Olen kerran synnyttänyt enkä vieläkään tajua miltä se "ponnistuttaminen" tuntuu

Oon käynyt vasta yhden synnytyksen läpi ilman kipulääkkeitä (ei ollut oma valinta)

hillittömien kipujen keskellä tuli vaan tunne, että paskon alleni ja sitten pääsinkin sinne saliin ponnistamaan.

Voi johtua epiduraalista, mulla vei pudentaalipuudutus kokonaan ponnistustarpeen pois. Sitä ennen ehdin kyllä sen tuntea ja uskon, että ilman tuota puudutetta olisi ponnistusvaihe kestänyt max 10 min. Nyt meni melkein tunti.

Kaksi synnytystä koettuna ja aina ihmetellyt ķun puhutaan kuinka joillekin tulee kova tarve ponnistaa, mutta kätilö ei vielä anna lupaa. Itselle ei ole tällaista tunnetta tullut kummallakaan kerralla ja olenkin vain tehnyt työtä käskettyä ja hyvin on synnytykset sujuneet (kaksoset yksi tunti ja yksi lapsi 5 tuntia). Me ollaan kaikki niin erilaisia eikä ole vain yhtä tapaa kokea synnytys.

Vielä lisäys etten epiduraalia ole saanut.

Se tuntuu samalta kuin kauhea kakkahätä. Tokaani synnyttäessäni oli epiduraali, ja oli surkeaa pinnistellä väkisin lasta ulos, kun ei tullut sitä luontaista, kouristuksenomaista ponnistusta joka ensimmäisen auttoi maailmaan.

Ystäväni ilmaisi asian: kuin isoa paskaa punttais.

Tuo paskahätä on aika osuva kuvaus. Minulla tuntui voimakkaana paineentunteena takapuolessa, sellaisena että kohta peffa räjähtää, jos ei pidätä, mutta ei uskalla pidättääkään kun tuntuu niin kauhealle. Vähän aikaa kyllä mietin, että nytkö se IBS-ripuli iski, kun epiduraali vei toisesta jalasta tunnon ja jouduin katetriin, joten ei se alleen paskantaminen hirveästi houkuttanut. Sitten hoksasin, että se vauva taitaa olla nyt tulossa ja siellähän se pää jo kolkutteli, että joko sitä pääsisi ulos.

Sanottakoon, että minulla ei melkein mikään puudute auttanut. Epiduraali vähän laimensi kipua, mutta bolus vissiin irtosi omia aikojaan, joten ponnistusvaihe mentiin ilman.

3 olen synnyttänyt enkä tiedä vieläkään mitä se ponnistaminen on. Ovat tulleet ulos pääosin ihan itsekseen.

Minä sanon että kyllä sen paikan vääntämisestä erotti. Mutta keho otti vallan ja oli pakko ponnistaa. Muistan vielä, että ajattelin etten sano tätä ääneen, ettei kätilö vaan sanoisi että ei saa vielä...

No, mies katsoi että nyt jotain tapahtuu, soitti kätilön paikalle ja kätilö pääsi sanomaan että älä vielä ponnista (hänen piti saada puhtaat hanskat käteen) ja huusin takaisin että tässä on pää, se tulee nyt!

Ja niinhän se tuli.

Vierailija kirjoitti:

Voi johtua epiduraalista, mulla vei pudentaalipuudutus kokonaan ponnistustarpeen pois. Sitä ennen ehdin kyllä sen tuntea ja uskon, että ilman tuota puudutetta olisi ponnistusvaihe kestänyt max 10 min. Nyt meni melkein tunti.

Mulla myös oli puudutus eikä tullut mitään ponnistamisen tarvetta. Silti tuntui että kuolen, joten oli ehkä turhakin.

En saanut kummaallakaan kerralla puudutusta. Ei tullut kertaakaan tarvetta ponnistaa, eli ei ns. työntöpolttoja. Kätilö asetti esikoista synnyttäessäni viereeni monitorin, josta näin koska pitää työntää.

Toisen synnytyksen kuluessa kätilö sanoi, koska pitää työntää.

Eli mulle 2 tervettä lasta synnyttäneenä edelleen täysin tuntematon käsite ponnistuttaa.

Esikosen kohdalla minulle tuli äärettömän kova tarve ponnistaa! Se oli kuin aalto, jota ei voinut kontrolloida tai estää. Pahinta oli, että kätilö mittasi kohdunsuun, joka ei ollut auennut kuin sentin, ehkä kaksi. Ja tiukasti sanoi, että ei saa ponnistaa. Muistan elävästi sen pettymyksen, että ”eikö saa ponnistaa”, kun kehossa tuntui ylimaallinen, läkähdyttävä tunne ponnistamisesta. Se tunne lähes oksetti, läähätin lähes. Kätilö ilmeisesti huomasi tilanteeni, ja mittasi uudelleen kohdunsuun, joka oli kuin olikin avautunut riittävästi. Tuntui siis pahalta kätilön komento olla ponnistamatta, vaikka tunsin suuresti sen tarpeen. No, sitten ponnistinkin lähes kaksi tuntia, kuin olisin jaloillani tukkikuormaa ylöspäin koettanut nostaa. Esikoinen tuli lopulta pihdeillä maailmaan. Välillä meinasin pyörtyä, onneksi sain happiviikset. Jälkimmäinen lapsi tuli suunnittelemattomalla sektiolla maailmaan...

Joskus kyllä niin järjetön paskahätä, tiedän miltä tuntuu

Mulla sama, etten ole kokenut tuota.  Synnytys pitkittyi niin paljon, että epiduraalit ja lisäannokset olivat jo hyvän aikaa sitten ehtineet lakata vaikuttamasta, lisää ei pyynnöistäni huolimatta annettu enää, joten mitään kivunlievitystä ei enää ponnistusvaiheessa ollut.

Sattui vain ihan hirveästi, mutta olin ihan h-moilasena, että mitä se ponnistuttaa tai ponnistaa oikein tarkoittaa. Kätilö sitten yritti opastaa. Silti meni pieleen eikä mitään tapahtunut. Kätilö vihdoin tajusi, mikä mättää ja sanoi, että eikun vaan silloin ponnistat, kun on supistus. Ai, no oisit heti sanonut.

Kolme synnytystä, ja jokainen on mennyt samalla tavalla. Supistukset tihenee niin, että niissä tuskin on väliä lainkaan, ja kunkin supistuksen lopussa kouristaa.

Mulle se ei tuntunut lainkaan kuin kakkosta ois punnertanut, vaan fiilis oli sama, kun oksennustaudissa vatsa vaan kouristaa väkisin.

En oikeastaan työntänyt vauvoja pihalle vatsalihaksilla, vaan kohdun supistukset hoiti sen.

Epiduraali vie luontaisen tunteen tarpeesta ponnistaa. Näin olen kuullut vasta ekan oman synnytyksen jälkeen. Oma syntyi niin vauhdilla ettei kerennyt edes ajattelemaan epiduraalia, mutta kätilö sanoi, että älä ponnista heti, kun tunnet tarvetta ponnistaa vaan ponnista vasta toisella kertaa, kun tunnet tarvetta ponnistaa. Tällä ohjeella on menty ja ilman epiduraalia.

Minulla on kolme valmista lasta, mutta ei mitään tietoa supistuksista. Kaikki ovat syntyneet sektiolla, kun eivät muuten suostuneet syntymään.

Sekin on totta, että ei ole mitenkään itsestään selvää, että kaikki synnyttäjät osaavat ponnistaa oikein. Sitäkin on nähty, että kasvoista on katkeillut verisuonia, kun synnyttäjä on ponnistanut väärään suuntaan. Vaikuttaako siihen väärä synnytysasento?

En osannut ponnistaa eli työntää esikoista synnyttäessäni. Lopulta ne veti imukupilla hänet ulos. Toista lasta synnyttäessäni kätilö sanoi että tee niinkuin kakkaisit (pahoitteli vielä sana valintaa) mutta se toimi  ja lapsi syntyi ihan hyvin. 

Kyllä itsellä on jokaisessa synnytyksessä tullut todella voimakas ponnistamisen tarve. Yhdessä oli epiduraali, mutta siltikin. Ponnistusvaiheet kestänyt alle 10min.

Kolme synnytystä ja jokaisessa tullut voimakas ponnistamisen tarve. Supistuskipu loppuu ja vertaan samaan kun tulee oikein voimakas ulostamisen tarve toki paljon voimakkaampi ja pakko ponnistaa.

Minulla kaikkien lasten ponnistusvaihe mennyt niin että kahdella ponnistuksella lapsi ulos, merkitty kestoksi 1 minuutti.

Yksi luomusynnytys ja kaksi ilokaasulla.