Voiko lapsen ehdoilla elää liikaa?

Mielenkiintoisia näkökulmia! Mietin, tottuuko lapsi vanhempien toimintatapoihin vai kuuluuko vanhempien joustaa aina? Esim. voiko lapsen totuttaa matkustamiseen, kyläilyyn, väkijoukkoihin vain menemällä ja tekemällä, vai pitääkö jäädä kotiin jos lapsi ei näistä pidä. Molemmista on lähipiirissä esimerkkejä. Eräs sukulaisperhe ottaa lapset mukaan festareillekin, nukahtavat sitten yöunille rattaisiin, kun taas toinen perhe on niin varovainen, että kerran vuokrasivat loman paluumatkalla auton ja jättivät junaliput käyttämättä kun "lapset eivät niin kovin pdä vieraista ihmisistä". Ap

Jos lapsi ei koskaan joudu ns vieraisiin tilanteisiin, ei hän voi oppia, miten niissä käyttäydytään ja ollaan. Eli lapsen voi totuttaa matkustamiseen, nukkumaan metelissä jne jne.

Toki lapset tulee ottaa huomioon mutta siinä mennään pieleen kun aletaan elää lapsen asettamilla ehdoilla eli, että lapsi alkaa päättää asioista, jotka ovat aikuisille kuuluvia asioita.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 19:54"]

Mielenkiintoisia näkökulmia! Mietin, tottuuko lapsi vanhempien toimintatapoihin vai kuuluuko vanhempien joustaa aina? Esim. voiko lapsen totuttaa matkustamiseen, kyläilyyn, väkijoukkoihin vain menemällä ja tekemällä, vai pitääkö jäädä kotiin jos lapsi ei näistä pidä. Molemmista on lähipiirissä esimerkkejä. Eräs sukulaisperhe ottaa lapset mukaan festareillekin, nukahtavat sitten yöunille rattaisiin, kun taas toinen perhe on niin varovainen, että kerran vuokrasivat loman paluumatkalla auton ja jättivät junaliput käyttämättä kun "lapset eivät niin kovin pdä vieraista ihmisistä". Ap

[/quote]

Niin, lapsen ehdoilla elämisen voi miettiä monella lailla. Yleensä kyllä se menee näin päin, että vanhempi perustelee päätöstään sillä että lapsi haluaa, vaikka oikeasti vanhemmalla voi olla esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa, masennusta, kyvyttömyyttä sopeutua muuttuviin aikatauluihin jne. Lapset kyllä sopeutuvat ja oppivat, jos ovat terveitä, tavallisia lapsia (sanottakoon kuitenkin, että adhd ja erilaiset neurologiset poikkeamat ovat yllättävän yleisiä lapsialla, eivätkä vanhemmat halua niistä juuri huudella.)

Joku sanoikin jo hyvin että riippuu lapsen iästä. Vauvalle et voi sanoa että "ei syödä vielä, syödään vasta kotona" vaan vauva syö heti kun on nälkä ja se aika meneekin lapsen ehdoilla. Kun lapsi kasvaa niin lapsen asema perheen keskipisteenä vähenee. Kaikkia menoja ja matkoja ei tarvitse suunnitella sitä mukeloa ajatellen vaan myös omia haluja voi miettiä enemmän. Esimerkiksi minusta perhe, jossa 4-6-vuotias määrää että mihin mennään syömään tai moneltako lähdetään mummolasta on hieman vääristynyt. Tottakai lasta pitää kuunnella, ottaa toiveet huomioon ja miettiä niin että kaikilla on mukavaa, mutta kyllä se muksukin pitää viedä pois omalta mukavuusalueelta.

Meillä ei eletä lapsilähtöisesti tai lapsen ehdoilla. Lapsella on toki tarpeensa, jotka eroavat aika paljon aikuisten tarpeista, mutta myös aikuisilla on oikeus harrastuksiin, omaan aikaan ja omiin ystäviin. Lapsi on perheemme jäsen, mutta ei sen keskipiste.

Hyvä huolenpito [lapsesta] ei ole sama asia kuin curlingvanhemmuus.

Lapsi ei määrää mitä tehdään. 

Lapsi ei määrää mitä tehdään, mutta lapsen tarpeet kyllä määräävät. Mitä pienempi lapsi, sitä vähemmän häneltä voi vaatia joustoa tai mukautumista niistä.

Se, että huomioi lapsen perustarpeet, myös tarpeen hoivaan, vanhempiensa aikaan ja tietynlaiseen pysyvyyteen ja turvallisuutee, vaikka ne tarkoittaisivatkin sitä että osa perheen aikuisten omista jutuista jää pariksi vuodeksi sivuun, ei ole mitään curlingvanhemmuutta tai lapselle periksi antamista. Se, että vaikka kylästä lähdetään ajoissa, koska juuri tämän lapsen riittävälle yöunelle ne tietyt tutut rituaalit kotona ennen nukahtamista ovat tärkeitä, on ihan eri asia kuin lähteä kotiin koska lapsi sanoo että täällä on ihan tylsää, haluan kotiin. En mä pakottaisi töiden jälkeen väsynyttä kumppaniakaan joka tahtoisi kotiin nukkumaan torkkumaan sohvalla melussa vain siksi, että haluan itse vielä jäädä bileisiin kavereille ja ollaan samalla kyydillä.

Minusta voi elää liikaa lapsen ehdoilla / antaa lapselle liikaa "valtaa". Tuttavapiirissä on muutama joilla esim. 4-v päätti millaiset verhot hänen huoneeseensa laitetaan ja päättää joka aamu itse vaatteensa. ( riippumatta onko yhdistelmä sään/ajankohdan mukainen. Tyyliin tonttupuku kesäkuussa jos lapsi niin haluaa) Samoin monessa perheessä lapset päättää mitä syödään yms. eivätkä he pysty olemaan hetkeäkään ilman että aikuinen järjestää tekemistä / leikkii.

Itse olen tässä hyvinkin vanhanaikainen; lapsi on osa perhettä mutta aikuiset päättävät suurimman osan asioista. Lapselle voi jäädä päätös vaikka sukkien väristä mutta ei se, laitetaanko sukkia vai ei. Ja lapset leikkivät itsekseen tai keskenään suurimman osan aikaa; vanhemmat eivät ole huvitusupseerejä.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2014 klo 20:44"]

Minusta voi elää liikaa lapsen ehdoilla / antaa lapselle liikaa "valtaa". Tuttavapiirissä on muutama joilla esim. 4-v päätti millaiset verhot hänen huoneeseensa laitetaan ja päättää joka aamu itse vaatteensa. ( riippumatta onko yhdistelmä sään/ajankohdan mukainen. Tyyliin tonttupuku kesäkuussa jos lapsi niin haluaa) [/quote]

No on meilläkin lapset valinneet verhot omaan huoneeseensa, ja jo ihan nelivuotiaina. Sehän on sen lapsen huone! Se saakin näyttää siltä että siellä asuu lapsi eikä 35-vuotias valkoisen sisustuksen ystävä. Samoin vaatteet on meillä nelivuotiaat valinneet ja pukeneet itse.  Nelivuotias tonttupuvussa kesäkuussa ei ole yhtään sen kummempi ilmestys kuin nelivuotias spidermanpuvussa kesäkuussa tai nelivuotias keijupuvussa joulukuussa. Leikki-ikäisen kuuluukin leikkiä. Ei näitä asioita pidä ottaa niin vakavasti. :)

Sanoisin, että lapsen ehdoilla eläminen on sitä, että ei ajattele aina heti itseään. Jos elää lapsen ehdoilla liikaa, sen huomaa siitä kun ei ole enää kerrottavaa omasta elämästä, vaan aloittaa lauseen aina "Lapseni teki sitä ja tätä", kun kuulumisia kysellään.

Sehän riippuu lapsen iästä. Pienen vauvan ja taaperon ehdoilla nimenomaan eletään, koska ei se lapsi pysty joustamaan ja sopeutumaan. Siitä sitten, lapsen kasvaessa, pikkuhiljaa elämä muuttuu ja lapsi ja vanhempi alkavat tavallaan eriytyä. Oman kokemukseni mukaan juuri ne lapset, joiden ehdoilla on eletty ihan se pikkulapsiaika, ovat itsenäistyneet helpommin ja perheet ovat tasapainoisia. Sitten on perheitä, joissa koko se pikkulapsiaika lasta henkisesti tyrkitään irti vanhemmista ja kieltäydytään tavallaan sopeutumasta siihen ajatukseen, että lapsen tarpeet menevät kaiken edelle. Ja kun lapsi kasvaa, ja aikuinen tajuaa, että eihän tämä lapsi ikuisesti tässä ollutkaan minua varten ja minua tarvitsemassa, siihen lapseen aletaankin takertua ja kaveerata sen lapsen kanssa ettei lapsi vaan vahingossakaan pääse irti vanhemmistaan.

Vaikka curling-vanhempia syytetään kaikesta, niin mitään tieteellisiä todisteita siitä, että lapseen panostaminen vahingoittaisi ketään perheenjäsenistä, ei ole. Päin vastoin, luin juuri tutkimuksen (kirjaston kirjasta) jossa lapset, jotka olivat saaneet runsaasti huolenpitoa, olivat empaattisempia, yhteiskuntaan ja ihmissuhteisiin sitoutuneempia ja luottavaisempia kuin keskivertolapset. Näin se vaan näyttää menevän, että jos opetat lapselle, että on tärkeää huolehtia toisista, lapsi oppii huolehtimaan toisista. :)

Meillä on tuosta juuri riitaa miehen kanssa. En ymmärrä, missä se raja kulkee. Meillä mies haluaa joustaa asioissa ja olla lapsikeskeinen, minä taas koen sen liian rankaksi, enkä saa tukea omaan kasvatustyöhöni, jossa olen hyvin epävarma johtuen siitä, että oma äitini oli kaikkea muuta kuin lapsikeskeinen, vaan liiankin kieltävä ja ajatteli asiat itsensä kautta. 

Minua raivostuttaa se, että meillä asiat määritellään lasten tarpeiden kautta niin että minusta meillä on yksikkö mies ja lapset, josta erillisenä minä. Eli emme ole minä ja mies ja sitten meidän yhteisellä päätöksellä asioita saavat tai ei-saavat lapset. Se tuntuu minusta äärettömän kurjalta. 

Meillä on kertakaikkiaan niin erilaiset näkemykset asiasta, että olen luovuttanut. Hoidelkoot mies lapset sillä intensiteetillä kuin hänellä energiaa siihen riittää, minä jään kakkoseksi sääntöineni sivummalle ja siellä pysynkin.