Kaksi vuotta on kulunut ja olen tavoitepainossa!!

Ihan mahtavaa! Upea juttu :) :) I

Onnittele itseäsi :)

Onneksi olkoon! Ole ylpeä, tuohon ei kaikki pysty!

Nyt juhlimaan suklaalla ja siiderillä!

Onnea. Melkoinen saavutus.

Onnittelut, hieno saavutus!

Nostan hattua! Painan just about tuon sun lähtöpainosi verran. En jaksa ruveta laihdutusurakkaan, kun tiedän, että siinä menisi ihan halvatun kauan. Kuitenkin se aika kuluu vaikkei laihtuisikaan, kesät tulee ja menee. 

Paljon paljon onnea! Olet tehnyt aivan helvetin kovan työn, ole todella ylpeä itsestäsi! :-) Tsemppiä jatkoonkin! C:

Onnea!! ihan mieletön suoritus!! 

Miten onnistuit siinä? Miten vältit sudenkuopat ja kovat makeanhimot?

Onnea, tosi hieno juttu! Muakin kiinnostaisi, miten vältyit repsahduksilta? Mä yritän kanssa laihduttaa, mutta liian usein ratkean syömään herkkuja :(

Ahmin hillittömiä määriä vuosia. Ja osan niistä vuosista olin jo yrittänyt laihduttaa, kaatuivat aina viikon-kuukauden päästä siihen, että sorruin ahmimaan kerran, ajattelin, että ahmitaan nyt sitten kaksin käsin päivä- tai viikkotolkulla ja olin taas lopulta painoineni lähtötilanteessa - noidankehä. Jokin (mikä, en tiedä) sai ajatusmaailmani muuttumaan, että yksi ahmimispäivä ei ole maailmanloppu, sitä ei tarvitse jatkaa, huomenna taas ruotuun.

Erityisesti ensimmäiseen vuoteen mahtui paljon alamäkiä, ahmimista. Aluksi enemmän. Miljoonat kerrat olin heittää hanskat tiskiin, kun huomasin, kuinka paljon paino nousi seuraaviksi päiviksi yhden tai kahden ahmimispäivän jälkeen (+1-2 kg). Mutta kun pikkuhiljaa huomasin, kuinka ne tippuivatkin ihan rytinällä, tajusin, ettei laihdutus oikeasti kaadu siihen, kunhan ahmimista ei jatka.

Ahmimiset katosivat hiljaksiin, siis todella hiljaksiin. Jos alkumetreillä ahmin 10 päivänä kuussa, puolentoista vuoden jälkeen sitä oli 1-2 kertaa kuussa. Itsekuria on tarvittu ihan tosissaan. Mutta nyt ei enää ole lainkaan tarvetta ylettömiin ruokamääriin. Myös hyvin hiljaksiin opettelin ruoka-ajat säännöllisiksi ja terveellisemmiksi, askel kerrallaan.

Koko tämän ajan olen sallinut herkut, mutta aina vain pienemmissä määrin. Jollakin helvetinmoisella itsekurilla, jota en uskonut minusta löytyvän.

Aluksi liikuin kävellen pieniä kierroksia, sitten innostuin pyöräilemään kauppaan, vähitellen sinne tänne. Kunto kasvoi, tein kävellen pitkiä metsäkävelyjä hiljaisilla alueilla. Painon pudotessa uskaltauduin uimaan, enemmän pudotettuani juoksemaan, squashiin, seinäkiipeilemään, salille.

Hitinmoinen työ, mutta kyllä kannatti!!!

Onnea!!! Tiedän tunteen :) Mä luulen että oot tehnyt tuon terveellisemmin kuin minä. Mulla lähti 40 kiloa (~95-55) noin vuodessa. Söin kyllä terveellisemmin ja liikuin paljon mutta en noudattanut mitään ruokavaliota vaan menin päivä ja ateria kerrallaan. Kieltämättä ruokavalio olis voinut olla vielä terveellisempi ja olisi voinut huomioida esim kaikki tarvittavat ravintoaineet.

Mutta pääsin kuitenkin painosta eroon ja fiilis oli ihan uskomaton! Elämä muuttui todella paljon positiiviseen suuntaan. Ja nopeasta laihtumisesta huolimatta se pysyi poissa pitkään, jopa ensimmäisen raskauden jälkeen. Nyt toisen jälkeen on 15 kiloa taas ylimääräistä mutta tiedän mitä tehdä ja hyvin olen päässyt taas alkuun, kun tiedän pystyväni siihen!

En tiedä miten ap tuon on tehnyt mutta kerron oman onnistumiseni taustan. Muutin siis elämäntapoja enkä ottanut sitä dieettinä. Liikuin aina kun siihen tuli tilaisuus: pitkätkin matkat kävellen tai pyörällä, kotona väheni sohvan kuluttaminen kun otin sen niin että pienikin liikunta vaikuttaa kokonaisuuteen. Ei harmittanut yhtään jos vaikka jotain unohtui ja jouduin kävellä moneen kertaan hakemaan, sekin oli liikuntaa ;) ja illalla jumppasin telkkarin edessä, siinä meni hujauksessa tuntikin kun hikoili lattialla hyvän ohjelman parissa. Loppujen lopuksi liikunta on koukuttavaa. Jumppaamisessa huomasi lyhyessä ajassa heti kuinka kunto kasvoi ja jaksoi pidempään ja hallitummin.

Syömisten suhteen pienensin annoksia, pian ei sitten jaksanut edes syödä niin kauhean isoa annosta. Aloin valkata terveellisyyden perusteella työlounaat ja ulkona syödyt ateriatkin, huomasin että ei harmittanut yhtään vaikkei ottanut mitään rasvamättöä kun tulokset alkoi näkyä vaatekoon pienenemisenä. En tehnyt mitään totaalilakkoa vaan jos teki mieli herkkua, ostin pienen askin tai lakun tmv. Jos pöydällä oli sipsipussi, saatoin ottaa yhden tai kaksi ja oli kuin erävoitto heittää huonoksi menneet sipsit roskiin. Joka kerta kun teki mieli jotain hyvää, mietin onko mun nyt oikeasti ihan pakko saada vai haluanko syödä syömisen ilosta (olen tunnesyöjä). Olin aina onnellinen kun illalla mietin miten terveellisesti ja herkuitta olen syönyt tänään. Tai kun kävelin kaupasta ulos ilman herkkuja, vaikka karkkihyllyllä himotti. Se tunne motivoi jatkamaan. Sama ylpeys koski liikuntaa: kävelin tänään 10 kilsaa ja jumppasin vielä päälle, wau!

Meillä ei myöskään ole vaakaa, eli huomasin laihtumisen vain vaatteissa ja peilistä. Luulen että numeroita tuijottamalla tulee herkemmin takapakkeja jos tulee kausia ettei paino niin tipukaan tai jopa nousee hiukan. Ei tule sitä pettymystä. Kävin vaa'alla muiden luona, äärimmäisen harvoin.

Muakin kiinnostaa että miten ap on käytännössä onnistunut pääsemään tavoitepainoonsa? Uudet, hyväksi koetut vinkit on aina tervetulleita :)

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 01:38"]Ahmin hillittömiä määriä vuosia. Ja osan niistä vuosista olin jo yrittänyt laihduttaa, kaatuivat aina viikon-kuukauden päästä siihen, että sorruin ahmimaan kerran, ajattelin, että ahmitaan nyt sitten kaksin käsin päivä- tai viikkotolkulla ja olin taas lopulta painoineni lähtötilanteessa - noidankehä. Jokin (mikä, en tiedä) sai ajatusmaailmani muuttumaan, että yksi ahmimispäivä ei ole maailmanloppu, sitä ei tarvitse jatkaa, huomenna taas ruotuun.

Erityisesti ensimmäiseen vuoteen mahtui paljon alamäkiä, ahmimista. Aluksi enemmän. Miljoonat kerrat olin heittää hanskat tiskiin, kun huomasin, kuinka paljon paino nousi seuraaviksi päiviksi yhden tai kahden ahmimispäivän jälkeen (+1-2 kg). Mutta kun pikkuhiljaa huomasin, kuinka ne tippuivatkin ihan rytinällä, tajusin, ettei laihdutus oikeasti kaadu siihen, kunhan ahmimista ei jatka.

Ahmimiset katosivat hiljaksiin, siis todella hiljaksiin. Jos alkumetreillä ahmin 10 päivänä kuussa, puolentoista vuoden jälkeen sitä oli 1-2 kertaa kuussa. Itsekuria on tarvittu ihan tosissaan. Mutta nyt ei enää ole lainkaan tarvetta ylettömiin ruokamääriin. Myös hyvin hiljaksiin opettelin ruoka-ajat säännöllisiksi ja terveellisemmiksi, askel kerrallaan.

Koko tämän ajan olen sallinut herkut, mutta aina vain pienemmissä määrin. Jollakin helvetinmoisella itsekurilla, jota en uskonut minusta löytyvän.

Aluksi liikuin kävellen pieniä kierroksia, sitten innostuin pyöräilemään kauppaan, vähitellen sinne tänne. Kunto kasvoi, tein kävellen pitkiä metsäkävelyjä hiljaisilla alueilla. Painon pudotessa uskaltauduin uimaan, enemmän pudotettuani juoksemaan, squashiin, seinäkiipeilemään, salille.

Hitinmoinen työ, mutta kyllä kannatti!!!

[/quote]

Ai ehditkin vastata :) moni asia kyllä kuulostaa tutulta! Ja itselläkin vaati aikamoisen pudotuksen ennen kuin uskaltauduin vaikkapa salille.

Mutta onnea vielä tuhannesti! Voit olla hemmetin ylpeä itsestäsi!

Ap siis nro 12 :)

Minäkään en ennen uskonut millään, että liikunnasta voi oikeasti tulla hyvä olo. Olen aina inhonnut liikuntaa. Tai siis siihen asti, kunnes laihduttaessa (jonka osasin nimetä elämäntaparemontiksi myöhemmin) löysin sen ilon. Aluksi se oli todella pakkopullaa, "käyn nyt väkisin tämän 20-30 min kävelemässä", "okei, hoidettu, nyt saa taas maata sohvalla". Jonkin aikaa kun sitä teki, huomasin, että hemmetti, tästähän tulee pirteämpi olo, en halunnutkaan kävellessä kääntyä suorinta tietä kotiin, kiersin aina vaan kauempaa, löysin kivoja uusia reittejä. Menin välillä autolla uusiin paikkoihin ja kiertelin pitkästi. Alkoi myös kulkemaan pyörä auton peräloorassa uusiin paikkoihin.

Motivaatiota piti yllä myös, hassua ehkä, mutta kivojen vaatteiden selailu netissä. Ennen oli hiton vaikeaa löytää kivoja vaatteita 100-kiloisena normikaupoista.

-Ap

Mullon urakka edes, takana kans vkoa, eli 95 pitäs 65 tiputtaa. Siksi ei enempää kuin 65, koska koko aikuisikäni sen alle meneminen ei ole ollu kropalle luontaista.. Olen siis 162,5 pitkä. 65 kg on vielä normaalipainon ylärajalla. Vaikka harrastin saliakin vuosia, olin aina vaan sen 64-65kg.... No paris vuodes tullu 30kg sairauden takia. Nyt jännitän, ehkäiseekö lääkkeet laihtumisen... Olen ennen kin laihduttanut jonkun 15 kiloa ruokatapamuutoksilla, joten tiedän sen mitä painonpudottaminen normisti vaatii...ja paluu salille, tutulle salille, kauhistuttaa kun kaikki kyylää et noin vaan on tuoki päästäny ittnsä tuohon kuntoon!!

tavote on noin 15 vkoa, jolloin pudotettavaa olisi 500grammaa viikossa.... Ihan ok määrä. Siinä voi kerran tai kaksi kahdessa vkossa syödä enemmän (repsahtaa?)... Ainakin pelivaraa on. Myös ihon kunto kiinnostaa, ettei liian nopeesti putoo paino...

Hahaha tavote on siis noin 15 KUUKAUTTA!!! Ei viikkoa

Onnittelut! Saako kysyä että minkä ikäinen olet ap? Entä minkä pituinen?(että kuinka suuri painoindeksi sulla on oikein ollut ja paljonko se on nyt)

onnea ap! itse toivon että voisin kahden vuoden päästä olla missä sinä olet nyt...

Onnea! Itselläni prosessi menossa tosin vuodessa vain n. -17kg. Ajattelin että kiristän tahtia ja vuoden päästä pitäisi olla - 25kg. Sitten ole vasta 75 kilossa eli siitä pitäisi laihduttaa vielä -15 kg.