Mikä illallisten ja kutsujen järjestämisessä on niin vaikeaa?
En nyt ihan ymmärrä. Tuossa on pitkä ketju siitä, miten joku oli kutsuttu illallisille ja vieraille on tarjottu pelkkää vihannessalaattia, nachoja ja makeaa limsaa/viiniä. Moni tuntui ymmärtävän kovasti vieraiden huijaamista esimerkiksi siitä syystä, että "vaimolla on vaan tullut kiistaa miehen kanssa tarjoomuksien tekemisestä ja on siksi jätetty ne tekemättä".
Haloo nyt. Järkevät ihmiset keskustelevat/riitelevät kotityövastuut selviksi ihan muulloin kuin siinä vaiheessa, kun vieraat kopistelevat jo ovella.
Ja ei se OLE mitenkään työlästä kutsua vieraita syömään. Normaali viikkosiivo riittää, kiiretilanteessa tavaroiden järjestely ja olkkarin/eteisen imurointi, tiskien tiskaus.
Tarjottavat voi kaikki ostaa valmiina, sen salaatinkin. Opetelkaa helppoja ruokia tyyppiä kinkkukiusaus, sellaisen tekee itsekin uuniin paistumaan parissa minuutissa, paistumisen aikana siivoat mitä siivoat. Isoon uunivuokaan pohjalle valmista sipuli-perunasuikaletta, päälle valmiita kinkkusuikaleita, ylimmäs taas perunasipulia, perään pari purkkia kermaa, johon vatkaat pari munaa, suolaa, rouhittua mustapippuria ja persiljaa. Ylimmäs voi ripotella valmista juustoraastetta.
Alkupalaksi sitä salaattia vaikkapa fetan ja oliivien sekä patongin ja levitteen kera, jälkkäriksi valmiskakku kahvin kera. Tämä siis on vain YKSI ESIMERKKI.
Juu, ei ole kulinaarinen riemuvoitto tuo, hyvä ja viitseliäs kokki toki voi laittaa hienompaa, mutta maha tulee täyteen ja mahdolliset perheriidat välttää minimaalisella vaivannäöllä. Hintaakaan ei tule kolmea kymppiä enempää kymmeneltä hengeltä.
Kokonaan valmiitakin kokonaisuuksia saa kaupasta.
Tai sitten jätätte ruokakutsut väliin ja kutsutte vieraat kakkukahveille. Pääasia, että vieraat tietävät tullessaan, onko tarjolla ruokaa vai pitääkö kurvata grillin kautta.
Kommentit (54)
Toi debatti luisui hyvin nopeasti omituiseksi jankkaamiseksi sivuseikoista kuten siitä, voiko lasten synttäreitä juhlia illallisilla vai onko ainoa sallittu tapa järkätä kahvit tai lastenkutsut.
Muttei paljon yllätä tuo, ainahan täällä av:lla vika on aloituksen tekijässä ja kunkin oma tapa juhlia synttäreitä on ainoa oikea...😂
Olen ap kanssasi samaa mieltä, kutsujen ei ole pakko olls stressaavaa suorittamista. Mutta on noloa kutsua ihmisiä syömään ja jättää heidät nälkäisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Illallisilla ei tarjota kahvia.
Kyllä tarjotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Illallisilla ei tarjota kahvia.
Kyllä tarjotaan.
Ei tarjota. Päivällisillä tarjotaan. Illallisaika on n. klo 22-24 eikä niissä tarjota kahvia.
Kysyit mikä vaikeaa?
Vastaan, olen laiska.
Saahan sitä kahvia tarjota ihan mihin aikaan vaan...ei ole kuitenkaan pakko juoda.
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä kahvia tarjota ihan mihin aikaan vaan...ei ole kuitenkaan pakko juoda.
Saa saa, mutta sellaisia kotikyläilyjä on suuruudenhullua nimittää illallisiksi.
Kyllä koen itse illallisten järjestämisen aika isona operaationa. Siinä on oikeasti jo vähän mietittävä tarjottavia (en ikinä tarjoaisi illallisella kinkkukiusausta), huomioita allergiat ja ruokavaliot, hommatta viinit, katettava pöytä kauniisti, siivottava (koen normaalin viikkosiivouksenkin raskaana, enkä koskaan tee sellaista) ja siivottava vielä jäljetkin.
Ja rahaa kuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Illallisilla ei tarjota kahvia.
Kyllä tarjotaan.
Ei tarjota. Päivällisillä tarjotaan. Illallisaika on n. klo 22-24 eikä niissä tarjota kahvia.
No kyllä se illallinen alkaa jo klo 20 tai jopa klo 19. Ja esim. espressoa monet nauttivat illallisen jälkeen.
Olen kerran ollut työkuvioissa konferenssissa, jossa ”illallisella” oli oikeasti tarjolla pari kourallista suolapähkinöitä, ja niitäkin niin vähän ettei edes kaikille riittänyt. Silloin ongelma ei ollut järjestelytöissä. Vaan siinä, ettei jörjestävien tahojen kesken päästy yksimielisyyteen siitä, kuka maksaa.
Kavereiden kesken kutsutaan illalliselle silloin tällöin. Viimeksi kaveri tarjosi tosi hyvää thaimaalaista ruokaa ja itse taas tarjosin intialaista ruokaa. Helppoa, kun kaikki tykätään mausteisesta ruuasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Illallisilla ei tarjota kahvia.
Kyllä tarjotaan.
Ei tarjota. Päivällisillä tarjotaan. Illallisaika on n. klo 22-24 eikä niissä tarjota kahvia.
No kyllä se illallinen alkaa jo klo 20 tai jopa klo 19. Ja esim. espressoa monet nauttivat illallisen jälkeen.
Nuo 19 ja 20 ovat päivällisen alkamisaikoja. Illallinen nautitaan perinteisesti teatteriesityksen tai oopperan jälkeen vasta myöhemmin illalla, ja on siksi kevyempi kuin päivällinen.
Mun ois varmaan pitänyt yksinkertaistaa alotustani muotoon: "Kutsuttiin syömään sukulaisten luokse lauantaina klo 18, tarjolla vain vihersalaattia. Onko normaalia?" Mut joku toinen oli kysynyt toisessa ketjussa, että kun on kutsuttu syömään, pitääkö mennä grillin kautta vai voiko olettaa että tulee ruokituksi. Sielläkin melkein puolet on sitä mieltä että jos kutsutaan syömään niin ei pidä olettaa saavansa ruokaa.
- se toisen ketjun savo-karjalainen AP, jonka miehen veli vaimoineen ei tarjonnut salaattia kummempaa
Meillä kutsutaan sukulaisia ja läheisiä syömään aina silloin tällöin. Onhan siinä aika uurastaminen, mutta itse tykkään laittaa ruokaa. Se. mistä pidetään huoli, on se, ettei ruoka varmasti lopu kesken ja sitä on kaikille riittävästi. Nyt kesäaikaanhan on ruoanlaitto kaikkein helpointa, jos ei halua rahaansa ja aikaansa käyttää loputtomiin, kun juurekset ja vihannekset on kovin halpoja. Ei ole kauhea vaiva keittää uudet perunat, pilkkoa kulhoihin vaikka kurkkua, tomaattia ja kesäkurpitsaa. Jos ei muuta keksi, niin grillaa vaikka pihvit ja halloumia. Jälkkäriksi mansikkakermakakku. Ei ole kulinaristisimmasta päästä, mutta kaikilla tulee taatusti vatsa täyteen ja on sellaista perusruokaa, mikä kelpaa kaikille. En ikinä kehtaisi kutsua meille syömään, jos meillä ei olisikaan ruokaa tarjolla. Olen itse ollut joitakin kertoja syömään kutsuttuna ja ruokaa on ollut niin vähän, että se ei ole riittänyt kaikille, tai jotain onnetonta pientä piiperrystä. Se on aika noloa.
Vierailija kirjoitti:
Mun ois varmaan pitänyt yksinkertaistaa alotustani muotoon: "Kutsuttiin syömään sukulaisten luokse lauantaina klo 18, tarjolla vain vihersalaattia. Onko normaalia?" Mut joku toinen oli kysynyt toisessa ketjussa, että kun on kutsuttu syömään, pitääkö mennä grillin kautta vai voiko olettaa että tulee ruokituksi. Sielläkin melkein puolet on sitä mieltä että jos kutsutaan syömään niin ei pidä olettaa saavansa ruokaa.
- se toisen ketjun savo-karjalainen AP, jonka miehen veli vaimoineen ei tarjonnut salaattia kummempaa
Nykyään on noita niukkoja ihmisiä, joiden tarjoamiset on vähän mitä sattuu. En menisi uudestaan kylään enää. Ellei sitten käy ilmi jotain selvää syytä, miksi noin epävieraanvaraiset tarjoamiset on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Illallisilla ei tarjota kahvia.
Kyllä tarjotaan.
Ei tarjota. Päivällisillä tarjotaan. Illallisaika on n. klo 22-24 eikä niissä tarjota kahvia.
No kyllä se illallinen alkaa jo klo 20 tai jopa klo 19. Ja esim. espressoa monet nauttivat illallisen jälkeen.
Nuo 19 ja 20 ovat päivällisen alkamisaikoja. Illallinen nautitaan perinteisesti teatteriesityksen tai oopperan jälkeen vasta myöhemmin illalla, ja on siksi kevyempi kuin päivällinen.
Menkää ny muualle jankkaamaan.
Miksi edes kutsua porukkaa syömään minun eväitäni?
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes kutsua porukkaa syömään minun eväitäni?
Ei tarviikaan. Mut jotkut haluaa kutsua, tai jotkut kokee sen velvollisuudekseen(?), että pitää aina välillä kutsua. Kyse onkin tässä siitä, että jos kutsuu syömään/kahville/jäätelölle/hirvipeijjaisiin, niin pitääkö tarjota ruokaa/kahvia/jäätelöä/hirvenlihaa.
Se niissä on vaikeaa että kutsutut ovat tulevinaan, mutta peruvat edellisenä iltana tai illallispäivän aamuna/päivänä.
Viittaan siis täh
N kejtuun:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4228657/pyydettiin-illallissynttareille…
Ap,joka ei siis ole sama kuin tuon ketjun aloittaja