Ottakaa kantaa, olenko mä ihan hullu, kun suunittelen

Mä elän todella huonossa suhteessa, emme enää edes nuku yhdessä, itse- ja tappouhkaukset ovat arkipäivää. Mieheni on psyykkisesti sairas. Olen yrittänyt monta kertaa puhumalla saada muutosta, tuntuu että kaikki on turhaa. Mikään ei muutu. Meillä on kaksi lasta, jotka tietenkin kärsivät tilanteesta.

Nyt olen tavannut miehen, joka saa minut tuntemaan taas ihmiseksi, olen valmis elämään hänen kanssaan. Olen suunnitellut jättäväni aivan kaikki taakseni, miehen ja lapset. Kyllä mieheni pystyy lapsista huolehtimaan, he ovat jo sen verran isoja.

Olenko mä ihan järjiltäni, kun tällaista suunnittelen? En jaksaisi ottaa lapsia mukaan, olen niin väsynyt ja rikki ja he joutuisivat aivan uuteen ympäristöön ja tiedän, että siitä tulee vaikeuksia. Olen suunitellut että tämä " muutto" tapahtuisi ensi vuoden puolella, on vielä aikaa miettiä ja pohtia, mitä tekisin. Onko kukaan ollut vastaanlaisessa tilanteessa ja mitä on tehnyt loppujen lopuksi?

Ja sitten en kaipaa kommentteja sävyyn " kuinka äiti voi jättää lapsensa, onpas huono ja kelvoton äiti" ! Ja en todellakaan tiedä vielä voinko ikinä jättää lapsiani.

Kertokaa ajatuksianne