***Lokakuisten perjantai***
Kommentit (30)
Tää kesä ei kyllä lopu ikinä! Joka päivä luvataan alle 20 astetta ja sadekuuroja, mutta totuus on että taas on hellettä ja aurinkoa. Omituista.
Oltiin eilen ä-polillä vauvan painoarviossa ja saatiin sieltä hyviä uutisia:) Vauva on kyllä pieni, muttei mitenkään " liian pieni" ja näyttää kasvavan ihan tasaisesti vaikkakin alakäyrällä. Eilinen painoarvio 1,8kg ultralla, 2kg käsin tunnustelemalla ja viikot siis 33. Napanuoran virtaukset ym. systeemit ok, joten voin taas hetken huoletta kasvatella masua. Kolmen viikon päästä mennään uudelleen, tehdään synnytystapa-arvio ja tsekataan vauvan kasvu. Jos vauvan kasvu jatkuu tasaisena loppuun saakka, niin syntymäpaino on hyvinkin sen kolme kiloa ja ylikin. Ihana kuulla, kun olen asiasta ollut niin huolissani. Koko tutkimuksen ajan vauva liikkui taas kuin heikkopäinen ja sekin on lääkärin mielestä hyvä homma, kasvussa hidastuneet vauvat voivat kuulemma olla liikkeissään hiljaisia. Ja sanoi, että heti jos vähänkin huolestuttaa liikkeiden väheneminen, niin heti vaan paikalle tarkistuttamana vauvan tilanne. Siis samana päivänä heti, jos illalla ei tunnissa tule kymmentä liikettä. Seuraavaan päivään ei kuulemma saa jäädä odottelemaan. Tämä siis nimenomaan meille ohjeena, kun vauva kuitenkin ON pieni ja VOI tulla jotain häikkää vielä tästä eteenpäinkin.
NAZU(ko) kyseli tekemättömiä töitä ennen vauvan syntymää. Siis enhän mä ole tehnyt vielä mitään...!!! Vauvan sänky pitäisi siirtää meidän makkariin, ä-pakkauksen laatikko valmistella ensisängyksi, raivata vaatehuoneeseen tilaa esikoisen vaatteille että saa vauvan vaatteet makkarin lipastoon, kaivaa pienet vaatteet esiin, pestä ne, silittää (jos jaksan) jne jne. Plus tietty kaikki normikotihommat, isot ja pienet. Musta ei mihinkään pakastusrumbaan ole, mies saa sitten käydä kaupasta hakemassa perheelle murua rinnan alle ja vieraille tarjoan ihan suosiolla kaupan pullaa. Mies pitää näillä näkymin ainakin pari viikkoa rästissä olevaa vuosilomaa vauvan syntymän aikoihin, töissä juuri nyt ns. tilanne päällä, joten ei ihan varmaan voiko olla pidempään. Alun perin piti yhdistää vuosilomat ja isyysloma ja olla 6-7 viikkoa putkeen, mutta se ei taida onnistuakaan:( Kunhan nyt edes alkuun on hetken, että pahimmasta kaaoksesta selvitään. Voihan sitä isyyslomaa pidellä sitten myöhemminkin, esim jouluna. Ja minä pidän ýksin vanhempainvapaan, meidän perheessä taloudellinen tilanne on se, että ei kannata mun mennä töihin ja miehen jäädä kotiin. Sitä paitsi mä en edes HALUA mennä töihin moneen vuoteen:p
Nyt pikku unosille tytsyn kanssa, palaillaan taas astialle.
-L-
Nyt on äippäpolikeikka ohi. Soitin siis eilen neuvolaan ja kyselin, että mitä pitäis tehdä, kun olo on ollut nyt viikon tosi huono ja mulla on sellaista menkkamaista jomotusta yms. pikkukremppaa. Neuvola terkka sitten passitti ekaks lääkärille. Olin siellä eilen ja melkein rupes naurattamaan, oli sellainen nuori mieslääkäri, joka ei ollut paljon tehnyt gynekologisia tutkimuksia (opiskeluaikana harjoittelussa, kertoi itse). Ei meinanut uskaltaa koskea ja koko ajan kyseli, että sattuuko. No, hän oli sitä mieltä, että kohdunsuu on selvästi pehmennyt ja laittoi sitten päivystyslähetteen äippäpolille täksi päiväksi. Siellä otettiin puoli tuntia käyrää ja lääkäri ultrasi ja teki sisätutkimuksen. Kohdunsuu on pehmennyt ja sormelle auki, mutta ihan tyypillistä tähän raskauden vaiheeseen ja uudelleensynnyttäjälle. Vauvan painoarvio oli 1960g ja raivotarjonta. Olen nyt tosi tyytyväinen, että mentiin, vaikka olinkin koko ajan vähän sitämieltä, että normaaleja raskausajan kremppoja. Mutta kuitenkin kun viikkoja on vielä hiukan liian vähän, niin parempi välttää riskejä. Nyt on hyvä mieli ja huojentunut olo ja oli jotenkin ihana nähdä pikkuinen pitkästä aikaa.
Olipas kurja lukea Tikrun ja muiden kirjoituksia miehistään. Itse ainakin koen, että on paljon helpompaa, kun saa jakaa näitä odotuksen huolia miehen kanssa ja olen tosi iloinen, kun mies hoitaa paljon esikoista ja tekee kotihommia, että olen saanut levätä. Enpä oikein muuta osaa sanoa, kuin että yritää vaan puhua miehen kanssa.
Isyysloman vietosta, mies pitää vauvan synnyttyä kolme viikkoa ja on saanut järjestettyä niin, että loppuvuoden on töitä vähemmän, joten pystyy olemaan kotona loppuvuonnakin melko paljon.
Valmennuksiin; esikoista odottaessani olimme perhevalmennuksessa, jota oli kaksi kertaa, aiheina parisuhde ja toisen kerran imetystä yms. Sitten olimme synnytys sairaalassa kerran, jossa kätilö piti ns. synnytysvalmennuksen ja kiersimme synnytysosastolla, se oli mielestäni antoisin valmennus. Sitten äidille oli hammasinfo ja selkäinfo. Synnytyksen jälkeen ei ollut mitään valmennuksia enää. Mielestäni perhevalmennukset olivat jotenkin vanhentuneita, isän roolia olisi voinut tuoda enemmän esille, eli lähinnä keskityttiin vain äitiin. Kuitenkin isät ehkä kaipaisivat enemmän rohkaisua ja olsii hyvä, jos " ulkopuoliseltakin" tulisi vahvistusta siihen, että lapset ja lasten hoito ja kasvatus nykyään ovat yhteinen asia.
Uudistan oman eilisen kyselyn, eli onko aiemmin synnyttäneet saaneet ohjeita välttää dödön käyttöä? (Imetyksestä johtuen)
Nyt päikkäreille!
K&T&pikku-pippuri rv32+5
COE: Kiitti vinkistä! Täytyy yrittää kysellä, että josko se lääkäri ens ti vain ultraisi tilanteen. Sillä ilmeisesti näkee riittävästi, mitä tarvii nähdä, sillä kaikki tarpeelliset näytteet (?) on nyt kuitenkin otettu.
Sillä jotenkin tuntuu, että tuo uudelleen käsillä tutkinta ja erinäinen paikkojen heiluttelu voi vaikka taas aiheuttaa lisäoireita.
Mikäs tilanne sulla olikaan tuossa supistelussa ym.?
Tänään olen saanut ajan kulumaan ihan siivillä,kun koko viikko on tuntunu ihan älyttömän pitkältä ja tylsältä..Eilenkin kun mies tuli töistä,pakotin sen lähtee ajeluttaa mua johonkin kun ei jaksa kotona olla.No kiltistihän tuo lähti,ajatteli kyllä varmaan että,helpommalla pääsee kun oisin nitissyt koko illan muuten..
Aamusta siis lähdin viemään miestä töihin ja menin kummipoikani luokse aamusta kylään.Heillä olikin sitten muskari tänään ja pääsin mukaan!Kaikki n.1v ikäisiä muksuja äiteineen.Oli kyllä ihana olla kattomassa niiden lauluja/leikkiä,tosin aluksi vähän tunsin itseni ylimääräiseksi kun ei sitä lasta vielä ole..Mutta kivaa oli ja vauvakin alkoi kovasti potkii mahassa kun kuuli pianon soittoa ja laulua:)Olin niin tohkeissani että soitin miehellekin että meidänkin vauva on sit ollu jo muskarissa ekaa kertaa..heh.hulluks varmaan ajatteli mua.
Isyyslomasta,mies on 2 viikkoa kotona heti kun vaavi syntyy ja sitten ehkä ensi talvella/keväällä vielä sen viikon.En oikeen tiedä vielä rahallista tilannetta että koska itse joudun palaa töihin..en haluis vielä heti mut täytyy katsoa lähempänä..
Sairaalakassia en ole vielä pakannut,pitäisi kyllä tässä sekin homma hoitaa pois päiväjärjestyksestä.Ja eiköhän ne peruskamat sinne tule mullekin mukaan.
Mutta nyt täytyykin lähtee hakee sitä ukkoo töistä joten ei muuta kun hyviä viikonloppuja kaikille!
-myksa
..ISYYSLOMASTA; meidän suunnitelma on se, että mies olis heti alkuun viikon, sitten 2-3viikon päästä toisen viikon ja jouluna vielä yhden.
SAIRAALAKASSISTA: COE, kuulosti järkevältä kun et pakkaa lainkaan kassia, meillä taas matkaa sairaalaan 65km ja miehen työpaikka sijaitsee myös samassa kaupungissa sairaalan kanssa joten riippuen viikonpäivästä jolloin vauva syntyy, mies ei välttämättä käy kotona ekaan päivään ollenkaan vaan menee sairaalasta töihin -> takaisin sairaalaan ja sitten vasta kotiin. Ekallakin kerralla kassi oli tarpeen ja se oli mulle sellainen odotukseen liittyvä kiva jännä juttu sen pakkaaminen.
MENKKAMAISET KIVUT/SUPPARIT; täällä ei menkkamaisia tuntemuksia ole, mutta eilisillasta lähtien tosi kovia kovettumissuppareita, joissa ei vielä ole varsinaista kipua mutta masu on alkanut kovettua niin tiviiksi että se jo melkein sattuu -> muutos entisiin " tavallisiin" suppareihin on huomattava.
Nyt ruokaostoksille kera perheen;)
Ai niin JE_NI, olitpa koonnut mahtavan isyyspakkauksen! Aivan meni kylmiä väreitä kun luin kirjoituksesi;)
Nazu ja pikkukakkonen rv 34+4
Niin se vaan on viikko taas hurahtanut! Mies ollut melkein joka ilta joko töissä tai harrastuksissa, niinkuin tänäänkin... Yhdynkin tuohon Tikrun valitus virteen ainakin puoliksi, nimittäin sentakia että mies kyllä viikollakin ainakin puolet illoista kotona, mutta apua ei kyllä saa kuin räjähtämällä! Raskaudesta hän ei ole koskaan ollut kiinnostu´nut ainakaan minun mielestä tarpeeksi, vaikka kuulema kysyttäessä kiinnostaakin. Kyllä mä saan voida ihan miten haluan ja vaikka asiasta sanonkin, että pieni huomio tuntuisi kivalta niin eipä oo näkynyt. Mutta kokemuksesta kyllä tiedän, että sitten kun vauva syntyy, niin on mukana hoitamassa ja välittää!! olenkin ajatellut, että se on varmaan tämä minun valasmainen olemukseni aina raskausaikana mikä häntä inhottaa??!! Tiedä sitten, parempi olisi olla asiaa miettimättä mutta harmittaahan tuo! =(
Isyysloma meinasi pitää taas heti vauvan syntymän jälkeen kaksi viikkoa ja viikon sitten keväämmällä.
Sairaalakassia en ole koskaan pakannut etukäteen, vaan sitten supistellessa ennen lähtöä jotain kasaan.
Tekemättömiä hommia olisi kaikki vauvaan liittyvä... Sängyt, vaatteiden pesut ja silitykset, yms... leipoa en meinannut pakastimeen vaan leipomon kautta käydään sitten ennen vieraita.
Jeni oli kyllä tehnyt ihanan pakkauksen isälle!!!!!
Katsura vai kuka kyseli dödön käytöstä imetysaikana, niin en ole koskaan kuullutkaan että pitäisi jotenkin välttää. Ja kyllä mua senverran aina hikoiluttaa että en voisi kuvitellakkaan olevani ilman!
Lonkkien/häpyliitoksen paukkumista on mullakin ollut, kaiketi paikat vaan löystyy... Kurjalta kylä tuntuu ja kuulostaa! Supisteluja vaihtelevasti.
Vieläköhän oli jotain mitä piti kirjoitella...
Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille masuille!
Neljäs 31+6
Ihanaa, perjantai koitti sittenkin ja saa (toivottavasti) nukkua huomenna ja ylihuomenna! On ollu niiiiin väsyttävä viikko töissä, vaikka oon nukkunu ihan ok öitä. Voimat alkaa hiipumaan. No, 10 aamua vielä, sitten loma alkaa.
ISYYSLOMAA meillä pidetään 2 vkoa siitä päivästä lähtien kun tuun sairaalasta, kun sanoin ettei kantsi " tuhlata" päiviä kun oon sairaalassa, saa miekkonen olla sit töitten jälkeen sairaalassa illan, täytyy koirat viedä hoitolaan ainaki pariksi päiväksi sitte, niin ei tartte niitä murehtia. Vipa viikko säästetään sit joululle.
JÄRJESTELYJÄ ennen vauvaa on tekemättä vielä ainaki mun mielestä vaikka kuinka. Pessy oon kaikki vaatteet (mitä kyl sit pitää vielä ostella, vaikka siskolta saankin vaatteita sit kun vauveli on syntyny), mutta silittää vielä pitää. Sänkyyn pitää ostaa verho ja reunapehmusteet ja siis laittaa. Siivota täällä pitää ainakin pari kertaa viikossa, joten se menee täs muutenki. Leiponu jo oon jotain, mutta taitavat nuo huvetaki eli leipoa vois vielä. Mutta mitää en jaksa tehdä niin kauan kun oon töis. Tuntuu ettei muuta kerkee/jaksa tehdäkää ku töitä, kun illat on niin väsyksis, ettei mitää järkevää saa aikaseksi.
Tikrulle OIKEIN PALJON VOIMIA!! Tosi inhottavaa luettavaa oli! Nyt loppuaikana mä ainaki tunnen oloni niin avuttomaksi, kun pitää rajottaa paljon tekemisiä. Toivotaan kovasti, että muuttuu ja havahtuu kun vauva on syntynyt!
Tarttee mennä varmaan lepäämään ny kun sain lattiat pestyä, huoh, väsyttää niin kovasti!
-bernuski 32 + 4
ISYYSLOMASTA meillä mies aikoo pitää koko isyyslomansa joulukuussa että pääsee tänne Suomeen viettämään joulua. Vanhempainvapaan pidän minä, koska ei olisi tulojen kannalta järkevää miehen olla kotona ja minun töissä. Toiseksi nyt kun mies on ulkomailla töissä niin ei luultavasti edes onnistuisi se vanhempainvapaan pitäminen. Ja minä taas en halua mennä töihin koska en aio palata enää entiseen/nykyiseen työpaikkaani. Näillä näkymin jatkan hoitovapaalla ainakin seuraavat pari vuotta.
SAIRAALAKASSIA en ole pakannut enkä aiokaan pakata vasta kuin sitten h-hetken lähestyessä eli ensi kuun lopulla. Mulla on sairaalaan alle 10 min automatka joten ehtiipä sen kassin pakata vaikka lähtiessäkin.
JÄRJESTELYT on kaikki oikeestaan tehty. Vauvan vaatteet on jo hoitopöydän laatikoissa odottamassa. Ainoa juttu mitä täytyy tehdä on laittaa ä.pakkauksen laatikkoon lakanat paikoilleen mutta vielä en viitti laittaa pölyttymään.
Mulle ei oo perhevalmennusta tarjottukaan. Luulenpa että täällä se on tarjolla vain ensisynnyttäjille. Sairaalaan haluaisin päästä tutustumiskäynnille vaikka samassa sairaalassa synnytin esikoisen. Silti olisi kiva käydä siellä kattomassa miltä paikka nykyään näyttää ja mitä siellä on tarjolla. Tiedän kyllä että on amme jne. Olisi kuitenkin mukava jos olisi tuttu paikka kun sinne menen. Ei ole juurikaan muistikuvaa paikasta niiltä ajoilta kun esikoinen syntyi. Johtunee kai siitä kuumeesta ja kivusta.
Tänään tuli postissa aika äitiyspolille synnytystapa-arvioon ja se on 13.9. Mulle se tehdään sen vuoksi että edellinen lapsi syntyi sektiolla. Ja toiseksi, koska 4d-ultrasta lääkäri antoi kehoituksen käydä tuossa tarkastuksessa rv36. Vauva taitaa vieläkin pyöriä tuolla masussa ihan ympäriinsä koska välillä hikottelu tuntuu ylävatsalla. Kamalia liitoskipuja on nyt parina päivänä ollut ja tuntuu välillä ettei pysty kävelemään. Nivusissa ja oikeassa sisäreidessä on kipuja, ihan ku puukolla viillettäis. Ei mulla aiemmissa raskauksissa näitä oo ollut. Kipeitä supistuksia ei onneksi oo ollut ollenkaan. Esikoista odottaessa ensimmäiset kipeät supistukset tulivat vasta lapsivedenmenon jälkeen. Kuopusta odottaessa niitä ei ehtinyt tulla ollenkaan.
Nyt onkin taas viikonloppu edessä. Huomenna kaveri tulee kyläilemään ja sunnuntaina on veljen pojilla synttärit joten ohjelmaa onneksi on, niin kuluu viikonloppua pian. Tänään kävimme esikoisen kanssa tutustumassa päiväkotiin ja ihan kivalta paikalta vaikutti. Rauhallistakin oli koska monet lapset olivat pois ja paikalla oli vain 4 lasta! Maanantaina täytyis mennä vielä toisen kerran siellä käymään.
Mutta eipä muuta täältä tällä erää...
MaryJ rv 34+0
Tässä ollaan oltu tiistai illasta asti netti pimennossa.Täytyy kyllä myöntää että meikäläinen ei ilman nettiä ja varsinkin tätä palstaa ilman taitais kauaa pärjätä! No nyt taas netti pelittää.Lukasin tuossa pinot pikapikaa.
WADES sulla onki ollu tosi äksöniä.Onneks tilanne rauhoittui ja koitahan muistaa levätä ja ottaa rennosti.
Tervetuloa kaikille uusille munki puolesta.Teitähän onki ilmaantunut mukavasti lähiaikoina!
(.) Ei kummosempia.Taitaa mullakin ne kohtuu hyvin nukutut yöt olla historiaa.Tai oikeestaan saan kyllä nukuttua,mutta kun unenpäästä on niin vaikee saada kiinni.Pyörin ja hyörin tuntitolkulla ja sitten vessassaki saa ravata monta kertaa jo ennen kuin uni tulee.Liitoskivut jatkuu ja jos mitenkään enää mahdollista niin vaan pahenee.Iskias vaivat on vähän helpottuneet.Turvotusta löytyy ja sormukset on joutunut ottaa jo pois.Kovin isolta tuo vauva tuolla masussa vaikuttaa(oma arvio).Jotenki pelottaa että kasvaakohan jättiläiseks!
ISYYSLOMAN mies aloittaa sitten kun kotiudutaan vauvan kans.Mun vanhemmat ja appivanhemmat on luvannu hoitaa lapsia siihen saakka päivisin.Pitää ekaks varmaanki kaks viikkoa ja viimisen viikon joskus talvella tai keväällä.Aion olla kotona 2-3 vuotta.
Musta tuntuu että mulla on TEKEMÄTTÄ vielä vaikka mitä. Vaatehuone pitäis siivota,Verhot pitäis ommella olohuoneeseen ja keittiöön.Pinnasängyn suojat hommata,kampaajalla käydä,pakkaseen pitäis leipoa vierasvaraa ym. niin ja tietty hoitaa nuo kaikki karva-alueet kuntoon ;) On muuten aika vaikeeta jo tän masun kanssa,kun ei tosiaankaan nää omaan jalkoväliin!
TIKRULLE suuren suuret tsempitykset! Toivottavasti sun miehes jossain vaiheessa järkiintyis ja osais todellakin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen!
Mukavaa viikonloppua tytöt! Ja toivottavasti meijän netti jaksais pelittää!
Päivänsäde 33+5
Mulla on periaatteessa nyt kai kaikki teoria hanskassa... mähän jouduin tekemään vähän korjauksia siihen kun aiheesta putosikin puolet pois (sitä mittaria ei ollut käytetty aineistossa siihen aikaan kun luulin, eli toinen ikävertailun kohdista putosi pois). Mutta myös tuloksista paljastui sellaista, mitä en ollut huomioinut eli senkin puolesta piti vähän teoriaa ja aiempia tutkimustuloksia katsella lisää. Onneksi aihe on ylipäänsä sellainen että sitä on tutkittu vähän niin se on nopeasti katsottu :)
Nyt mua ottaa kyllä über-paljon päähän se, kun tilasto-ohjelmani lisenssi oli umpeutunut ja joudun alkaa säätämään sen kanssa tänään. Odottelen just tietoa, että pitääkö lähteä ATK-keskukseen käymään vai riittääkö sähköposti.
Menetelmät jäi nimittäin puolitiehen kun en pystynytkään laskemaan mitään datan tunnuslukuja niitä varten! Niin että edistymisprosenttini tänään on ollut se, että olen katsonut mitä niihin menetelmiin pitäisi kirjoittaa, jotenkin ei ole sitten napannut ruveta tekemään muita osia eteenpäin kun olin orientoinut itseni tuohon.
Eikös huomenna ole sun gradu-vapaapäivä? Pidä se oikein rauhassa :) Hyvä että siellä kohdunsuulla oli kaikki hyvin niin ei turhaan tarvi stressata vielä niitä suppareitakin päälle. Tiedän ettei ole kovin helppoa kuunnella päästä vuoroin sitä puolta joka sanoo että älä vedä itseäsi piippuun, sitten sitä puolta joka sanoo että mutta kun tää on pakko tehdä...
Coe