Mieheni paljasti olevansa biseksuaali, mitä teen?
Tieto tuli ihan yllättäen. Olemme seurustelleet jo 5 vuotta, ja vasta nyt mies viitsii paljastaa, että on bi. Jotenkin kamala ajatus, että periaatteessa kuka tahansa olisi hänelle potentiaalinen seurustelukumppani (jos siis ihastuu johonkin toiseen), kun hän katselee sekä naisia että miehiä! En osaa tarkkaan kertoa miksi, mutta tämä tieto jotenkin häiritsee minua. Kai siksi, että hän katselee miehiäkin sillä silmällä, en voi olla täysin rauhallisin mielin edes silloin kun mieheni on miespuolisten ihmisten seurassa ja viihtyy heidän kanssaan, kun hän katselee heitäkin sillä silmällä. Hän myös paljasti seurustelleensa joskus aiemmin miehen kanssa. Kaiken lisäksi hän toivoo, että voisimme joskus ottaa sänkyymme toisen miehen. Tuli jotenkin sellainen olo, etten riitä hänelle, koska olen "vain nainen" (en osaa selittää kunnolla, ehkä tiedätte mitä tarkoitan). En tiedä yhtään mitä ajatella tai sanoa. Miten te suhtautuisitte?
Kommentit (26)
Älä stressaa turhaan, se on kuitenkin valinnut sut eikä ketään toista miestä. :)
No tuskin teidän suhde tosta käytännössä mihinkään muuttuu (eikä sun tarvitse suostua siihen kimppakivaan toisen miehen kanssa). Olettaen että se on aina ollut bi, niin ei se nyt niitä toisia miehiä ala sen enempää katselemaan ja himoitsemaan kuin aiemminkaan.
Totta kai otat toisen miehen teidän seuraksi sänkyyn, kun tuollainen tilaisuus tarjoutuu ;)
Ehdotan, että opettelet olemaan rauhallisin mielin myös silloin, kun miehesi on pelkästään naisten kanssa. Nythän se on sinulle ihan sama tilanne kuin jos mies lähtisi miesporukalla ulos.
Ei minua se häiritsisi, että hän on voi katsella sekä miehiä, että naisia, vaan se, että hän siitä yleensä kertoo noin pitkän ajan päästä. Miksi vasta nyt? Onko häntä alkanut kutkuttamaan nyt joku naapurin kolli ja siksi hän siihen sinua valmistelee vai mikä on syynä näin myöhäiseen kaapista ulos tuloon kun asia kerran on ollut tiedossa?
Pyytäisin ihan rehdisti aikaa miettiä rauhassa asiaa ja lähtisin silloin jonnekin muualle. Miettisin tarkkaan mitä minä haluan ja haluanko sen oikeasti miehen kanssa, joka tuollaista isoa asiaa on peitellyt vuosia. Olisiko hänestä mm. lasteni isäksi ja aviomieheksi, luotettavaksi kumppaniksi tästä eteenpäin pitkälle tulevaisuuteen? Omaan tulevaisuuteeni ja elämääni siis.
Mitä teet? Annatte toisillenne persettä. Tilanne muuttui kokonaan.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 19:40"]

[/quote]
Joo, kyllä sekin minua häiritsee. Minullakin kävi mielessä, että onko sillä nyt sitten joku mies kiikarissa ja kenties tiedossa joku tietty mies, jonka haluaa sänkyymme. Kysyinkin mieheltä, että miksi paljasti asian vasta nyt. Hän sanoi, että tieto ei ole mitenkään olennainen vaan pikemminkin suht turha, mutta päätti nyt kuitenkin lopulta kertoa, ettei välillämme olisi mitään salattavaa. En tiedä mitä ajatella tuostakaan, miten tuo tieto muka yhtäkkiä olisi jotenkin olennaisempi kuin aiemmin, kun nyt päätti sen paljastaa? ap
Mitä mun bi-tuttaviini tulee, ei bi-seksuaalisuus ole koskaan ollut parisuhteessa mitenkään ongelmallinen asia. Miksi se sitä edes vois olla? Ne on aina eläneet ihan sen normiparisuhdeajan yhdessä ja jotku tietty paljon pidempäänki, Jos teillä on kaikki hyvin, teillä on kaikki hyvin. Jos ei, niin onko sillä väliä minkä sukupuolen kans kumppani lähtee jos on lähteäkseen? Tunteet ne ratkasee ku pitkän parisuhteen erosta on kyse. Eri asia jos vaan haluaa kokeilla jotain uutta, mut se on sama homma olit sitte bi, hetero tai homo. Kyllä parisuhteet pysyy kasassa jos ne on pysyäkseen.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 19:53"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 19:40"]
Ei minua se häiritsisi, että hän on voi katsella sekä miehiä, että naisia, vaan se, että hän siitä yleensä kertoo noin pitkän ajan päästä. Miksi vasta nyt? Onko häntä alkanut kutkuttamaan nyt joku naapurin kolli ja siksi hän siihen sinua valmistelee vai mikä on syynä näin myöhäiseen kaapista ulos tuloon kun asia kerran on ollut tiedossa?
Pyytäisin ihan rehdisti aikaa miettiä rauhassa asiaa ja lähtisin silloin jonnekin muualle. Miettisin tarkkaan mitä minä haluan ja haluanko sen oikeasti miehen kanssa, joka tuollaista isoa asiaa on peitellyt vuosia. Olisiko hänestä mm. lasteni isäksi ja aviomieheksi, luotettavaksi kumppaniksi tästä eteenpäin pitkälle tulevaisuuteen? Omaan tulevaisuuteeni ja elämääni siis.
[/quote]
Joo, kyllä sekin minua häiritsee. Minullakin kävi mielessä, että onko sillä nyt sitten joku mies kiikarissa ja kenties tiedossa joku tietty mies, jonka haluaa sänkyymme. Kysyinkin mieheltä, että miksi paljasti asian vasta nyt. Hän sanoi, että tieto ei ole mitenkään olennainen vaan pikemminkin suht turha, mutta päätti nyt kuitenkin lopulta kertoa, ettei välillämme olisi mitään salattavaa. En tiedä mitä ajatella tuostakaan, miten tuo tieto muka yhtäkkiä olisi jotenkin olennaisempi kuin aiemmin, kun nyt päätti sen paljastaa? ap
[/quote]Samat ajatukset siis sinullakin. Miettisin myös, mitä muuta "epäolennaista" sieltä olisi vielä mahdollista tulla jos tuo on kerran ihan pikkujuttu vaan. Katsoisin miestä kyllä ihan eri kantilta tämän jälkeen.
Naimisissa olevana bi-miehenä täytyy sanoa, että heikoissa kantimissa suhteenne on, jos sun pitää stressata jokaista näkemäsi naista, että jos mies pettää sinua sen kanssa.
Älä tee mitään. Ei bi-seksuaalisuus ole ongelma. Jos et halua kokeilla toisen miehen kanssa niin ei siihen ole pakko suostua ja tasapainoisessa suhteessa se on miehellekin ok. Jos ei ole niin silloin on muita ongelmia.
Mielestäni on rohkeaa mieheltäsi ylipäätään kertoa, juurikin tän takia että sekä heteroiden että homojen keskuudessa on aika paljon bi-fobiaa ja sitä et sit monet tulee paranoidisiksi asian suhteen. Muutenkin mun mielestä on tyhmä asenne se et ei muka voi olla mielenrauhaa sen kanssa että kumppani vuorovaikuttaa sellaisten ihmisten kanssa jotka on sukupuolta josta on kiinnostunut. Eikö sulla sitten ole miespuolisia kavereita? /ollut koskaan? Tsemppiä miehelles ja sullekin jos osaat olla asian suhteen hienotunteinen. :)
Siis onko kolmen kimppa sulle ihan ok? Jos ei niin se tässä varsinainen uutinen sulle on. Biseksuaalisuus ei sinänsä lisää pettämistodennäköisyyttä. Kolmen kimppa puolestaan vaatii uutta ajattelua jos ei tuttua ennestään.
Oma mieheni totesi vain että hän on yksiavioinen eikä halua jakaa minua kenenkään kanssa. No niin olen minäkin kun olen rakastunut, sukupuolesta riippumatta. Yksi syy miksi tähän mieheen rakastuin oli se että hän pystyi olemaan minulle "molempia", toisinaan hän on todella naisellinen ja toisinaan erittäin miehekäs, tosin en ole tätä hänelle kertonut, ei välttämättä arvostaisi varsinkin jos sattuu olemaan miehekkäänä.
Kokemusta USEISTA bi miehistä, homoja ne on pohjimmiltaan. Lopettaisin suhteen.
Älä turhaan stressaa, ap. Miehesi biseksuaalisuus ei muuta mitään, hänhän on juuri sinun kanssasi parisuhteessa ja siihen sitoutunut. Jos miehesi haluaisin pettää niin sitten pettäisi vaikka naisenkin kanssa.
T. Bi-nainen parisuhteessa miehen kanssa
Kyllä minultakin lyötäisiin ilmat pihalle jos täysheterona pitämäni mieheni ilmoittaisi pitävänsä seksuaalisesti itse asiassa kaikista - niin naisista kuin miehistä.
Kovin on suvaitsevaisia vastauksia taas tullut. Onhan se kovin epätrendikästä olla hetero ja pitää ihan tavallisesta rakkaussuhteesta - tavallisine seksineen.
Jos ei halua kolmatta pyörää, jos ei halua olla sandwich, jos ei halua katsella sivusta, jos ei halua toisen syrjähyppyä.
Jos haluaakin, että mies katsoo silmiin kun rakastellaan, jos haluaakin käpertyä toisen kainaloon, jos haluaa vain että toinen rakastaa sellaisena kuin on.
Minusta se olisi vaan kuumaa. Varmaan sinuna tenttaisin häneltä kaiken asiaan liittyvän ja ottaisin tilanteesta ilon irti.
Itselleni olisi liian kova pala se, että mies ehdottaisi kolmatta pyörää aviovuoteeseemme, olipa se mies tai nainen. En voisi jatkaa suhdetta.
Kuinka lapsellinen, omistushaluinen ja vainoharhainen voi ihminen olla? T. bi, joka on avoliitossa toisen bi:n kanssa uskollisessa suhteessa, johon ei kuulu kolmannet osapuolet
Olisiko sitten parempi, jos miehesi vinkuisi kimppaa toisen naisen kanssa, että saisit stressata kehonkuvaasi sen toisen naisen vuoksi?
Sukupuolenkorjausleikkaukseen mars! Onkohan niillä sellaisia leikkauksia, jossa on molemmat pelit & vehkeet.