Miksi jäit DUUNARIKSI? Eikö lukupäätä ollut?
Duunarihommia kesätöikseni tehtyäni olen 100% varma siitä, että en missään nimessä voisi jäädä duunariksi loppuiäkseni. Jotkut sillekin tielle jäävät - ihan kantasuomalaisetkin! En pysty käsittämään, kun koulutus kuitenkin Suomessa on lähes täysin ilmainen. Ovatko duunarit oikeasti niin vajaaälyisiä?
Kommentit (36)
Minäkin olen duunari, kävin kauppiksen koska myyjän työ kiinnosti, sitten kävin kello-ja kulta-alan erikoismyyjän kurssin koska se ala kiinnosti, perustin sen alan yrityksen, sitten kun sen lopetin, kiinnostuin isännöitsijän työstä, kävin työttömyysaikana sitä opiskelemassa ja hommasin isännöitsijän ammattitutkinnon. Mulla oli yli 8 keskiarvo yläasteella, olisi voinut olla parempikin, mutta inhosin yläastetta, kauppiksessa oli lähes kaikki numerot kiitettäviä, samoin näissä parissa muussa koulutuksessa, joten siitä päättelen että ei ole pään riittämättömyydestä ollut kyse mun uravalinnoilla. Minä vaan olen opiskellut aina sitä mikä kiinnostaa, en sitä missä ammatissa voisi tienata enemmän.
Tytär suoritti kolmoistutkinnon, ja jatkaa englannin kieliselle tradenomilinjalle, haluaa ulkomaankauppaan.
Luin kyllä enemmän kuin ammattiin vaaditaan. Tykkään vain duunarin hommasta ja siitä saa kuitenkin enemmän rahaa kuin jotkut yliopiston käyneet. Työ on jopa hyvin fyysistä, enkä varmasti olisi toimistotöissä näin hyvässä fyysisessä kunnossa. Saisi selfiet ottaa vartalosta, eikä fitness-ihmisten kuvien kanssa tarvitse hävetä. Tiedän olevani niin laiska, että en olisi varmasti lähtenyt salille hankkimaan samanlaista kroppaa, mutta työssä tuon saa luontaisetuna. Lisäksi tässä on tasapainossa tuo ajattelu ja fyysinen puoli. 8 h ojan kaivamista olisi raskata, mutta 8 h henkistäkin työtä on raskasta. Tässä hommassa nuo on tasapainossa.
No mä olen duunari, vaikka sitä lukupäätä on ollut niin, että on sekä amk- että yliopistotutkinto takataskussa. Teen asiantuntijatehtäviä. Ja olen ihan puhtaasti duunari, palkkatyöläinen.
Mitenkä se koulutus tähän liittyy? Kuinka moni korkeakouluopiskelijoista päätyy muuhun kuin palkkatyöhön? Kuinka moni amislaisista päätyy muuhun kuin palkkatyöhön? Jotenkin on sellainen kutina, että niitä yrittäjiä on enemmän tuolla rakennusmiehissä ja putkareissa, jotka perustavat oman pikku firman ja tienaavat melkoisen hyvin. Me valkokaulusköyhät piiperretään konttorihommissa paskapalkalla. Naurettavinta on, ettei moni edes miellä olevansa duunari, vaan esitetään jotain wb-porvaria ja äänestetään kokkareita, LOL.
No jonkun ne duunitkin on tehtävä, että sä pystyt notkumaan isolla palkallasi Vauva-palstalla.
No esimerkiksi minulla, duunarilla, on asunto maksettu kun vanhoilla yläasteen luokkakavereilla on vielä asuntolainaa aikas mojovat määrät, kun opiskelivat pidempään. Lisäksi minulla on parempi palkka, kuin heillä, vielä monta vuotta kunnes pääsevät parempiin ansioihin kiinni. Vastuuta minulla on sen verran, ettei yöunet mene koskaan. Mikäs tässä ollessa =)
Siksi, koska kunnianhimo ja näyttämisenhalu puuttuu. Haluan selkeät työajat ja kun päivä on ohi, niin työt jää taakse sekä voin tehdä oikeasti kiinnostavia asioita. Asiat jotka minua kiinnostavat, eivät ole Suomessa helposti uraksi käännettävissä. Ja vaikka olisi, niin en haluaisi pilata hyviä harrastuksia.
Nytkin olen ollut ihan onnellinen. Asun merenrannalla uudehkossa rakentamassani omakotitalossa ja minulla on hyvä perhe jonka seurassa viihdyn. Ja minulla on aikaa perheelleni, koska työpäiväni eivät jatku ties minne eikä minun tarvitse matkustaa työkseni ties missä.
Rahaa voisi tietysti olla enemmän, mutta noudantan vanhaa sananlaskua: köyhältä puuttuu paljon, ahneelta kaikki.
Mies tienaa sen verran ettei tarvinnut opiskella vaan hoidin kotia kotona, nyt kun lapset isoja teen muuten vain osa-aika työtä kaupassa. Tykkään todella paljon:)
jos hän olisi tavannut miestäni ja perustanut perhettä olisin lähtenyt opiskelemaan lakia, mutta hyvä näinkin:) minulle on pääasia että olemme onnellisia.
No koska teen ihan mielekästä työtä? :) Miks pitäisi kouluttautua jos on tyytyväinen.
Se työ, mitä haluan tehdä, ei vaadi korkeampaa koulutusta kuin ammattikoulusta saatavan peruskoulutuksen. Jos kävisin ammattikorkean, voisin hakeutua samalla alalla toisiin hommiin, mistä saa saman verran tai jopa vähemmän palkkaa tai voisin jatkaa edelleen nykyisissä hommissa. Miksi siis opiskelisin velkarahalla eteen päin, kun näinkin on hyvä? Halutessani voin koska vaan jatkaa opintoja sitten myöhemmin, mutta nyt ei vaan kiinnosta. Eikä mua tällä hetkellä edes kiinnosta ne alan toiset hommat.
Takana hukkaan heitetty lukiovuodet, teku, TTKK ja vielä aikuisopinnoista sähköarskan paperit. Silti en pidä itseäni muuna kuin vähän pidemmälle koulutettuna arskana, jolle maksetaan hyvin monimuotoisuudesta. Messuständiltä neukkarin kautta kokoonpanohallista hakemaan kamat ja muutaman nohevan arskan kera kentälle. Antaa muiden päteä titteleillä ja koulutuksillaan, minä päden sillä mitä saan oikeasti aikaan ja mitä jää viivan alle aktiviteettieni seurauksena. Sen takia liksani on tuplaten keskimääräisen miehen liksa...olisi varmaan enemmänkin jos kiinnostaisi enemmän nuo "sisätyöt lisävastuin..."
Ylläri että duunari-av-mammat ovat kuitenkin hyvin palkattuja duunareita, kaikilla hulppeat omakotitalot, autot eikä yhtään lainaa :'D Eikö yksikään matalapalkkainen duunari tunnusta olemassaoloaan? Vai ovatkohan ne kaikki ulkomaalisia nykyisin...
Hih! Jos ei ole duunareita, niin miten tämä pallo pyörisi? Voi kristus näitä aloituksia!
Kirjoitin viisi L:ää, läpäisin korkeakoulun päästökokeen, mutta rupesin kuitenkin "duunariksi". :) Olen ollut avustusjärjestöjen hommissa ulkomailla, kotimaassa olen tehnyt mm. toimistotöitä, rakennushommia, ajanut taksia jne. Tällä hetkellä opiskelen rakennusalaa eli valmistun jälleen "duunariksi"... Kovin olen onnellinen omista valinnoistani, vaihteleva elämä on antoisaa.
Lukupäätä on mutta en ole tippaakaan kunnianhimoinen.