MIKSI jotkut on näin katkeria? Sisältää esimerkin
Tutustuin joulun tienoilla uuteen ihmiseen, joka aluksi vaikutti mukavalta. Hälytyskellot ei mitenkään soineet, vaikka ensimmäinen yhteinen puheenaiheemme olikin päiväkodin järjestelyt ja sen semmoiset ja närkästys niistä.
Nyt kun aikaa on kulunut, olen kurkkuani myöten täynnä tätä naista. Huomaan, että hänellä on suuria vaikeuksia kestää muille tapahtuvia hyviä asioita, ja että myös minun kanssani hänellä alkaa kulissit rakoilla. Hän ei kestä, jos muut tienaava paremmin tai asuvat vaikka sitten vain yhden huoneen isommassa asunnossa kuin hän. Ei ei ymmärrä, miksi joku varakas asuu tällä alueella, eikä ymmärrä mistä kukaan on löytänyt itselleen hyvin koulutetun miehen... Hänen mielestään jokaisen äidin pitäisi leipoa lapsilleen ja järjestää teemaväri-synttärit, koska se kertoo hänen mielestään rakkaudesta lasta kohtaan. Hänen mielestään jokaisen mielenterveysongelmaisen pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni. Hänen mielestään kukaan tavallinen ihminen ei ymmärrä häntä ja hänen visuaalista tapaansa nähdä maailma - paitsi muut taiteilijapersoonat ja sellaiset.
Ja aina hän on kommentoimassa muista ihmisistä todella rumasti. Kuka on ruma, kuka on lihava, kuka on olevinaan, kuka ajaa Audilla ja on siksi olevinaan niin saatanan rikas. Hän itse on ylipainoinen erään ketjuliikkeen kassalla töissä oleva, kuvataidealan koulun käynyt ihminen jolla ei kuitenkaan ole edes omalla koneella kuvia omista töistä ja kuka ei ole somessa mutta silti on sitä mieltä, että kaikkien pitäisi tietää miten hirveän taitava hän on.
Ja tietenkään hän ei sano mitään, jos kerrot hänelle hyvän asian elämästäsi. Kerran hän joka HYMYILI kun kerroin miten ystäväni oli juuri joutunut päivystykseen lapsensa kanssa, koska lapsi oli tippunut korkealta ja saanut aivotärähdyksen. Hän HYMYILI! Koska ei pidä tästä ystävästäni vaan halveksuu häntä ja hänen ulkomaalaista miestään.
Huh, en jaksa. En halua pitää häneen enää mitään yhteyttä ja tämänkin halusin kirjoittaa vaan purkaakseni omaa pahaa mieltäni hänestä. En ymmärrä, miksi toiset on niin tavattoman katkeria ja kateellisia ja pahansuopaisia. Jostain syystä vedän sellaisia ihmisiä puoleeni aina välillä, ja joka kerta petyn ihmisiin hetkeksi. Minä en jaksa jouruta, en ajatella pahaa ja mieluummin yritän löytää sen asian hyvän puolen ja keskittyä siihen. Mikä tätäkin ihmistä vaivaa? Miten te muut jaksatte hänen kaltaisiaan?
Kommentit (23)
Ap, saman kaltaisia asioita kokeneet ymmärtääkin, mutta ne, joilla asiat on paremmin, ei ymmärrä. Mulle on kans tullut niiltä parempiosaisilta joskus ihan älyvapaita kommentteja - eräs kotirouva, jonka mies tienaa yksinään neljä kertaa enemmän kuin minä, on selittänyt ihan tosissaan, miten pitkään kotona lasten hoito ja kotirouvaksi jääminen on vain valintakysymys, ja yksi, jonka rikkaat ulkomailla asuvat vanhemmat kustantavat pari kertaa vuodessa koko perheelle matkan sinne heidän luokseen, nillitti kuinka on toki kivaa reissata mutta on se niin raskasta kun kaikenlaista pitää järjestellä sitä varten, että mulla on niin helppoa kun ei tarvi matkustella. Juu ei kun ei oo varaa eikä äiti ja isi maksa matkustelua. Ja kerran kun hoidin erään yh-äidin lasta, tämä ruikutti kuinka on niin raskasta olla yh ja yksin hoitaa lasta aina. No olishan se varmaan, mutta tälläkin on lapsi päiväkodissa koko kuukauden 8-16 (äiti itse on työttömänä kotona), isällä joka toisen viikonlopun ja 2-3 arki-iltaa viikossa, vähintään kerran viikossa jonkun ystävän tai kummin luona yökylässä ja kerran kuukaudessa on vielä tukiperheessä viikonlopun. Kun minä kuitenkin hoidan lapseni itse arkena ja pyhänä, sekä silloin tällöin hänenkin ainokaistaan, olisi kohtuullisempaa ehkä kiittää hoitoavusta tuollaisen valituksen sijaan.
Ap, jätä tuo tyyppi omaan arvoonsa. Kuten muutkin ovat sanoneet, hän vetää vain sutkin huonoon fiiliksiin, ja siihen hän pyrkiikin. Pysyköön siellä äitinsä ja siskonsa helmoissa, omien ihmistensä luona. Sua varten on olemassa ihan toiset ihmiset.
- 15
Päästä siitä irti kun se on kuitenkin mahdollista. Mun äiti on tasan tollanen ja mua surettaa kattoo kaikkii ihmisii jotka joutuu kestää sitä. Mua vituttaa koska oon alaikänen eikä oo mitään muita mahollisuutta kun vaan kestää. Toivottavasti ette kuvittele että oon vaan murrosikänen vanhemmistaan etääntyvä pikkutyttö joka ei saa vaan tehä mitä haluu tai jtn koska munkin äiti vaan haukkuu kaikkia ohikulkevia ihmisiä kovaan ääneen ja jopa mun kavereita. Ylipainoinen netissä ikuisuudet roikkuva sohvaperuna joka vittuilee kavereille ja pistää kaiken muiden syyksi. Jos joku on laiha ja kaunis niin ei kestä sitä.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 11:19"]
Minä en jaksa jouruta, en ajatella pahaa ja mieluummin yritän löytää sen asian hyvän puolen ja keskittyä siihen. Mikä tätäkin ihmistä vaivaa? Miten te muut jaksatte hänen kaltaisiaan?
[/quote]
Etkö? Lue ap oma teksti. Jos mä en halua juoruta, en vaan juorua. Jos en halua ajatella pahaa, en ajattele
On se loppujen lopuksi aika helppoa.
[/quote]
Onko tämä sinusta samaa, kuin juoruilu? Minä puran sydäntäni anonyymisti täällä, en käytä haukkumasanoja ym. Ap.