Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelette miehestä, joka pettää ja jättää kun vauva 2kk?
Vierailija
26.07.2014 |
Entä mitä hänen uudesta naisestaan, joka tiesi suhteeseen lähtiessään lapsemme iän? Nyt siis asuvat yhdessä entisessä kodissamme. Ovat molemmat sitä mieltä, että tekonsa on oikeutettua koska suhteessamme oli hankaluuksia (olin raskaana ja meille syntyi vauva!?) ja että minun pitäisi pystyä hyväksymään asia, koska "asioita vaan sattuu". Näettekö suhteellaan tulevaisuutta? Tiedän, että uudessa suhteessa jo nyt valehtelua (eksäni puolelta) ja mustasukkaisuutta (nykyisen puolelta), vaikka vasta n.puoli vuotta kulunut erostamme. Eksä on minulle ollut koko ajan hyvin hankala ja estänyt hyvällä ja pahalla minun eteenpäin menemistäni. Eikö hänen pitäisi nyt olla onnellinen saatuaan mitä halusi, ja sitä kautta olla tasapainoinen ja yhteistyökykyinen, varsinkin lapsemme takia? Lapsi ei ollut vahinko, eksä lasta halusi jopa enemmän kuin minä. Rakkauttaankin tunnusti vielä suhteensa alkamisen jälkeenkin (suhde selvisi vasta vähän myöhemmin) ja seksitönkään ei suhteemme ollut. Onko kaikki tämä mielestänne oikeutettua? Mielestäni on hyvä, että kaikki tämä tuli jo tässä vaiheessa ilmi kun lapsemme vasta pieni, mutta kysymyksiä itselläni on paljon, joihin eksäni ei vastauksia ole antanut. Ja niistä on hankala päästä irti...
Kommentit (66)
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 16:24"]"Minulle kävi täysin samalla tavalla muutama kk sitten. Lapsi oli silloin 6 kk."
Olen niin pahoillani... Miten sinä voit ja olet selvinnyt?
-ap
Yllättävän hyvin. Minulla muuten sama tilanne, mutta onnekseni lähes kaikki omaisuutemme oli minun. Sain siis jäädä omaan kotiini. Exäni käy täällä kotonani tapaamassa lasta, se tuntuu raskaalta, mutta toisaalta niin saan omaa ainaa edes hetken. Ajatuksesi ovat täysin samanlaisia kuin minulla ja hyvin moni kertomistasi yksityiskohdista pätee myös meidän tilanteeseemme. Haluaisitko vaihtaa ajatuksia privana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 13:02"]
Lapsihan tässä eniten surettaa. Hän ei tule koskaan muistamaan mitään ajasta, jolloin vanhempansa asuivat yhdessä. Ja lähinnä se, mitä hän tulee aikuisena ajattelemaan siitä, että isänsä lähti jo silloin kun hän oli aivan pieni vauva... Lapsuusaikanaan hän ei asiaa vielä tule käsittämään, onneksi.
[/quote]
lapsen kannalta on parempi ettei hän muista vanhempiensa yhdessä olosta mitään. Ihan omasta kokemuksesta voin tämän sanoa. Omat vanhempani erosivat kun olin ihan pieni, näin muistan ainoastaan kasvaneeni perheessä johon kuului minä, äiti, isä(puoli) ja myöhemmin sisarukseni. Minulla oli hyvä ja onnellinen lapsuus. Myös biologiseen isääni minulla on hyvät välit ja siltä puolelta olevat sisarukseni ovat myös rakkaita ja osa perhettä. Myös mieheni pojan on ollut helppoa hyväksyä minut, kun ei muista mitään siitä, kun vanhempansa olivat yhdessä. Pojan mielestä on aina ollut isä ja minä. Toisin kuin äitinsä (vaihdettuaan pari vuotta miehiä kuin sukkia vakiintui myös).. Miehelleni kävi kuten sinulle, nainen lähti toisen miehen matkaan kun lapsi oli 1v, vieden vielä lapsenkin mukanaan.)
Se erosta toipuminen menee aalloissa, välillä jopa tuntuu, että tulee takapakkia.
Minulle terapeutti sanoi, että saa uusia virikkeitä: käyn jossain uudessa ympäristössä, tapaan ihan uusia ihmisiä, teen jotain mitä en ennen ole tehnyt. Se oli hyvä neuvo. Sillä sai kuin "ilmaa" siihen omaan elämään. Meillä oli ollut yhteinen ystäväpiiri, sekin oli ahdistavaa.
Minullekin kävi noin, että tosi varhain odotettiin, että olen jo täysin toipunut. Tuli jotain "uutta putkeen!" -kehotuksia kun olin vielä aivan romuna.
Olisi hämmästyttävää, jos tuollainen ei herättäisi sinussa katkeruuden ja kaunan tunteita.
Minä mietin, olisiko tällä miehellä tullut äkillinen sitoutumiskammo tai vastaava, jos hän näin äkäisesti laukkasikin toisen naisen matkaan uuden onnen perässä. Pelästyi uutta tilannetta. "Tässäkö tämä nyt oli?" En yksinkertaisesti keksi muuta syytä tuollaiselle toiminnalle... ja tuollakin syyllä teko oli tavattoman raukkamainen. Sanalla sanoen heikko mies.
On ihan turha pähkäillä, oliko hellyyttä tarpeeksi tai annoitko nyt varmasti miehellesi tarpeeksi huomiota. Totta kai molempien tulee toimia yhtenä rintamana ja antaa tilaa toisilleen tasaveroisina kumppaneina ja vanhempina, mutta rehellisesti: lapsi vie aikansa, uusi elämäntilanne vaatii totuttelua. Ei voi olettaa, että kaikki on tasan niin kuin ennenkin, kun on tiedostaen hankittu niinkin vastuuta vaativa pieni olento kuin vauva. Ja yövalvomisten ja imetyksen aikana se arki valitettavasti on raskasta ja ehkä tylsääkin parisuhdetta ajatellen.
Ja että tuona aikana mies karkasi uuden matkaan, kertoo jo paljon. Toisaalta: olisiko hän kyennyt sitoutumaan mihinkään pitkäjänteisesti? Varsinkin jos hän oli innolla mukana suunnittelemassa jo perheenperustamista. Lapsi on vastuunkantoa, jokainen aikuinen sen taatusti tietää. Ja on ikävää, että jotkut suhtautuvat siihen niinkin leppoisasti, että voi vain lähteä pois kun ei huvita.
*
No, onneksi mies näytti karvansa nyt, ja se saakin herättää vihan ja katkeruuden tunteita. Kyllä ne joskus sulavat pois kun sen aika on, ja silloin olet jo rakentanut pienokaisesi kanssa toimivan suhteen, toimivan arjen ja onnellisen elämän.
Mies uuden naisensa kanssa voivat tehdä kiusaa, hehkuttaa onneaan ja mies voi tehdä omastakin elämästä jos ei vaikeaa, niin kiusallista. Pidä pääsi kylmänä ja usko, että se löytyy heidän edestään. Elämä tapaa opettaa, parasta mitä itse voi tehdä on toimia itse niin, että voi katsoa itseään aamulla peiliin ja painaa päänsä tyynyyn ilman huonoa omatuntoa.
Tsemppiä, voimia ja jaksamista uuteen tilanteeseen. Jos jotakin ikävää, niin silti jotakin hyvääkin: sinulla on suloinen pienokainen. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 12:36"]
Olen todella pahoillani puolestasi.
Toivotaan että karma hoitaa tollaset itsekkäät pellet.
Kiva varmaan miehen lapselleen selittää, kun on aikuinen, että miten ne asiat menikään.
[/quote] karma ei kai kuulu kristinuskoon
Kirjoittamasi perusteella ei ole perheisäainesta eikä puolisoksi sopiva kenellekkään. Poikamiestyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 13:04"][quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 12:42"]
Yleensä nuo suhteet päättyy myrskyisesti parin v päästä. Ja silloin he joutuvat maksamaan teoistaan. En uskonut sitä ennenkuin exälleni ja nyksälleen kävi niin.
3 vuoden ilkeilyn ja pilkkaamisen jälkeen ex pyysi anterksi.
voimia!!
Jos he alkavat demonisoida sinua, älä ihmettele, se kuuluu "taudinkuvaan", syynä kyvyttömyys käsitellä omia syyllisyydentunteita
se kaikki kamala menee ohi aikanaan.
[/quote]
Ap, sinulla on nyt kuitenkin oma lapsi ja voit keskittyä hänen kasvatukseensa täysillä. Jos väärintekijät pilkkaavat, se on vain heidän ongelmansa ja heidän pahuuttaan, älä mene sinä mukaan siihen, vaan pysy järkevänä.
Tähän kommenttiin. Jäin miettimään, onko ilkeilly ja demonisointi ja erolla uhkailu sellaisten miesten toimintatapa, jotka ovat pettäneet vaimoaan, mutta elävät kuin ei mitään, kun vaimo ei tiedä. Vaimo voi ihmetellä, miksi mies räyhää, on kireä, ilkeä, itsekäs, etäinen, ja haukkuu, mitätöi ja halveksii vaimoaan. Onko tällaisten taustalla yleensä aina pettäminen?
[/quote]
Kun mieheni rakastui uuteen naiseen ja jakoi arkeaan hänen kanssa keskustelemalla oli mieheni minulle todella ilkeä. Puhui minulle rumasti..ym.
"Yllättävän hyvin. Minulla muuten sama tilanne, mutta onnekseni lähes kaikki omaisuutemme oli minun. Sain siis jäädä omaan kotiini. Exäni käy täällä kotonani tapaamassa lasta, se tuntuu raskaalta, mutta toisaalta niin saan omaa ainaa edes hetken. Ajatuksesi ovat täysin samanlaisia kuin minulla ja hyvin moni kertomistasi yksityiskohdista pätee myös meidän tilanteeseemme. Haluaisitko vaihtaa ajatuksia privana? "
Mielelläni, mutten tiedä miten se privana kirjoittaminen tehdään..? :)
Olen miettinyt juuri sitä, ettei eksä varmasti olisi sitoutunut suhteeseemme ilman tätä tapahtumaakaan, vaikka hän itse oli sitä mieltä ettei halunnut tällaista lopputulosta eikä tämä ollut tarkoituksenaan. Kyllä syyllisyys painoi ja muutti häntä niin paljon, ettemme olisi selvinneet vaikkei olisi jäänytkään kiinni. Olen lähes täysin varma, ettei uusi suhteensa tule kestämään, ja samalla mietin että kuinka monta eri parisuhdetta lapsemme elämänsä aikana joutuukaan isällään näkemään. Ja mitä oppia elämästä, perheistä ja parisuhteista sellainen hänelle opettaa...
Olen itse ehjästä perheestä, vanhempani olivat yli 40-vuotta yhdessä, eikä omassa lapsuudessani juuri kenenkään vanhemmat olleet eronneet. Olen oppinut, että perhe on tärkeintä ja sen säilyttämisen eteen tehdään kaikki voitava, ennen kuin mietitäänkään eroa. Tätä ajatusmaailmaa haluaisin lapsellenikin opettaa, mutta täysin vastakkaista hän tulee näkemään isältään. En kertakaikkiaan ymmärrä tätä nykymaailman hedonistista ajatusmallia, jossa oman "onnen" tavoittelemisen takia voi toisia loukata miten tahansa, yleensä jopa täysin turhaan, sillä onni harvoin tulee muualta kuin itsestä ja siitä että sen eteen tekee töitä, eikä odota muiden sitä elämäänsä tuovan.
Tiedän järjellä, että selviän sillä onhan minulla tuo ihana pieni lapsi elämäni aurinkona. Mutten pysty sydämelläni uskomaan, että itselleni löytäisin vielä onnea jota tämä kokemus ei varjostaisi. Eksä oli ensimmäiset vuodet juuri sellainen, jonka halusin, ja sitten hänestä kuoriutuikin ihminen joka pystyi loukkaamaan minua sanoinkuvaamattomilla tavoilla. Miten voin koskaan luottaa siihen, ettei joku muukin ihanalta vaikuttava mies voisi tehdä samoin?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:05"]"Yllättävän hyvin. Minulla muuten sama tilanne, mutta onnekseni lähes kaikki omaisuutemme oli minun. Sain siis jäädä omaan kotiini. Exäni käy täällä kotonani tapaamassa lasta, se tuntuu raskaalta, mutta toisaalta niin saan omaa ainaa edes hetken. Ajatuksesi ovat täysin samanlaisia kuin minulla ja hyvin moni kertomistasi yksityiskohdista pätee myös meidän tilanteeseemme. Haluaisitko vaihtaa ajatuksia privana? "
Mielelläni, mutten tiedä miten se privana kirjoittaminen tehdään..? :)
Olen miettinyt juuri sitä, ettei eksä varmasti olisi sitoutunut suhteeseemme ilman tätä tapahtumaakaan, vaikka hän itse oli sitä mieltä ettei halunnut tällaista lopputulosta eikä tämä ollut tarkoituksenaan. Kyllä syyllisyys painoi ja muutti häntä niin paljon, ettemme olisi selvinneet vaikkei olisi jäänytkään kiinni. Olen lähes täysin varma, ettei uusi suhteensa tule kestämään, ja samalla mietin että kuinka monta eri parisuhdetta lapsemme elämänsä aikana joutuukaan isällään näkemään. Ja mitä oppia elämästä, perheistä ja parisuhteista sellainen hänelle opettaa...
Olen itse ehjästä perheestä, vanhempani olivat yli 40-vuotta yhdessä, eikä omassa lapsuudessani juuri kenenkään vanhemmat olleet eronneet. Olen oppinut, että perhe on tärkeintä ja sen säilyttämisen eteen tehdään kaikki voitava, ennen kuin mietitäänkään eroa. Tätä ajatusmaailmaa haluaisin lapsellenikin opettaa, mutta täysin vastakkaista hän tulee näkemään isältään. En kertakaikkiaan ymmärrä tätä nykymaailman hedonistista ajatusmallia, jossa oman "onnen" tavoittelemisen takia voi toisia loukata miten tahansa, yleensä jopa täysin turhaan, sillä onni harvoin tulee muualta kuin itsestä ja siitä että sen eteen tekee töitä, eikä odota muiden sitä elämäänsä tuovan.
Tiedän järjellä, että selviän sillä onhan minulla tuo ihana pieni lapsi elämäni aurinkona. Mutten pysty sydämelläni uskomaan, että itselleni löytäisin vielä onnea jota tämä kokemus ei varjostaisi. Eksä oli ensimmäiset vuodet juuri sellainen, jonka halusin, ja sitten hänestä kuoriutuikin ihminen joka pystyi loukkaamaan minua sanoinkuvaamattomilla tavoilla. Miten voin koskaan luottaa siihen, ettei joku muukin ihanalta vaikuttava mies voisi tehdä samoin?
ap
Laittaisitko tähän sun meiliosoitteen? Laitan sulle meiliä. Omasta meiliosoitteesta saa tietoon koko nimeni, joten en viitsi sitä tähän julkisesti laittaa, mutta olisiko sulle sellaista meiliosoitetta, jonka voisit tähän laittaa? Laitan sulle meiliä sitten.
Tämä s-posti harvoin käytössä, mutta samoin oma nimeni paljastuu eniten käyttämästäni tilistä, joten sitä en voi antaa. Eli: aniplacebo@gmail.com
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.07.2014 klo 21:57"]Tämä s-posti harvoin käytössä, mutta samoin oma nimeni paljastuu eniten käyttämästäni tilistä, joten sitä en voi antaa. Eli: aniplacebo@gmail.com
ap
kiitos. Laitoin sulle meilin juuri.
On kyllä kummallista tuo ihmisten kyky julmuuteen. Luulisi että pettämisen ja jättämisen jälkeen yrittäisi mahdollisimman vähän enää lisää tuskaa ja surua toiselle aiheuttaa. Ja jos se paha olo miehellä johtuu syyllisyydentunteesta, eikö se helpottaisi sillä että yrittäisi tekojaan jotenkin hyvitellä..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni kävi niin että miehellä oli ollut vanhempi # vuosia selkäni takana. Ostimme talon ja tuli lapsi ja toinenkin. Toinen lapsi oli # sitten liikaa ja hän soitti minulle kun nuorin oli 5kk ikäinen. Mies muutti tämän luo siltä istumalta ja elivät yhdessä pari vuotta. Olipa kiva antaa lapset heille lähes viikottain... Uusi na
...Inen ei suostunut että ukko tapaisi lapsia minun luonani.
Pari vuotta kai onkin se "maksimiaika" mitä pettämisellä alkaneet suhteet yleensä kestää, eli juuri sen ihastumisajan. Harmi että tuollaisten ihmisten kohdalla lastensa elämässä ei ole mitään pysyvyyttä, muutenhan olisikin eri asia mitä kaksi aikuista ihmistä suhteillaan tekee.
Tuollaiset huoraajat kannattaa jättää omaan arvoonsa. Tästä maailmasta löytyy uskollisiakin miehiä.
Sä oot vahva nainen!! Ole ylpeä itsestäsi. Mies teki väärin mutta se ei tee susta huonoa ihmistä. Kyllä sä pääset yli, vaikka se ei ihan hetkessä kävisikään.