Miten oppisin myöntämään sen itselleni, että olen hullu ja tyhmä?
Muutamakin ihminen on haukkunut minua hulluksi ja exäni vinoilee minulle vajavaisestä älystä tämän tästä. Miksi pullikoin noita väittämiä vastaan ja pahoitan niistä kommenteista mieleni sekä koen, että ne kommentoijat olisivat väärässä? Mikä minussa on vialla, etten vain myönny sisäistämään todeksi heidän väittämänsä minusta?
Siis diagnoosia ei ole, enkä syö mitään psyykenlääkkeitä, ja Mensan testistä sain joskus (vuosia sitten) hyvät lukemat. Silti pääni on ottanut paljonkin osumaa sen testin jälkeen ja teoriassa voisin olla hullu ymmärtämättä asiaa itse. Miksi en vain nöyrry kohtalooni ja muiden ihmisten havaintoihin itsestäni?
Kommentit (8)
No myönnät vaan samaan aikaan ymmärtäen että niin ovat lähes kaikki muutkin. Harva ihminen on mitenkään erinomaisen älykäs.
Vierailija kirjoitti:
No myönnät vaan samaan aikaan ymmärtäen että niin ovat lähes kaikki muutkin. Harva ihminen on mitenkään erinomaisen älykäs.
Tuo hulluus pitäisi vielä kyetä myöntämään. Tavallaan tyhmyyden myöntämisen myötä pelkään heittäytyväni älyllisesti laiskemmaksi ja voisin alkaa hyväksikäyttää sitä oletettua tyhmyyttäni siten, että välttelisin erilaisia haasteita ja delegoisin niitä muille. Se on jotenkin velvollisuudentuntoista luonnettani vastaan.
Myönnä pois ja puhu siitä avoimesti, ihan kuin mistä muusta arkipäiväisestä asiasta tahansa. Tyhmäksi ja hulluksi tunnustautuminen voi jopa pelastaa sinut jollain kivan kierolla tavalla tekemästä asioita, jotka eivät ole mukavuusalueellasi. Ota hulluudesta ja tyhmyydestä kaikki hyöty irti.
Tällaiseen humblebragin muotoon en ole aiemmin törmännytkään. Joka päivä jotain uutta.
Jos nyt sit kuitenkin vastaisin tähän humblebtagiin ihan tosissani:
Aapeen ongelmahan ei ole se, mitä hän ”on” tai ”ei ole” - tyhmä tai hullu tai älykäs tai terve. Ja on ihan yksi lysti, hyväksyykö hän sen, mitä on, vai ei, sillä hän on sitä joka tapauksessa.
Sen sijaan hönen ongelmansa on siinä, että häntä harmittaa joka kerta kun joku sanoo häntä tyhmäksi tai hulluksi. Tälläkään ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä hön on, tai edes sen kanssa, hyvöksyyköö hön, mitä hän on, vaan se on ihan erillinen ongelma, joka johtuu pääasiassa siitä, että hän jostain kåsittämättömästä syystä pitää näitä, näiden haukkujien mielipiteitä jotenkin merkityksellisinä.
Siihen auttaa kaksi asiaa: ensimmäiseksi kannattaa keskittyä itseensä ja omiin ajatuksiinsa ja tekemisiinäs ja jättää kaikkien muiden puheet huomiotta. Toisenakin kannattaa hakeutua sellaisten ihmisten seuraan, jotka eivät yritä jatkuvasti loukata. Ex-kumppanit harvoin kuuluvat tähän joukkoon. Näiden toimenpiteien myötä exien ja muiden ikävien ihmisten mielipiteiden painoarvo vähitellen vähenee itsestään.
Mitä hyötyisit myöntämällä tuon. Olisit vain normipalstalainen.