Juon itsenu humalaan että pystyn itkenään

Se helpottaa, ja korkeintaan kerran kuukaudessa auttaa, itku ikäänkuin puhdistaa.
En tietenkään soittele kännipäissäni kellekään
(ei kukaan jaksa kuunnella minun murheita edes selvinpäin ollessani)
Tämä on eräänlainen katharsis, vammainen lapsi saatu nukkumaan ja mies häärää omiaan tietokoneella, juon pullonviiniä, mietin miksi olen yksin, kuuntelen musiikka, itken sydämeni pohjasta niin ettei kukaan kuule.
Se helpottaa, ja huomisaamuna jaksan taas tätä elämää eteenpäin.
Kuolemaa odotan että saan vihdoin leväta, levätä, mutta ensin on saatava vammainen lapseni siiventyngillään johonkin, missä hänestä pitää joku huolta.
Niin kauan, kun minulla on huolehdittavia, 2 koiraa, 3 kissaa, tömä vammainen lapsrni, en pääse ikuiseen lepoon.