Voiko ekaluokkalaisen jättää kahdeksi tunniksi yksin aamuisin?
Olen yksinhuoltaja ja pienempi sisarus pitäisi viedä tarhaan ennen kuin ekaluokkalainen lähtee kouluun.
Jäisi pukemaan/katsomaan lastenohjelmia kunnes palaan lähettämään kouluun. Täällä etäisyydet pitkät enkä voi ottaa ekaluokkalaista edestakaisin matkalle julkisilla niin varhain.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Minut jätettiin ja olin aina hyvin peloissani, koska talomme oli iso. Lähdin sitten aina ihan liian aikaisin kouluun, kun en uskaltanut olla kotona yksin.
No niinpä. Mulla oli toi eka kommentti ja perustui siihen, että olin koulun jälkeen pari tuntia yksin kotona ekalla ja se oli todella yksinäistä ja pelottavaa. Voi olla vaikeaa järjestää muuta, mutta se ei tee asiasta haitatonta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä iso osa koululaisista (myös ekaluokkalaisista) lähtee kouluun itsenäisesti koska vanhemmat ovat töissä. Ei ehkä heti ekoina päivinä mutta kyllä jo ekojen viikkojen aikana. Ei lapsella ole mitään syytä herätä kahta tuntia ennen koulun alkua. Laitatte illalla yhdessä kellon soimaan. Aamupalan voitte tehdä illalla valmiiksi jääkaappiin ja katsoa valmiiksi mitkä vaatteet ja ulkovaatteet pitää laittaa päälle. Samoin pakkaatte aina repun valmiiksi ja varmistat että esim. liikuntakamppeet on mukana niille päiville kun on liikuntaa. Tarvittaessa voit soittaa lapselle ja patistaa syömään ja pukemaan reippaasti ja varmistussoitto silloin kun pitäisi lähteä kouluun, että onhan varmasti lähdössä. Tietysti tätä olisi hyvä harjoitella ennen koulun alkua ja jos kyseessä on erityislapsi niin ei ehkä onnistu ja pitää miettiä joku muu ratkaisu. Omassa lähipiirissä ja työkavereiden perheissä kaikki normaalit ekaluokkalaiset on lähteneet aina itse kouluun.
Ei mitään soittoja. Koulusta alkaa se itsenäisyyteen ja aikuisuuteen opettelu. Jos myöhästyy itse kantaa myös seuraukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nykylapset jotenkin vajaita vai mikä on ongelma jos ei voi yksin olla kahta tuntia?
Ei mun lapsuudessa yhdelläkään kaverilla ollut vanhemmat paapomassa aamuisin vaan ite hoidettiin aamutoimet. Isäni herätti minut yleensä klo 7 kun lähti töihin, äiti oli jo lähtenyt aiemmin. Katsoin piirrettyjä hetken ja söin aamupalan, kellon lukeminen oli opeteltu ja oli tietty aika kun täytyi lähteä kävelemään kouluun.Sanoisin, että lapsen luonne vaikuttaa paljon. Toiset nyt vain ovat luonnostaan pelokkaampia ja herkempiä kuin toiset taas eivät oikein pelkää mitään (toki kotona ei tarvitsisikaan varmaan monen pelätä, mutta pelko on myös hyvästä).
Miksi on hyvä pelätä päivittäin ilman turvaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut jätettiin ja olin aina hyvin peloissani, koska talomme oli iso. Lähdin sitten aina ihan liian aikaisin kouluun, kun en uskaltanut olla kotona yksin.
No niinpä. Mulla oli toi eka kommentti ja perustui siihen, että olin koulun jälkeen pari tuntia yksin kotona ekalla ja se oli todella yksinäistä ja pelottavaa. Voi olla vaikeaa järjestää muuta, mutta se ei tee asiasta haitatonta.
Ihanne maailmaa ei ole, eikä sellaista harhaa pitäisi lapsille antaa. Lasta pitää kannustaa pois sitä sieltä omalta mukavuus alueelta. Jos se yksinolo pelottaa sitä harjoitellaan turvallisella tavalla ja siihen totutellaan, eikä tehdä siitä mitään peikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä iso osa koululaisista (myös ekaluokkalaisista) lähtee kouluun itsenäisesti koska vanhemmat ovat töissä. Ei ehkä heti ekoina päivinä mutta kyllä jo ekojen viikkojen aikana. Ei lapsella ole mitään syytä herätä kahta tuntia ennen koulun alkua. Laitatte illalla yhdessä kellon soimaan. Aamupalan voitte tehdä illalla valmiiksi jääkaappiin ja katsoa valmiiksi mitkä vaatteet ja ulkovaatteet pitää laittaa päälle. Samoin pakkaatte aina repun valmiiksi ja varmistat että esim. liikuntakamppeet on mukana niille päiville kun on liikuntaa. Tarvittaessa voit soittaa lapselle ja patistaa syömään ja pukemaan reippaasti ja varmistussoitto silloin kun pitäisi lähteä kouluun, että onhan varmasti lähdössä. Tietysti tätä olisi hyvä harjoitella ennen koulun alkua ja jos kyseessä on erityislapsi niin ei ehkä onnistu ja pitää miettiä joku muu ratkaisu. Omassa lähipiirissä ja työkavereiden perheissä kaikki normaalit ekaluokkalaiset on lähteneet aina itse kouluun.
Ei tässä ole kyse kouluunlähtötaidoista, vaan siitä voiko 7-vuotias olla yksin kotona 2 tuntia päivittäin. Onko ok, että 7-vuotias herää tyhjään kotiin jatkuvasti?

Ilmaisin asian ehkä epäselvästi, mutta en tarkoittanut päivittäistä pelkäämistä. Pelko estää lasta tekemästä tyhmimpiä virheitä, kuten yksin rannalle menemistä koulun jälkeen, lähtemästä tuntemattomien aikuisten perään jne.
Riippuu lapsesta. Jos on reippaan puoleinen, niin ihan hyvin voi olla hetken yksin. Jos taas kauhean pelokas, niin sitten kannattaa aloittaa harjoittelu. Mutta ei siihen mitään muuta estettä ole, kuin että pelkääkö liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun pitää viedä toinen tuohon aikaan hoitoon, kun kerran palaat vielä takaisin?
Lapsestahan se vahvasti riippuu pärjääkö yksin. Suuri osa tarvitsee aikuista vielä tueksi alkuun.
Etäisyydet on pitkiä paikkakunnallamme.
Ekaluokkalaisen koulu alkaa klo 9 ja viimeistään klo 9
pitää sisaruksen olla päivähoidossa. Pitäisi siis ehtiä kotiin päiväkodilta ennen kuin ekaluokkalainen lähtee, koska ei osaa yksin mennä bussipysäkille ja oikeaan bussiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut jätettiin ja olin aina hyvin peloissani, koska talomme oli iso. Lähdin sitten aina ihan liian aikaisin kouluun, kun en uskaltanut olla kotona yksin.
No niinpä. Mulla oli toi eka kommentti ja perustui siihen, että olin koulun jälkeen pari tuntia yksin kotona ekalla ja se oli todella yksinäistä ja pelottavaa. Voi olla vaikeaa järjestää muuta, mutta se ei tee asiasta haitatonta.
Ihanne maailmaa ei ole, eikä sellaista harhaa pitäisi lapsille antaa. Lasta pitää kannustaa pois sitä sieltä omalta mukavuus alueelta. Jos se yksinolo pelottaa sitä harjoitellaan turvallisella tavalla ja siihen totutellaan, eikä tehdä siitä mitään peikkoa.
Jep harjoitellaan turvallisesti, eli ei vain jätetä yksin kahdeksi tunniksi jokaisena vanhemman työpäivänä. En ole mitään harhaa tai peikkoa ajanut, vaan sitä, että 7-vuotiaan turvallisuudesta ja turvallisuudentunteesta on aikuinen vastuussa.
Siis miksi se sisarus pitää viedä erikseen tarhaan ja sitten palata hakemaan ekaluokkalaista ja viedä se kouluun?
Muuta sisaruksen hoitoaikaa niin että kaikki voivat lähteä samaan aikaan kotoa. Selvitä onko koulussa aamupäiväkerhoa.
Ja vastaus kysymykseen: riippuu lapsesta. Kaksi tuntia on todella pitkä aika pienelle olla yksin. Muistan kun jouduin kerran ekalla tai tokalla lähtemään yksin kouluun. En uskaltanut olla kotona vaan menin kaverille (samalla luokalla) muutaman kadun päähän. Sain tästä huudot.
Vierailija kirjoitti:
Vain Suomessa pidetään normaalina käytäntöä jättää pienet lapset täysin heitteille. Muualla se on laitonta.
Mitä sinä ehdotat konkreettiseksi vaihtoehdoksi, kun työnantajat ei millään tavalla tue eli eivät anna mahdollisuutta aloittaa työpäivää myöhemmin? Jotkut meistä katsos tarvitsee työpaikkansa ihan siihen lapsen elatukseen ja ettei mene koti alta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä iso osa koululaisista (myös ekaluokkalaisista) lähtee kouluun itsenäisesti koska vanhemmat ovat töissä. Ei ehkä heti ekoina päivinä mutta kyllä jo ekojen viikkojen aikana. Ei lapsella ole mitään syytä herätä kahta tuntia ennen koulun alkua. Laitatte illalla yhdessä kellon soimaan. Aamupalan voitte tehdä illalla valmiiksi jääkaappiin ja katsoa valmiiksi mitkä vaatteet ja ulkovaatteet pitää laittaa päälle. Samoin pakkaatte aina repun valmiiksi ja varmistat että esim. liikuntakamppeet on mukana niille päiville kun on liikuntaa. Tarvittaessa voit soittaa lapselle ja patistaa syömään ja pukemaan reippaasti ja varmistussoitto silloin kun pitäisi lähteä kouluun, että onhan varmasti lähdössä. Tietysti tätä olisi hyvä harjoitella ennen koulun alkua ja jos kyseessä on erityislapsi niin ei ehkä onnistu ja pitää miettiä joku muu ratkaisu. Omassa lähipiirissä ja työkavereiden perheissä kaikki normaalit ekaluokkalaiset on lähteneet aina itse kouluun.
Ei tässä ole kyse kouluunlähtötaidoista, vaan siitä voiko 7-vuotias olla yksin kotona 2 tuntia päivittäin. Onko ok, että 7-vuotias herää tyhjään kotiin jatkuvasti?
Sitä se arki on. Jos ne raamit on kunnossa ei se ole mikään juttu.
Kyllä minun ekaluokkalainen oli viime vuonna aamuisin noin 1h yksin. Juurikin katsoi lastenohjelmia ja kello soi kun piti pukea ulkovaatteet ja lähteä kouluun (800m).
Myös iltapäivästä joutui olla yksin 1-2h. Tuli kotiin, söi valmiin välipalan, teki läksyt ja leikki yleensä pihalla kun tultiin kotiin.
Opeta koululaisesi kulkemaan bussipysäkille ja valitsemaan oikea bussi. Jos tämä on ylitsepääsemättömän vaikeaa, vie lapsi testeihin, sillä kaikki ei ole ok.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu lapsesta. Jos on reippaan puoleinen, niin ihan hyvin voi olla hetken yksin. Jos taas kauhean pelokas, niin sitten kannattaa aloittaa harjoittelu. Mutta ei siihen mitään muuta estettä ole, kuin että pelkääkö liikaa.
Se on ihan sama millainen lapsi on luonteeltaan sitä yksinoloa pitää harjoitella, eikä lasta heittää vaan ilmaan ja jättää ottamatta sitä koppia.
Selvitä ensin onko koulussa aamupäiväkerhoa. Ellei ole, niin voisiko joku naapurin täti tms tulla seuraksi aamuisin ?
Vierailija kirjoitti:
Onko nykylapset jotenkin vajaita vai mikä on ongelma jos ei voi yksin olla kahta tuntia?
Ei mun lapsuudessa yhdelläkään kaverilla ollut vanhemmat paapomassa aamuisin vaan ite hoidettiin aamutoimet. Isäni herätti minut yleensä klo 7 kun lähti töihin, äiti oli jo lähtenyt aiemmin. Katsoin piirrettyjä hetken ja söin aamupalan, kellon lukeminen oli opeteltu ja oli tietty aika kun täytyi lähteä kävelemään kouluun.
Niin olin itsekin yksin aamuisin kun olin koulussa ensimmäisillä luokilla, ajat vaan on muuttuneet. Lähinnä mietin tuleeko tästä lasu jos koulusta alkavat kyselemään?
Ap
Osa vastaajista on sitä mieltä, että ekaluokkalainen osaa hyvin lähteä yksin. Osaa varmaan, jos on pakko. Hän on kuitenkin vielä kovin pieni. Koululaisissa tapahtuu huomattavaa kasvua alkuopetuksen aikana, ja vasta tokaluokan keväällä useimmat lapset ovat oikeasti kypsiä lähtemään yksin. Jos on mahdollisuus aamuhoitoon, niin sinne kannattaa mennä. T: alkuopettaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nykylapset jotenkin vajaita vai mikä on ongelma jos ei voi yksin olla kahta tuntia?
Ei mun lapsuudessa yhdelläkään kaverilla ollut vanhemmat paapomassa aamuisin vaan ite hoidettiin aamutoimet. Isäni herätti minut yleensä klo 7 kun lähti töihin, äiti oli jo lähtenyt aiemmin. Katsoin piirrettyjä hetken ja söin aamupalan, kellon lukeminen oli opeteltu ja oli tietty aika kun täytyi lähteä kävelemään kouluun.Niin olin itsekin yksin aamuisin kun olin koulussa ensimmäisillä luokilla, ajat vaan on muuttuneet. Lähinnä mietin tuleeko tästä lasu jos koulusta alkavat kyselemään?
Ap
Ohis. Millaisen vastauksen haluaisit, mitä ajat takaa? Voisiko nuorempi tulla johonkin lähemmäs päiväkotiin? (Sanoit että koululaisen pitäisi olla 2h yksin, joten päiväkodin täytyy sijaita tunnin automatkan päässä) Miksi koululainen ei opi kävelemään pysäkille, eikö tätä voisi opetella.
Lähtee kouluun, osaa lähteä ajoissa, lähtee, lähtee, lähtee... Kun koko kouluun lähtemisestä ei ollut kyse ollenkaan tässä!