Onko sinulla joku henkinen este, joka estää matkustelun?

Ei ole mutta tiedän erään pariskunnan, jonka mielestä ulkomailla on likaista ja kaikki mahdollinen ällöttää. Eivät siis matkusta.

On, vaikeus sopeutua rutiineista poikkeaviin asioihin. Pienikin epämukavuus stressaa ja matkustaminen on täynnä epämukavuutta, vaikka olisi mikä löhöloma. Pelkään, että kone tippuu, saan ruokamyrkytyksen ja hotellissa on luteita. Inhoan olla yötä jossain muualla kuin kotona. Yksinään esteet ovat aika pieniä, mutta kääntävät vaakakupin negatiiviseksi kun en oikein koe saavani matkailusta mitään.

On. En syö muutenkaan ulkona tai muiden ihmisten tekemää ruokaa. Sen lisäksi en tunne oloani mukavaksi vieraissa paikoissa ja rentoutumisen sijaan stressaannun vain lisää.

Joo, on vähän tuollaista, tosin ei ole rahaakaan matkustella, mutta en lähtisi kovin alkeellisiin oloihin vaikka olisi kuinka paljon rahaa. Jossain kuumassa maassa en pystyisi olla jos olisi liian kuuma, en uskaltaisi syödä mitään paikoissa joissa lihoja roikutetaan kärpästen saatavilla ulkona ym. Enkä syö mitään kummallista/pahaa, ja käytän käsidesiä Suomessakin. Myöskin lentämistä pelkään, en ole koskaan ollut lentokoneessa, ja epäilen että uskaltaisinko mennä vaikka saisin ilmaisen matkan, ehkä Finnairin koneeseen, mutta ei mihinkään pieneen ulkomaiseen prutkuun.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 21:35"]

Esim vieraiden vessojen kammo, ääretön nirsous ruuan suhteen, bakteerikammo, et pysty nukkumaan kuin kotona, lentopelko, tms?

Epäilen jotain tämmöistä kaverillani, koska rahasta ei ole pulaa, mutta kun yritän ehdottaa yhteistä reissua niin hän selittää jotain ympäripyöreetä, mutta ei kerro oikeaa syytä. Harmi.

[/quote] Ehka han ei vaan halua yhteista reissua. En mina ainakaan lahtisi kenenkaan muun kuin mieheni kanssa matkoille. Yhteiseen reissuun on moni ystavyys loppunut.

Lentopelko. Ja viime päivien uutiset vaan pahentavat sitä. 

Kanssamatkaajien mahdollinen nausea.

Paniikkihäiriö. Kotimaassa se pysyy kurissa, mutta annas olla kun pitäisi lentokoneeseen mennä. Ei helpota edes perillä. Tämä harmittaa, sillä pidän vieraista kulttuureista, kaupungeista ym, ja rahaa ja aikaakin olisi matkustella. Eurooppaa olen onneksi ehtinyt kierrellä,ennen kuin tämä iski.

Kaverin kanssa en silti lähtisi reissuun. Ne kokemukset haluaisin jakaa miehen/perheen tai korkeintaan siskon ja vanhempien kanssa.

Kieli. Olen surkea englannissa ja pelkään etten pärjäisi. Tottakai osaan ehkä perus sanastoa ja joitain lauseita muodostaa esim ravintolassa, mutta kun on niin epävarma niin arkailen aukaista suutani. 
En ole matkustellut, joten en tiedä saisinko kuitenkin pakonomasta uskallusta "puhua" englantia... Periaatteessa lohduttaa ajatus esim. rantalomakohteista joissakin puljuissa ei paikallisetkaan osaa täydellisesti englantia+osaahan ne jotkut suomea :D

jos tota nyt henkiseks esteeks voi laskea..?

On. En voi nimenomaan henkisten syiden vuoksi ikinä matkustaa Venäjälle tai Kanariansaarille. Ymmärtänette miksi...

Mun miehellä varmaan joku tommonen. Sunnilleen pitää pakottaa mukaan. Ja koko ajan nurisee matkalla että joku asia on huonosti ja pitää olla varpaillaan.

Yleinen arkuus. Pelottaa miten pärjäisin vieraalla kielellä, pelottaa miten kotiväki pärjäisi poissaollessani. Ehkä eniten pelottaa ajatus, että joutuisin ensiapuun tai sairaalaan vieraassa maassa, kun se on ihan tarpeeksi hirveää Suomessakin. (Minulla on krooninen sairaus, joten ei ole ihan tuulesta temmattu ajatus että vointini voisi äkisti pahentua aikaeron, stressin, ruokavaliomuutoksen tms. takia.) Sinänsä kurjaa, koska minulla olisi runsaasti aikaa ja rahaa käytettäväksi matkusteluun, ja haluaisin matkustella, en vain uskalla.

Kiinnostuksen puute. Liian viihtyisää kotimaisemissa.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 21:55"]Paniikkihäiriö. Kotimaassa se pysyy kurissa, mutta annas olla kun pitäisi lentokoneeseen mennä. Ei helpota edes perillä. Tämä harmittaa, sillä pidän vieraista kulttuureista, kaupungeista ym, ja rahaa ja aikaakin olisi matkustella. Eurooppaa olen onneksi ehtinyt kierrellä,ennen kuin tämä iski.

Kaverin kanssa en silti lähtisi reissuun. Ne kokemukset haluaisin jakaa miehen/perheen tai korkeintaan siskon ja vanhempien kanssa.

[/quote]

Sama! Luulin, että paniikkihäiriö olisi kurissa, mutta vielä mitä. Olin viime viikolla reissussa ja paniikki sekä kontrollin menettämisen pelko

iskivät jo lentokoneessa. Kohteessa paniikki ja hulluksituloajatukset vaan pahenivat. Selvisin kyllä reissusta, mutta se oli paikoitellen melko epämukavaa. En silti halua luopua matkustelusta ja antaa paniikille periksi.

No ne hemmetin lentokoneet! Miehellä sama. Jonkin verran ollaan silti matkusteltu, mutta nyt lapsen synnyttyä ajatus ilmassa kiitävästä ontosta putkesta tuntuu vieläkin järjettömämmältä.

Joo, tosi paha lentopelko. Lennän silti, ehkä kerran pari vuodessa, mutta silloin olen tosi paniikissa ja alan tyylin kiroilla ääneen aina kun tulee pienimpiäkään ilmakuoppia tjsp., mikä on tietenkin minulle hieman kiusallista. Harmi, koska muuten tykkään ihan tosi paljon matkustelusta.

Eihän matkustaminen tarkoita lentämistä. Pääseehän muutenkin ulkomaille kuin lentämällä. Asuntoauto on hyvä väline lentopelkoiselle ja ruuaksikin voi tehdä vaikka joka päivä tuttua ja turvallista hernekeittoa tai vaikka keittää perunoita.

10: Minusta elämässä pärjää aika pitkälle puhumattakin :). Kaupassa riittää yleensä hymyileminen ja "kiitos". Jos ihan tavalliseen kauppaan menet (etkä johonkin basaariin, missä hintoja ei ole merkitty valmiiksi ja tinkiminen kuuluu asiaan), sinun ei tarvitse muuta kuin ojentaa kolikot tai seteli ja odottaa mahdollista vaihtorahaa.

Ravintolassa voi näyttää sormella listalta, mitä haluaa syödä.

Bussi- tai junalippua ostaessa riittää, kun sanot esim. "return ticket to X, please".

Olen vakuuttunut, että pärjäät, jos päätät joskus matkustaa.

Ei ole varaa

Olen matkustellut omatoimisesti vasta viimeiset kymmenisen vuotta. Sitä ennen jokainen ulkomaanmatka oli liittynyt jotenkin opiskelupaikkaan, työpaikkaan tai harrastukseen. Jokainen matka oli siis järjestetty jonkun muun taholta. Tuolloin minua ei kiinnostanut matkailu mitenkään. En voinut keksiä mitään syytä, että lähtisin jonnekin ulkomaille. Lähes ihmettelin ihmisiä, jotka matkustivat useita kertoja vuodessa ja matkakertomukset kuvineen ne vasta tylsiltä tuntuivatkin.

Joskus kymmenisen vuotta sitten kaikki muuttui. Olen matkustanut parin eri kaveri kanssa, yhden tuttavaperheen kanssa, erään yhdistyksen porukan kanssa ja yksin. Matkoja on ollut 1-3 kpl vuodessa.

Samoin tiedän erään ystäväperheen, jotka eivät koskaan matkustaneet. Kunnes sitten kolmisen vuotta sitten lähtivätkin ekan kerran perheen kanssa talvella reissuun. Sen jälkeen ovat käyneet muinakin talvina matkalla.

Luulenpa, ettei tätä ystävääsi vain kiinnosta matkailu ainakaan tällä hetkellä.