Masennuksen/ahdistuksen aiheuttamat tyhmyys ja muistiongelmat

Törmäsin googlaillessa tähän vanhaan ketjuun. Olen ollut enemmän ja vähemmän masentunut lukioajoista asti, sairaus oli pitkään hoitamatta ja enkä senkään jälkeen ole saanut pysyvää apua terapiasta ja lääkkeistä. Tuntuu, että vuosi vuodelta muutun tyhmemmäksi ja yliopisto-opinnot junnaa, en kehity ja yksinkertaisemmatkin asiat vaativat kovaa pinnistelyä. Viime syksyisen romahduksen jäljiltä kognitiivinen toimintakyky ei todellakaan ole palautunut ja vaikeudet opiskelussa laskevat totisesti itsetuntoa ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Ahdistaa kun opiskelut ovat muutenkin viivästyneet. Pystyn tällä hetkellä jotenkin seuraamaan luentoja, mutta jo lukeminen tuottaa hankaluuksia (en muista, ei pysty keskittymään, en opi), esseiden ym. kirjoittaminen ei luonnistu lainkaan.

En ole oikeastaan edes uskaltanut etsiä tutkimuksia siitä, miten (pitkäaikainen) masennus vaikuttaa aivoihin. Psykiatrilta en ole saanut tähän mitään kunnollista vastausta. Pelottaa tällä hetkellä, että joudun luopumaan korkeakouluopinnoista ja miettimään elämänsuuntaa ihan uusiksi.

kiitos verttuesta!❤

Minulla ei johdu ehkä suoranaisesta masennuksesta vaan surusta sekä burn outista. Olen syönyt hevoskuureja lisäravinteita ja se on auttanut. Fosfolipidejä, lesitiiniä, ubikinolia (joka auttoi vasta, kun annos oli 200 mg unikinolia, joka on kalliimpi muoto ja jotkut tarvitsevat 300 mg). Lisämunuaisstressin hoitaminen on auttanut myös ja iso määrä muitakin vitamiineja. Ai niin, myös rauta-arvojeni kohdalleenlaitto herätteli aivotoimintaa (ferritiini viitealueen yläosaan).

Vierailija kirjoitti:

Minulla kuvattiin jopa aivot, kun muistiongelmat menivät niin pahaksi. Ei niissä vikaa ollut. Tehtiin myös testejä. Ei vikaa kognitiivisessa osaamisessa, vaikkei mikään arkielämän juttu meinaa onnistua. Sain diagnoosin dissosiaatiohäiriöstä.

Hei, toinen disso täällä.

Tai mulla ei ole diagnoosia, mutta pitkäaikaisen (Kelan korvaaman) psykoterapian aikana tuota on päädytty pitämään todennäköisimpänä "otsikkona" ongelmilleni.

Enkä todellakaan ole läheisilleni hankala "kukahan se tänään on" -tyyppi, vaan ehkä liiankin pitkälle huomioon ottava.

Depersonalisaatio- ja derealisaatio-oireet mukana lapsesta asti. Nippu pienehköjä traumoja, ei mitään yksittäistä, isoa, todella vakavaa.

Parikymmentä vuotta on-off masennusta ja epätyypillistä syömishäiriötä.

Työmuisti ihan pirstaleina. Pelottaa, kehittyykö tästä joku muistisairaus. 😢

Muuten elämä varsin mallillaan, takana kolme vuotta hyvää terapiaa ja ehkä yksi vielä edessä.

Liittyykö dissosiaatioon sitä, että pistää omat tarpeensa täysin syrjään ja huomioi ja hoivaa toisia täysillä, vaikka on itse ihan piipussa eikä edes näytä sitä toisille? Ja on itse silti niin vaikeuksissa ja uupunut, että tuntuu että kuolee eivätkä muut edes tajua mitään?

Traumoja pohjalla, ei kunnon terapiaa koska en tiedä, mistä löytyisi osaava terapeutti.

Kiva että joku nosti aiheen ylös. Olen asiantuntijatyössä ja kärsin keskivaikeasta masennuksesta mikä pahenee näin syksyisin. Muistiongelmat on tuttuja töissä. Olen menossa kolmikantaneuvotteluihin asian tiimoilta ja ehkä työnkuvan vaihtaminen on ajankohtaista. Vielä en tiedä mitä tuleman pitää. Muistiongelmat alkoi sairauden ja lääkityksen myötä. Syön nyt Abilifya pienellä annoksella ja juuri vaihdettiin Aurorix myös. Olidi kiva kuulla miten te muut pärjäätte töissänne?

Olen lukenut jostain, että masennus aiheuttaa aivopuoliskoja yhdistävän aivokurkiaisen surkastumista ja siitä johtuisi muisti- ja kognitiivisia vaikeuksia.

Moni puutos aiheuttaa masennuksenkaltaisia oireita, joten jos ei tiedä syytä masentuneisuudelleen, kannattaa alkaa hoitaa itseään siltä pohjalta eikä uskoa masennusdiagnoosiin.

Kuinkahan vastahakoisesti tutkitaan mahdollisia muita syitä tai masennuksen aiheuttamia muutoksia? Esim. juuri nuo neurologiset tutkimukset tai aivokuvaukset?

En usko, että oma lähes 10 vuotta jatkunut tilanne johtuisi jostain puutoksesta, mutta olisi mielenkiintoista tietää jos taustalla on jotain muutakin. Mulla on toistuvan masennuksen diagnoosi, lisäksi myös mainintoja yleisestä ahdistuneisuudesta ja pakko-oireisesta ahdistuneisuudesta. Mitään sen tarkempia tutkimuksia tai selvityksiä ei ole koskaan tehty (hoitosuhde on kyllä vaihtunut muuttojen myötä eli en ole ollut samassa paikkaa koko aikaa), vain muutaman kerran täytelty masennustestiä ja laskettu pisteitä.

-43

up

Olen 30-vuotias ja vaarassa saada potkut työpaikastani jatkuvan tärkeiden asioiden unohtelun vuoksi. Tuntuu että päivässä kaikki energia menee siihen kun joutuu pinnistelemään muistiaan kaikin voimin, ettei vaan unohtaisi jotain. Unohtamisen pelko on jatkuvasti läsnä ja aiheutaa stressiä, ja monesti töistä lähteminen viivästyy kun jään tarkistelemaan asioita vainoharhaisesti, ja siitä huolimatta jotain tärkeää monesti unohtuu.

Minulla on vaikeuksia muistaa tapahtuiko joku asia viime kuussa, vuoden alussa, viime vuonna vai 5 vuotta sitten. Vaikeimpia muistettavia ovat kellonajat ja päivämäärät. En muista edes omia työvuorojani vaan joudun joka ilta ja aamu tarkistamaan seuraavan päivän vuoroni. Käytän muistivihkoja, muistilappuja ja kännykän muistutuksia mutta niistä ei vaikuta olevan juurikaan apua.

Sain pari vuotta sitten diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Söin puoli vuotta escitalopramia ja kävin nuppitohtorilla ja sen jälkeen homma oli ikäänkuin siinä, mutta nyt epäilyttää voiko taustalla edelleen olla masennus, vaikka en nykyisellään koe enää itseäni masentuneeksi ja olen aiempaa pirteämpi ja reippaampi. Viimeisimmässä verikokeessakaan ei ollut merkkejä puutostiloista, kilpirauhasongelmista tai vastaavista. Huolestuttaa kovasti. Suvussani on kyllä dementiaa ja alzheimeria.

Kuin olisi lukenut omasta elämästää..

Up

up

Todellakin, kuin olisi omasta elämästä lukenut. Mietin tuleeko minusta koskaan työkuntoista. Elämä on ollut yhtä taistelua ja pinnistelyä. Masentunut olen ollut lapsesta asti. Lääkkeitä syönyt 15 vuotta ja useissa terapioissa käynyt. En  ole itsetuhoinen, mutta elämä on yhtä taistelua näiden muistiongelmien ja muiden kognitiivisten vaikeuksien takia.

Siitä huolimatta olen menestynyt opinnoissa silloin, kun olen nähnyt paljon vaivaa. Yliopistossa erittäin hyvät arvosanat. Silti työelämässä en ole pärjännyt, vaikka kuinka olen ponnistellut ja yrittänyt. Elämä ollut pätkätöiden, työttömyyden ja työkokeilun vaihtelua. Työkyvyttömyyseläkepaperitkin laitettiin, mutta eläkeyhtiöltä tuli hylky, mitä psyk sairaanhoitajanikin hämmästeli ottaen huomioon historiani. 

Yritän ja yhä uudelleen haen aina töihin ja yritän parhaani. On vain todella kuormittavaa ja lamaannuttavaa, kun joudun ponnistelemaan aina uusissa tehtävissä. Kukaan ei ole halunnut palkata minua pysyvästi, vaikka töissä olen ollut tunnollinen ja sinnitellyt ilman sairaslomaa :(

Viimeisimmän työsuhteen jälkeen en ole edes kehdannut hakea minnekään, kun tuntuu, ettei minusta ole mihinkään näiden muistiongelmien takia. Minulle käy monta kertaa päivässä niin, että ryhdyn tekemään jotain, mutta saman tien unohdan mitä olin tekemässä. En myöskään osaa vastata, jos joku kysyy, mitä tein viikonloppuna tms. 

On ollut masennusta ja ahdistusta, mutta niistä ei aiheutunut muistiongelmia. Kilpirauhasen vajaatoimintakin on ollut koko ikäni ja se löydettiin vasta äskettäin, mutta silti ei ole ollut muistiongelmia koskaan.

Up