Minua vieläkin harmittaa YKSI maali jalkapallon EM-kisoissa
Venäjän joukkue oli osittain kuin Italian joukkue.
Niin kauan kuin pallo pysyi maassa, kun ei käytetty keskityksiä, niin Italian joukkue osasi täydellisesti nousta nousta nousta, kunnes joukkue sai pallon maalipaikalle, ja maalipaikalta italialaiset pelaajat osasivat täydellisesti viimeistellä. Ainoa syy miksi finaalissa Englanti pärjäsi niin pitkään Italiaa vastaan oli se että ensimmäisellä puoliajalla Englannin puolustus tukki ja esti kaikki nousupaikat, joten Italia ei päässyt lähelle maalia viimeistelypaikoille. Syy miksi Englanti hävisi finaalin oli se että toisella puoliajalla Englannin puolustuksen tukkimis- ja estämistyö romahti totaalisesti. Aivan katastrofi Englannilta 45 minuutin ajan.
--
No, Suomi vastaan Venäjä. Ei Venäjä ollut läheskään yhtä täydellinen kuin Italia nousemisessa maalipaikoille, Venäjä oli koko turnauksen ajan suorastaan uskomattoman surkea nousemisessa. Mutta kun Venäjä pääsi maalipaikoille niin oli aivan ilmiselvää että Venäjä oli yhtä täydellinen kuin Italia viimeistelyssä. Ei Suomen puolustus romahtanut 45 minuutiksi. Mutta Suomen puolustus romahti aivan uskomattoman totaalisesti ensimmäisen puoliajan lopulla, kahdeksi minuutiksi. Yksi Suomen aivan turha pallonmenetys keskikentällä, täysi nukkuminen puolustuksessa, jättimäisen raon jättäminen keskelle puolustusta ja Venäjän hyökkääjät pääsivät nousemaan maalipaikalle. Ja tietysti siitä Venäjän hyökkääjä viimeisteli täydellisesti maalin.
--
Jos Suomi EI OLISI PÄÄSTÄNYT tuota yhtä Venäjän maalia tapahtumaan, niin Suomi-Venäjä peli olisi päättynyt 0-0 joten Suomi olisi päässyt EM-kisoissa jatkopeleihin. En tiedä miten noissa jatkopeleissä olisi käynyt. Todennäköisesti Suomelle olisi käynyt niissä säälittävästi. Mutta Suomi olisi sentään edes PÄÄSSYT jatkopeleihin, jee!
--
Ihan oikeasti, Suomen pelaajat: seuraavissa EM-kisoissa ÄLKÄÄ NUKAHTAKO kahdeksi minuutiksi!
Kommentit (6)
Niin, tuo Suomi-Venäjä ottelun ainoa maali. Olen todellakin sitä mieltä että Venäjä ei "TEHNYT" sitä maalia. Suomi PÄÄSTI Venäjän nousemaan, päästi Venäjän maalipaikalle. Tietysti siitä maalipaikasta Venäjän hyökkääjä VIIMEISTELI maalin. Tietysti viimeisteli! Maalin tekeminen koko joukkueen voimin on aivan eri asia kuin maalin viimeisteleminen yhden hyökkääjän voimin.
Ei kunnia kuulunut Venäjälle. Vaan häpeä kuului Suomelle.
Jokaisella joukkueella pitäisi olla täydellinen viimeistelijä, tai jopa monta sellaista. Ratkaiseva asia pitäisi olla se että pääseekö joukkue viimeistelypaikalle vai ei.
ap
Vierailija kirjoitti:
Harmi että Suomi pääsi kisoihin.
No ei.
Karsinnoissa Suomella kävi säkä. Karsintaryhmässä Suomen pahimmat viholliset eli Bosnia-Kreikka-Armenia pelasivat kaikki täydellisen huonosti tai siis juuri sillä lailla ristiinrastiin toisiaan vastaan ettei yksikään noista saanut kunnolla pisteitä. Suomi oli ainoa joka pelasi VARMAOTTEISESTI joten Suomi sai pisteet joten Suomi pääsi EM-kisoihin. Monta peliä putkeen varmaotteisesti pelaamalla EM-kisoihin päästiin.
EM-kisoissa Suomella kävi melkein yhtä hyvä säkä eli pääsi melkein yhtä kätevään ryhmään missä myös viholliset mokailivat eli Tanska ja Venäjä mokailivat lähes täydellisen huonosti. Jatkopeleihin päästäkseen Suomen olisi vain tarvinnut pelata varmaotteisesti. Ei Suomen olisi tarvinnut pelata varmaotteisesti ties kuinka monen pelin ajan, vaan ihan vain 90 minuutin ajan Venäjää vastaan.
--
Mutta sikäli joo, olet oikeassa, harmi että Suomi pääsi EM-kisoihin, koska Suomen pelaaminen EM-kisoissa oli useimmille katsojille ympäri Eurooppaa tai maailmaa varmaan kohtuullisen tylsää. Myös Makedonia oli Suomen tavoin EM-kisoissa ensimmäistä kertaa, mutta Makedonia pelasi paljon Suomea pirteämmin sekä eloisammin ja loi enemmän maalipaikkoja. Makedonian peleissä pallo liikkui, kun taas Suomen peleissä pallo oli vastustajalla ja Suomi vain puolusti.
Eli kenties viihdyttävyyteen tarvitaan Makedonian tavoin pirteyttä ja eloisuutta, mutta kisoissa pärjäämiseen tarvitaan Suomen tavoin tylsyyttä ja varman päälle pelaamista.
ap
Jos tekee yhden maalin kolmessa ottelussa niin ei ole mitään asiaa mennä jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
Jos tekee yhden maalin kolmessa ottelussa niin ei ole mitään asiaa mennä jatkoon.
Joo, jos tekee alkulohkon kolmessa ottelussa vain YHDEN maalin niin se on säälittävän vähän. Toisaalta, jos Suomi ei olisi päästänyt Venäjää vastaan YHTÄ maalia niin Suomi olisi päässyt alkulohkosta jatkoon.
Ja aiemmin mainitsemani Makedonia joka sai kisoissa vielä Suomea vähemmän pisteitä teki alkulohkossa peräti kaksi maalia.
Ja Englanti teki alkulohkossa vain kaksi maalia. Ja Englanti pääsi sitten lopulta jopa kisojen finaaliin!
Aivan älytöntä. Aivan minimaalisen pieni ero tehdyissä maaleissa. Aivan jättimäinen ero siinä kuinka pitkälle kisoissa pääsi.
--
Jos Englanti olisi tukkinut Italian hyökkäyksen koko pelin ajan niin Englanti olisi voittanut pelin 1-0 ja voittanut Euroopan mestaruuden.
Jos Suomi olisi tukkinut Venäjän hyökkäyksen koko pelin ajan niin Suomi olisi voittanut pelin 1-0 ja päässyt alkulohkosta jatkopeleihin.
Muuta yhteistä ei Englannin ja Suomen joukkueilla sitten ollutkaan.
ap
Venäjän joukkue oli yllättäen myös aikalailla kuin kisojen ns "ennakkosuosikki" eli Belgian joukkue.
Myös Belgialla oli täydellinen viimeistely maalipaikoista, tai siis Belgialla oli hyökkääjä Romelu Lukaku. Mutta eihän yksi täydellinen viimeistelijähyökkääjä riitä.
No, Belgialla oli myös yksi täydellinen pallon nostajapelaaja, maalipaikkojen luojapelaaja, eli Kevin De Bruyne. Mutta eihän yksi täydellinen pallonnostaja riitä.
Siihen se Belgian joukkue sitten jäikin. Käsittämätöntä. Muut Belgian pelaajat juuri ja juuri vain tekivät perustyönsä, jos edes sitäkään. Siis he vain pitivät paikkansa, puolustivat asemaansa. Eivät nostaneet palloa, eivät viimeistelleet. Eli miten mukamas Belgian joukkueen oli tarkoitus saada maaleja aikaiseksi?
--
Belgia ja Tanska olivat sikäli yhtäläisiä että niillä oli parhaimmillaan täydellinen keskikentän hallinta. Mutta eihän se riitä mihinkään jos hyökkäys on tehoton ja puolustus vuotaa. Tanskalta ei enempää voi odottaa koska se on "vain Tanska". Mutta Belgian pitäisi pystyä enempään!
--
Esim Belgian "supertähti" Eden Hazard ei nostanut palloa eikä viimeistellyt. Mitä varten hän sitten edes oli kentällä, mitä hän teki turnauksen aikana? Hän oli aivan yhtä turha Belgian maajoukkueessa kuin Real Madridissa, mikä on aivan käsittämätöntä, miten kukaan voi olla niin turha!
ap
PS. Olen Real Madrid fani.