Oletteko olleet "vastakkaisarvoisessa" suhteessa, esim. uskovainen-ateisti, oikeistolainen-vasemmistolainen, liberaali-konservatiivi, tiedeihminen-uskomusihminen tms.?

Mä oon kirkosta eronnut ja vähän aikaa yritin säätää tyypin kanssa, joka katolilainen, mutta eihän siitä mitään tullut. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut ateistina parisuhteessa erään uskonnollisesta lahkosta eronneen naisen kanssa. Hänellä oli edelleen melko vahvat uskomukset, vaikka lahkon tavoista olikin pystynyt irrottautumaan, ja ne selvästi vaikuttivat negatiivisesti hänen mielenterveyteensä, ja hänen identiteettinsä oli jotenkin hakoteillä. Pari vuotta kituuttelimme suhteessa, koska oli meillä paljon hyviäkin juttuja ja hetkiä, mutta sitten näkemyserot liian monessa asiassa kävivät liian suuriksi, räikeimpänä esimerkkinä edelleen hyvin kielteinen suhtautuminen ehkäisyyn, ja seksuaalisuuden häpeäminen.

Eli halusit panna paljaalla ja odotit naisen tuhoavan oman hormonitoimintansa lääkkeillä sinun nautintosi tähden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt. Mies on melko persu, mä ehkä joku vihervasssriliberaali. Ei paljoo viitsitä politiikasta keskustella.

Ei kai tuossa asetelmassa vaikuta pelkästään politiikka, vaan elämänarvot ja todellisuuden näkeminen yleensäkin. Vihervassarina en sietäisi sekuntiakaan oikeistokonservatiivia talossani, koska siinä iskisivät vastakkain kaksi eri maailmaa ja todellisuutta.

et sä kovin liberaalilta itsekään vaikuta.

Olen ollut seksisuhteessa. No minä kuvittelin enemmän mutta se uskovainen vedätti ihan täysillä ja ghostasi sitten ja uhkaili vielä lopuksi. Kaipa näin on ok tehdä syntiselle.

Tavallaan joo. Ex-mies hurahti aivan totaalisesti persuihin silloin jytkyn aikaan 10 vuotta sitten. Hän ei ollut koskaan ollut mitenkään politiikasta ihmeemmin kiinnostunut, mutta yhtäkkiä "vanhat puolueet ovat ajaneet Suomen tuhoon ja kyykyttäneet kansaa jo aivan tarpeeksi" yms. Hän vilpittömästi uskoi että persuista tulee uusi valtapuolue, jonka takana on "kansa", 80% kaikista aikuisista. Hänessä ei kuitenkaan ollut muita stereotypisia "persukliseitä" eli seksuaalivähemmistöt olivat hänelle ihan ok, hän ei pilkannut "vihervasemmistoa" tai mitään  muutakaan ihmisryhmää eikä hän ollut myöskään mikään EU-vastainen nationalisti. Ei koskaan edes yrittänyt ymmärtää EU:ta ta mitään vastaavia koska politiikka sinänsä ei kiinnostanut yhtään. Vain tämä "kansan mitta on tullut täyteen, nyt maalaisjärkeä Arkadianmäelle!" -loitsu tarttui häneen jostain syystä. 

Hän oli kyllä aiemminkin ollut hurahtavaista sorttia, 90-luvun lopussa oli paha vaihe kun hän sekosi verkostomarkkinointiin aivan täysin. Silloin ei vielä oltu yhdessä, mutta minutkin hän kutsui verkostomarkkinoijien uskonlahkomaiseen riemujuhlaan ja yritti saada mukaan. Kuulemma päivätyötä ei tarvitsisi enää ikinä tehdä, koska rahaa tulisi kuin roskaa ihan itsestään. No se vaihe meni ohi ja ihan normaaleissa töissä hän on ollut koko elämänsä. 

Persujutussa kävi vähän samoin, se hullaantuminen meni ohi itsellään. Eromme ei yksistään tästä johtunut, mutta tuollainen tietty viaton helppoheikkimäisyys on aika ikävä turn-off. Jos ihminen on todella altis tulemaan jallitetuksi karismaattisten puhujien toimesta, niin kyllähän siinä saa pelätä että mikä on seuraava hullutus. Facebook-kavereita ollaan edelleen ja mitään persuihin tai muutenkaan politiikkaan liittyvää hän ei koskaan postaile, näyttäisi elävän ihan positiivista ja rentoa elämää. Vihainen ihminen hän ei ole koskaan muutenkaan ollut, tuo jytkyn aikainen hurahtaminen persujen "kansa"-juttuihin oli sekin sellaista hurmosta, ei lainkaan mitään raivoamista. 

Tää nyt ei ehkä ole ketjun aiheen mukainen suhde, kyse ei ollut niinkään vastakkaisista arvoista vaan vain todella erilaisista luonteista ja tavoista lukea maailmaa ja vastaanottaa mainospuheita. Joka tapauksessa yhteiskunnalliset asiat voivat kaivaa syvän kuilun rakkaudenkin keskelle. Kuten joku ketjussa jo sanoi, arvostuksen tilalle tulee vaivihkaa halveksunta. 

Olen onnellisessa avioliitossa ateistin kanssa, itse kristitty. No, hänen uskonsa tieteeseen liippaa minun mielestäni jo melkein uskontoa... Minulle tiede ja usko ei ole vastakohtia. En "usko" tieteeseen koska tiede ei ole uskonasia. Minulla ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää tiedettä ja sen selityksiä, ja uskoa silti Jumalaan.

Kunnioitetaan toisiamme ja uskosta ei tarvitse puhua jos ei toista kiinnosta. Ja Jumala pitäköön ihan itse huolen siitä, kutsuuko miestäni lähelleen ja mieheni vastaa tai on vastaamatta kutsuun. Ihmisellä on vapaa tahto. Ja minun ei tarvitse puuttua Jumalani hommiin, hän osaa ne ihan itse ja vielä miljoonasti paremmin.

30-luvulla syntyneet vanhempani, isä ateisti kaupunkityöläisperheestä, äiti harras kristitty maaseudulta. Ei minkäänlaista ongelmaa, äiti sai touhuta seurakunnassa eikä se isää haitannut koskaan. Kotona ei kumpikaan näkemys näkynyt mitenkään lapsuudessani. Kävin rippikoulun ja sain kristillisen kasvatuksen, eikä isällä ollut mitään sitä vastaan. Kyllä tämmöinen onnistuu hyvin. Ongelmia tulee jos on kauhea tarve olla oikeassa ja yrittää muuttaa väkisin toista.