassa, lapsi tosiaan saa tahtonsa läpi itkemällä äitiä, ja molemmat, isä ja äiti valitsevat sen itselleen helpomman tien antamalla periksi. 

Jämäkkyyttä kehiin ja vanhemmat yhteistyössä opettamaan lapselle uuden elämän säännöt. 

Koita selvittää lapselle että isäkin haluaa viettää aikaa lapsen kanssa, että on hienoa kun voi olla isän kanssa ihan kahden. Me ratkaisimme tuollaisen tilanteen niin että lapsi ei jäänyt yöksi isän luokse, oli vain päivän. Illat ja yöt olivat pahimpia kun ikävöi äitiä, joten päädyimme tuohon. Lapsella säilyi isä kuitenkin lähipiirissä mutta ei tarvinnut etukäteen pelätä yökyläilyä eikä ikävöidä siellä. Ihan ok välit lapsella ja isällä on ollut koko ajan ja edelleen vaikka lapsi onkin jo aikuinen.

Miksi sitä pitäisi selittää. Toimit siten, että lapsi ymmärtää että se on normaalitilanne. Välillä tuntuu, että vanhemmat ei uskalla olla vanhempia vaan yrittävät olla lapsen kavereita.

Luulisin, että yhden tapaamisen pidentämisen sijaan paljon parempi ratkaisu lapsen kannalta olisi tiheämmät tapaamiset. Esim. joka toisen vkl:n lisäksi pari arkipäivää/-iltaa. Lapsille kaksi viikkoa on tosipitkä aika. Suhteen ja lapsen turvallisuudentunteen (luottamuksen isään) ylläpitämiseksi tiheämmät tapaamiset olisivat parempia kuin yksi pitkä. Jps siis vaan mahdollista käytännössä.

Ei millään pahalla mutta noilla itkumaratonipuheluilla yms oikein ruokit sitä lapsen käytöstä. Peilissä on syyllinen.

Aikuisille aikuisten käytös niin kyllä se siitä.

Miksi lapselle pitäisi selittää? On asioita joita vaan tehdään. Tuo on yksi niisyä.

Ja miksi se lapsi on opetettu roikkumaan äidissä tuolla tavoin. Alun perin??

Hei ap! Mulla on sama tilanne viisivuotiaan kanssa. Menee kyllä mielellään isälleen mutta yöt itkee äidin perään. Kysyisinkin on teidän erosta pitkä aika? Meillä on kovin tuore juttu ja asumuseroa kestänyt nyt pari kk. Lapsi roikkuu mussa 24/7 enkä pääse kotona mihinkään etteikö tule mukaan. Olen toki aina lasta enemmän hoitanutkin, mutta ei tälläistä ongelmaa ole ollut ennen eroa. Tietysti lapsen perusturvallisuus on järkkynyt ja isän olematon kiinnostus hoitoviikonloppujen välillä pitää yhteyttä lienee aiheuttanut hylkäämiskokemuksen. Joka tapauksessa, tilanne on mun kannalta erittäin kuluttava ja lapsesta on kova huoli.

Jos ap:lla on sama tilanne kuin nro:lla 14, koettaisin kyllä kannustaa isää olemaan yhteydessä lapseen paljon useammin kuin kahden viikon välein. Voisi viikolla kerran soittaa ja kerran tavata, vaikka esim. hakea päiväkodista lapsen ja jutella tovin, tuoda sitten sinun kotiisi? Noin pienelle lapselle tosiaan kahden viikon väli voi olla liian pitkä aika tottua uudeen rytmiin.

Minäkin olen kyllä sitä mieltä, ettei lapselle tarvitse sen paremmin perustella "miksi" isälle mennään, kuin olet jo tehnyt. Teidän aikuisten olisi nyt osoitettava lapselle, että tämä uusi järjestely on turvallinen ja mahdollisimman mukava olemalla itse mahdollisimman jämptejä, hyväntuulisia ja rauhallisia siitä puhuttaessa ja etenkin viemisten/hakemisten yhteydessä. Jos itse kovin stressaat lapsen lähdöstä isälle tms., kokee lapsikin asiassa olevan jotain huolestuttavaa. Tsemppiä ap!

Minäkin ihmettelen kovasti että miksi isä ja lapsi tapaavat niin harvoin? Minun mieheni lapset olivat 5- ja 2-vuotiaat kun erovivat, eikä kumpikaan ole koskaan itkeneet äidin perään. Ovat kyllä niin vahvasti iskän poikia olleet aina. Lapset ovat olleet alusta asti isällä n puolet kuukaudesta säännöllisen epäsäännöllisellä rytmillä miehen työvuorojen mukaan. 

Nyt heti vaan juttelemaan asiasta exäsi kanssa ja lisäämään isän ja lapsen tapaamisia. Älä kasvata mitään äidin helmoissa kitisevää mammanpoikaa (tai tyttöä) vaan yritä mahdollistaa lapselle ja isälle vahvat ja läheiset välit.

Nro 14 jatkaa: Meillä siis tilanne on se, että lapsen isä lienee tyytyväinen kun joutuu nykyään hoitamaan vielä vähemmän kuin yhteiselon aikana. Eikä tosiaan ole kiinnostunut mihinkään ylimääräisiin tapaamisiin, ei soittele, ei viestitä. Ei välttämättä edes vastaa lapsen tekstareihin tai jos vastaa niin suurella viiveellä. Enkä mä voi aikuista ihmistä pakottaa lapsestaan välittämään. Paska tilanne kaiken kaikkiaan.

Lapsi 2v. asuu vakituisesti minun luonani, mutta on myös isänsä luona usein. Esimerkiksi iltapäiviä ja iltoja, jos minulla on luentoja tai työvuoro. Alun perin sovittiin, että vähintään 4 päivää kahdessa viikossa. Mutta sanoisinko, että meillä on aika joustava sopimus. On vielä sen verran pieni, että ei ole tullut vielä eteen tilannetta, jossa ei olisi halunnut lähteä isän luo.

Itsekin asuin lapsena äitini luona ja kävimme sisarusten(joilla eri äiti kuin minulla) kanssa isän luona viikonloppuisin. Ei silloinkaan mitään tiettyä kaavaa ollut. Kerran kun sisarusten äiti tuli hakemaan kahta lastaan isältä(en silloin siellä ollut), isosisko ei olisi millään halunnut lähteä takaisin äidille. Isä ja äitinsä sopivat sitten kompromissin, että isä tuli heidän mukaansa ja oli yökylässä, se sopi kaikille. Muistan vanhempieni aina painottaneen sitä, että ne tapaamiset ja kyläilyt on sovittu lapsen takia, joten niitä noudatetaan ensisijaisesti lasten ehdoilla. Pakkotilanteet(esim. työvuoro alkaa tunnin päästä ja lapset pitäisi jäädä äidille) on asia erikseen, mutta oikeasti turhahan se on ihan vaan periaatteesta repiä lapsi "oikeaan"/sovittuun paikkaan hokien, että no kun näin me ollaan sovittu.

Kaksi viikkoa on liian pitkä aika. Tiheämmät tapaamiset ja ehkä nyt aluksi ei öitä. Jos vain mahdollista niin isän olisi varmasti hyvä nähdä lasta parina iltana viikossa, ja siitä sitten vähitellen muokata tapaamisia pidemmiksi.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 09:08"]

4v ei haluais isälle kun on vaan niin äidissä ollut kiinni aina. En tietenkään haluais pakottaakaan mutta en halua että side katkeais heiltä kokonaan. Ei ole mitään syytä eytä olis huono olla iskällä tms, vaan lapsi haluais vaan olla äidin kanssa 24h. Itsekin eroperheesyä ja muistan että ei me 3 lasta olis kiskaan iskälle haluttu mennä mutta oli mentävä, ja ilman tätä pakkoa ei vatmaan oltaisi isän kanssa missään väleissä, mikä olis tietty kurjaa nyt kun äitikin jo kuollut. Olen tähön asti vaan sanonut että täytyy usinkin kanssa välillä olla kun isikin sinua rakastaa. Näkevät n.2vkon välein.

[/quote]

Mua niin ärsyttävät nämä äidissään roikkuvat lapset. Voivoi, kun äiti on lapsen sellaiseksi opettanut. Olisko jo aika ymmärtää että se lapsi rakastaa äitiään ilman roikkumista. Noin pienen lapsen roikkuminen kertoo epävarmuudesta ja turvattomuudesta. Lapsi pelkää että jätät hänet jos hän irroittaa sinusta hetkeksikään. Sinuun luottava lapsi syö vaikka pieniä kiviä ja kävelee tuleen jos pyydät. Kyse ei siis ole siitä ettei lapsi luota isäänsä vaan siitä ettei hän luota sinuun. aikaa myöten asenteellasi teet vielä selväksi että tykkäät siitä kun lapsi sanoo ettei halua mennä isälleen. Lapset aistivat ja manipuloivat vanhempiaan taitavasti.

Mun lapset menevät mielellään isälleen, tulevat takaisin yhtä mielellään, ovat olleet alle kouluikäisiä kun ollaan erottu niin eivät edes osaa ajatella muuta.

anna sille tinosaurus pehmolelu jolla on pieni pippeli jota se voi heilutella