Joudutteko huomenna palaamaan kesälomalta töihin?
Kommentit (17)
Vielä viikko lomaa, mutta voisin mennä ihan mielelläni huomenna töihin. Olen yrittäjä.
En ole ollut lomalla vuosiin. Eipä ainakaan ole lomaltapaluuahdistusta.
Ei, vaan huomenna alkaa toiseksi viimeinen työviikko. Viimeisen työviikon teen etätöitä toisesta maasta, ja sitten minulla on neljän viikon loma jonka myös vietän kyseisessä maassa. Ihanaa kun loma on vielä edessä. :-)
Joudun töihin. Loman pidin toukokuussa. Mieliala perussunnuntai. Ei nappaa mikään, kaikista vähiten töihin lähtö.
Meillä ei ehditä lomailemaan kesällä. Tänään vituttaa jostain syystä normisunnuntaitakin enemmän.
Menin töihin takaisin jo juhannukselta, kesäloma oli jo kesäkuussa. Mutta elokuussa vielä kolme viikkoa lomaa, joten jaksan kyllä sinne asti..
Kyllä. Ihan hyvä fiilis. Nukuin lomalla huonommin kuin koskaan, sillä jouduin matkustelemaan ja kyläilemään paljon enemmän kuin olisin oikeasti halunnut eivätkä herkät aivoni sitä kestäneet vaan menivät ylikierroksille. Jatkuva kuumuus vielä pahensi oloa.
En todellakaan. Pidän tänä vuonna ainakin kuusi viikkoa kesälomaa ja jos kelit pysyvät yhtä hyvinä kuin tähän asti niin todennäköisesti pidempäänkin.
On mentävä huomenna, ei innosta. Tosin nyt kelit viileni, niin ei niin paljon harmita loman loppu.
Viikko vielä lomaa ja sitten menen vieroitusklinikalle kahdeksi viikoksi toipumaan.
En joudu! Vielä 2,5 viikkoa lomaa 🥳