Miten lapsi sopii OIKEASTI paljon harrastavalle pariskunnalle?

Jos kysymyksen asettelu jo on "miten sopii", on ehkä syytä todeta, että nyt ei ole se hetki koettaa saada lasta. Lapsi aiheuttaa muutoksia, eikä "sovi" mihinkään valmiiseen kuvioon. Kun on valmis siihen, että asiat muuttuvat, sitten on hyvä hetki miettiä lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin kommentin tuosta ratsastavasta perheestä. Kummeksun sinällään kommenttejä siitä ettei vauvaa/lapsia voisi ottaa mukaan harrastukseen. Me oltiin vauvasta asti joka paikassa mukana. Purjeveneessä ja kentän laidalla. Aina löytyi tallilla joku, joka hetken katsoi perään ja äiti hyppäsi alas hevosen selästä kun olin vauva ja tarvitsin jotakin, ja kun oli itkut kitisty niin äiti meni takaisin hevosen selkään. Toki tämä riippuu lapsesta. Kaikkien lasten kanssa ei voi toimia noin ja silloin ei voi vauvaa ottaa mukaan harrastukseen vaan pitää olla vauvan tai pienen lapsen kanssa kotona. Meillä nyt tuommoinen onnistui ja äidillä ja isällä ei kai edes käynyt mielessä etteikö lapsia voisi ottaa joka paikkaan mukaan.

Olisin kärsinyt lapsena suuresti, jos olisin ollut tuollaisissa menoissa mukana. Lapsia on siis eri tyyppisiä, ei vain yhdenlaisia. Lapsen ehdoilla lomamatka tai kevyempi meno ei ehkä huono asia, mutta kaikki lapset eivät jaksa kovin raskaita, kylmiä tai kuumia paikkoja. Tarha ja koulu jo riepottaa lapsia ties missä.

Mikä on liian raskas, kylmä tai kuuma paikka? Voisitko täsmentää?

Sehän nyt on päivänselvää, ettei tuohon kuvioon lapsi mahdu. Ei lapsi ”mene koskaan siinä sivussa”, tai sitten lapsen tarpeet ja halut jätetään huomioimatta.

Kaikkea ei voi saada ja saadakseen täytyy jostain luopua. Sellaista elämä on. Toki ei omasta elämästä tarvitse luopua, mutta on sanomattakin selvää ettei lapsen kanssa elämä voi olla sitä että vanhemmat on jatkuvasti harrastuksissa ja kisoissa.

Nyt teidän vain täytyy miettiä kumpi on tärkeämpi - harrastukset vai lapsi. Älä tehkö lasta jos ette ole oikeasti valmiit muuttamaan elämäänne.

T. 4 lapsen isä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin kommentin tuosta ratsastavasta perheestä. Kummeksun sinällään kommenttejä siitä ettei vauvaa/lapsia voisi ottaa mukaan harrastukseen. Me oltiin vauvasta asti joka paikassa mukana. Purjeveneessä ja kentän laidalla. Aina löytyi tallilla joku, joka hetken katsoi perään ja äiti hyppäsi alas hevosen selästä kun olin vauva ja tarvitsin jotakin, ja kun oli itkut kitisty niin äiti meni takaisin hevosen selkään. Toki tämä riippuu lapsesta. Kaikkien lasten kanssa ei voi toimia noin ja silloin ei voi vauvaa ottaa mukaan harrastukseen vaan pitää olla vauvan tai pienen lapsen kanssa kotona. Meillä nyt tuommoinen onnistui ja äidillä ja isällä ei kai edes käynyt mielessä etteikö lapsia voisi ottaa joka paikkaan mukaan.

Olisin kärsinyt lapsena suuresti, jos olisin ollut tuollaisissa menoissa mukana. Lapsia on siis eri tyyppisiä, ei vain yhdenlaisia. Lapsen ehdoilla lomamatka tai kevyempi meno ei ehkä huono asia, mutta kaikki lapset eivät jaksa kovin raskaita, kylmiä tai kuumia paikkoja. Tarha ja koulu jo riepottaa lapsia ties missä.

Ei olisi sopinut minullekaan kun olen aina ollut introvertti luonne ja lapsena tarvitsin paljon aikaa rauhallisille leikeille ja jutuille

Kurjaa lapselle pyöriä aina jossain kentän laidalla ja odotella vanhempia. Entäs lapsen kiinnostuksenkohteet, olisiko niille sitten aikaa?

Tehkää kuivaharjoitteluna nyt päiväkalenteri, johon on merkitty harrastukset ja lapsenhoitovuorot. Kuvitelkaa tilanne, että tarvitsette lapsenhoitoapua ja selvittäkää mistä sitä saa, mitä se maksaa yms. Muistakaa kaikki neuvolat, vauvauinnit, mummojen ja ukkien ja tätien ja setien kanssa sosiaalistamiset, lapsikavereiden synttärit, kerhot, yötyötöt, heräilyt sun muut ja katsokaa onnistuuko. Ja alussa äiti on ihan taatusti vastuussa enemmän, koska evoluutio ei kannata sukupuoliroolien hmärätämistä ja edelleen nainen on se, joka imettää ja on raskaana. J

Jos näyttää siltä ettei hoito onnistu, mietitte miten joustatte.  Meillä esim. molemmat aktiivisia harrastusten suuntaan ja ollaan sovittu viikottaisjärjestelyt ja sovitetettu harrastukset tyyliin: parittomilla viikoilla mies on lastenhoitovastuussa ja vaimo keskittyy harratuksiinsa, parillisina toisin päin. Nämä tehdään tietenkin harrastusten mukaan, yksi kaveripariskunta on tehnyt niin, että mies hoitovastuussa talvikauden, nainen kesäkauden, koska miehellä kesäharrastuksia, naisella talvi.

Ei kannata hankkia, jos muut asiat elämässä on tärkeämpiä.

Vierailija kirjoitti:

Joskus sanottiin, että lapsia saadaan, lapsi on lahja jne.

Ehkä teille se finamaailma sopii tosiaan paremmin kuin lapsi.

Finamaailma?

Minun äiti luuli, että minä menen siinä hänen elämänsä sivussa kivasti. No tulikin tämmöinen sopeutumisongelmainen, jota ahdisti uudet asiat. Järkytyin jo siitä jos jossain paikassa oli ruma seinän väri, tai ruoka oli erilaista, tai kun kaikkialla on erilaisia sääntöjä. Menin aivan sekaisin, kun en saanut ladata akkujani kodin rauhassa vaan piti aina jaksaa ja mennä. Ei ollut kiva nukkua vieraissa paikoissa, monesti yksin autossakin. Mutta kun äidin piti saada harrastaa! Olinkin 9-vuotias kun rupesin viettämään viikonloput yksin kotona. Pelotti todella paljon, itkinkin. Mutta kun vaihtoehto oli se, etten katso ikinä rauhassa tv:tä, en koskaan saa syödä kaikessa rauhassa aamupalaa kun pitää kello kädessä olla aikaisin jo autossa valmiina taas lähtöön jonnekin jne.

Nykyään näemme muutaman kerran vuodessa, kun äiti menoiltaan ehtii. Jos ei ehdi, emme näe. En koe että olisin saanut tarpeeksi hoivaa ja rakkautta, kyllä enemmän sain pyydellä anteeksi että synnyin häiritsemään äidin Omaa Elämää.

Sitähän ei koskaan tiedä, millainen vauva sieltä syntyy. Joskus vauvat ovat sopeutuvaisia, nukkuvat ja syövät hyvin, tykkäävät vaunulenkeistä ja rintarepuista ja kulkea kaikkialla mukana. Ja sitten on niitä vauvoja, jotka eivät nuku, sairastavat ja oksentavat, eivät viihdy vaunuissa ja kantoliinassakin tulee kuuma, vieraat ihmiset ja paikat pelottavat jne

Jos voi varmaksi sanoa, että saa sopeutuvaisen vauvan, niin tilatkaa yksi sellainen!