Ikävöittekö herkästi teille tärkeitä henkilöitä?

Minä en juuri ikävöi, enemmänkin kaipaan. Kuolleiden perään ikävöin, heitä kun ei takaisin saa eikä voi nähdä. Mulle ei koskaan tule mitään riistävää itkuikävää jos mies on vaikka viikon jossain. Jotenkin on helppo olla erossa jos tietää milloin taas nähdään. Toki saatan kaivata miehen seuraa ja mietin mitä se tekee, mutta nautin yksinolosta myös:). Hankalampaa olisi jos ei tietäisi tarkkaan jälleennäkemistä. Enemmän kaipaan lapsuudenperhettä, heistä kun ei koskaan tiedä milloin taas pääsee näkemään ja asuvat niin kaukana..

Miten te ikävöitte vai ikävöittekö ollenkaan? Ihanaa tässä nykyisessä suhteessa kun osaan olla myös yksin ja nauttia yksinolosta. Ei mene päivät ohi kun itkee sängyssä ja ihan riutuu ikävästä :D