Lue keskustelun säännöt.
SEN OIKEAN löytäneet
28.07.2014 |
Mistä tiesit, että hän on se oikea? Onko koskaan epäilyttänyt? Kauanko yhteistä matkaa takana?
Romantiikannälkäinen täällä haluaisi lukea ihania tarinoita ja samalla pohtii onko oma rakas se oikea, välillä olen siitä ihan varma ja välillä epäilyttää..
Kommentit (32)
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:16"]En usko varsinaisesti mihinkään "siihen oikeaan", mutta mieheni kohdalla tuntui, että se on tämä tai sitten ei kukaan, koskaan. Yhdessä ollaan oltu pian 14 vuotta ja koskaan en ole epäillyt tätä. On meillä ollut alamäkiä ja aikoja jolloin olen ihastunut toiseen, mutta siitä huolimatta olen aina tiennyt, etten koskaan voi löytää parempaa.
[/quote]
Jos minulla olisi se oikea, tuskin silloin ihastuisin toiseen mieheen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä siitä, että rakastuin ennenkuin olin nähnytkään. Yhdessä 17v vieläkin umpirakastuneina kuljemme käsi kädessä.
T: Naivi 45v
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:34"]
En ole katkera, olen realisti.
Mistä olet varma ettei jätä? Ei elämää voi ennustaa.
Pelkäät että jos toinen kuolee nuorena eli taas sama kuvio, pelätään ettei tulla toimeen ilman toista. Ja taas parin vuoden päästä juhlitaan häitä "sen oikean" kanssa.
[/quote]
Realistiksi kuulostat todella katkeralta.
Tiedän, ettei kumpikaan jätä, koska näihin vuosiin tunnen jo mieheni yhtä hyvin kuin itseni. Ja se pelko toisen menettämisestä ei vieläkään liity yksin olemisen vaikeuteen, vaan edelleen siihen, että olen jo vuosia elänyt ihmisen kanssa joka tietää kaiken minusta. Miten kamalaa olisikaan, että yhtäkkiä siinä olisikin joku, jolle pitäisi selittää mitä mistäkin ajattelee ja miksi.
Ja se, että joku menisi uudestaan naimisiin pari vuotta elämänsä rakkauden kuoltua on täysin absurdia! Oletko varma, ettet ole katkera jostain?
Tapasin mieheni 16-vuotiaana. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Olemme kulkeneet läpi yhdessä armeija-ajan, rauhanturvauskäynnit, minun työni ulkomailla, opiakelijabileet, kaiken. Nyt odotan meille vauvaamme (olen 28-vuotias) ja rakastan edelleen tuota miestä. Kumpikaan ei ole pettänyt, erosta on joskus puhuttu mutta ei koskaan sillä tavalla että se olisi ollut tarkoituksena. Minulle hän on ollut ainakin se oikea:)
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 23:13"][quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:16"]En usko varsinaisesti mihinkään "siihen oikeaan", mutta mieheni kohdalla tuntui, että se on tämä tai sitten ei kukaan, koskaan. Yhdessä ollaan oltu pian 14 vuotta ja koskaan en ole epäillyt tätä. On meillä ollut alamäkiä ja aikoja jolloin olen ihastunut toiseen, mutta siitä huolimatta olen aina tiennyt, etten koskaan voi löytää parempaa.
[/quote]
Jos minulla olisi se oikea, tuskin silloin ihastuisin toiseen mieheen!
[/quote]
kyllä voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapasin hänet täysin yllättäen keskellä arkipäivää ja kuin salama olisi mennyt päästä varpaisiin! Tämä on forever. Ei selittelyitä enempää.
Muistakaa parikymppiset kuitenkin, että te olette tosi nuoria vielä. Ihmisen luonne kasvaa ja kehittyy paljon, ainakin siihen asti että täytätte 25... Ja senkin jälkeen.
Suhteessa pitää olla oikeus myös kasvaa ja muuttua, joskus se ei tapahdu samaan suuntaan.
Muistan oman ensimmäisen suhteeni, joka alkoi kun olin 15 ja loppui kun täytin 20. Ihan kiva suhde, mutta homma ei lopulta vain toiminut. Mies oli flegmaattinen ja hiljainen, minä energiaa täynnä, tekeväinen ja seikkailunhaluinen. Ei toiminut se touhu. Ajattelin monesti ennen eroa, että en koskaan löydä ketään toista, joka kohtelisi yhtä hyvin. ...Löysin paremman. Ja siitäkin vielä paremman.
Olen seurustellut nelisen kertaa tosissani, deittaillut useita tyyppejä pitempiaikaisesti, ja nyt olen viimein kihloissa ihanan miehen kanssa, tiedän mitä markkinoilla on ja olen tehnyt "vertailevaa tutkimusta" ;).
Kyllä se niin on, että jos ei parikymppisenä ole suhteeseensa tyytyväinen, niin vaihtamalla paranee. Kannattaa miettiä, mitä suhteeltaan ja elämältään oikeasti haluaa, ja pelosta huolimatta tavoitella näitä unelmia. Jos poikaystävä on pysyäkseen, hän pysyy. Ja joskus on vain luovutettava ja tunnustettava, että tämä suhde ei tee minua onnelliseksi, senkin kyllä huomaa. Onnellisuutta pitää olla reilusti suurempi osa kuin sitä "nyt on vähän vaikeaa"-tyylistä aikaa!
Tätä ei pidä sekoittaa suhteen arkipäiväistymiseen, kyllä jokaisessa suhteessa tulee se kotoisa ja mukava vaihe kuuman intohimon tilalle tai rinnalle. Ja siinä on paljon ihanaa, vaikka sitä joskus vähän niitä ihastumisen tunteita kaipaakin. Mutta saahan niitäkin tuntea, ihminen ihastuu tapaamiinsa ihmisiin. Ei se ole keltään pois. Pitää vain muistaa prioriteetit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 23:23"][quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:34"]
En ole katkera, olen realisti.
Mistä olet varma ettei jätä? Ei elämää voi ennustaa.
Pelkäät että jos toinen kuolee nuorena eli taas sama kuvio, pelätään ettei tulla toimeen ilman toista. Ja taas parin vuoden päästä juhlitaan häitä "sen oikean" kanssa.
[/quote]
Realistiksi kuulostat todella katkeralta.
Tiedän, ettei kumpikaan jätä, koska näihin vuosiin tunnen jo mieheni yhtä hyvin kuin itseni. Ja se pelko toisen menettämisestä ei vieläkään liity yksin olemisen vaikeuteen, vaan edelleen siihen, että olen jo vuosia elänyt ihmisen kanssa joka tietää kaiken minusta. Miten kamalaa olisikaan, että yhtäkkiä siinä olisikin joku, jolle pitäisi selittää mitä mistäkin ajattelee ja miksi.
Ja se, että joku menisi uudestaan naimisiin pari vuotta elämänsä rakkauden kuoltua on täysin absurdia! Oletko varma, ettet ole katkera jostain?
[/quote]
Olen aivan varma.
Ymmärrän ja tiedän tuon ajatuksen. Kuin olisin itse kirjoittanut kuten sinä juuri kirjoitit. Niin ajattelin ennen kunnes kohtasin todellisuuden.
Lisään vielä edelliseen kommenttiini (29) että kyllä niitä kokemuksia, jos niitä kaipaa, kannattaa hankkia nuoremmalla iällä, eikä ruveta sitten puljaamaan viisikymppisenä.
Jos on tarkoitus, että sinä ja poikaystävä päädytte lopulta yhteen, voitte erota ja tulette sitten takaisin yhteen, jos maailma näyttää siltä, että parempaa ei löydy (odota eron jälkeen kolme kuukautta. Jos ikävä ei hellitä, mieti tilannetta uudelleen).
Jos kyse on tosirakkaudesta, suhde on mahdollinen myöhemminkin. Ei voi ajatella niin, että ongelmista huolimatta takertuu yhteen ihmiseen koska hän on siinä nyt tällä hetkellä. Omaa kokeilunhalua ei voi eikä kannata tukahduttaa. Jos tuntuu, että olet tavannut hyvän miehen liian aikaisin, se luultavasti on niin. Voitte molemmat ottaa aikalisän ja katsella miltä maailma näyttää yksin, aikuisen silmin. Ja tehdä myöhemmin ratkaisut loppuelämästä.
En myöskään usko "siihen oikeaan" - olisi aika jännä, että niinkin monelle löytyy oikea esimerkiksi kotimaasta... Ihmisille on hyvin ja paremmin sopivia kumppaneita. Aina on asioita, jotka toisessa ärsyttävät, mutta pitää miettiä, minkä ominaisuuksien kanssa pystyy elämään.
Itse en pysty elämään uppiniskaisuuden tai älyllisesti rajoittuneen miehen kanssa, en rasistin tai machohenkisen miehen kanssa. Sen sijaan joskus ärsyttävä äänensä korottaminen (kun innostuu tms), sekä periaatteellinen asioiden kyseenalaistaminen... Niistähän saa vain hienoja keskusteluja aikaan. Vaa'an paremmalla puolella on kuitenkin kiltteys, herkkyys, pettämätön huumorintaju ja tyylikkyys, ahkeruus, rehellisyys ja mutkattomuus, avoimuus ja uteliaisuus. Sekä se, että saan prinsessan kohtelua. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.07.2014 klo 00:05"]
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 23:23"][quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:34"]
En ole katkera, olen realisti.
Mistä olet varma ettei jätä? Ei elämää voi ennustaa.
Pelkäät että jos toinen kuolee nuorena eli taas sama kuvio, pelätään ettei tulla toimeen ilman toista. Ja taas parin vuoden päästä juhlitaan häitä "sen oikean" kanssa.
[/quote]
Realistiksi kuulostat todella katkeralta.
Tiedän, ettei kumpikaan jätä, koska näihin vuosiin tunnen jo mieheni yhtä hyvin kuin itseni. Ja se pelko toisen menettämisestä ei vieläkään liity yksin olemisen vaikeuteen, vaan edelleen siihen, että olen jo vuosia elänyt ihmisen kanssa joka tietää kaiken minusta. Miten kamalaa olisikaan, että yhtäkkiä siinä olisikin joku, jolle pitäisi selittää mitä mistäkin ajattelee ja miksi.
Ja se, että joku menisi uudestaan naimisiin pari vuotta elämänsä rakkauden kuoltua on täysin absurdia! Oletko varma, ettet ole katkera jostain?
[/quote]
Olen aivan varma.
Ymmärrän ja tiedän tuon ajatuksen. Kuin olisin itse kirjoittanut kuten sinä juuri kirjoitit. Niin ajattelin ennen kunnes kohtasin todellisuuden.
[/quote] Ja katkeroiduit...
[quote author="Vierailija" time="28.07.2014 klo 22:04"]
Sori hani, ei ole "sitä oikeaa". Ihmiset vain sanovat sen olevan se oikea kun ovat löytäneet ihmisen jonka kanssa on kiva harrastaa seksiä ja leikkiä kotia.
Kunnes tulee ero ja löytyy uudelleen se oikea.
[/quote]
Olipa ankea alasampuminen heti ekana. Tosin itse olen sitä mieltä ettei ole olemassa sitä oikeaa, on vain vähiten väärä.
Itse olen kertaalleen eronnut, siinä mielessä ehkä ekan kommentoijan viestiä vahvistan. Mutta exän kanssa oli kiva harrastaa seksiä muttei leikkiä kotia eikä hänen kanssaan ollut kivaa muutenkaan. Ainoastaan seksi sujui.
Nykyisen miehen kanssa pääsääntöisesti kaikki on kivaa; ihan vain se tavallinen yhdessäoleminenkin on mukavaa eikä raasta henkisesti mitenkään. Seksikin on kivaa ja kodin "leikkiminen" luontevaa. Perheenlisäystä ei tule, lapset alkavat olla kummallakin jo isoja joten meilläkin alkaa olla mukavasti omaa aikaa myös silloin, kun lapset ovat kotona eivätkä etävanhemmillaan. Itse arvostan ihmisessä täysin erilaisia asioita nyt kuin mitä arvostin aikanaan ex-miehen tavatessani, ehkä elämä on opettanut siihen.
Elämä on rauhallista yhdessäoloa kuitenkaan sammaloitumatta; teemme reissuja lähelle ja kauas yhdessä lasten kanssa ja kahdestaan. Janoamme samantapaisia asioita ja siedämme eroavaisuutemme, ikä on tuonut jo varmuutta siitä ettei se, että toisella on omat mielenkiinnon kohteensa ole uhka parisuhteelle, vaan lisä.
Vanhemman naisen näkökulmasta puheet siitä oikeasta tuntuu tosi naiveilta.