tukiverkostojen puute

Minkälaista hoidontarvetta tarkoitat?

Minulla on sukulaisia lähellä mutta lapset ovat hoidossa pari kertaa vuodessa ja silloinkin siis esim. hammaslääkäriajan verran. Kerran vanhempani pyysivät lapset luokseen päiväkodin sijaan päiväksi, mutta enhän siitä minä tai mieheni hyötyneet. Itselläni siis se hyvä puoli, että saan hoidon, jos todella sitä tarvitsen mutta samalla näen, ettei se ole mieluisaa läheislleni, joten pyydän hoitoa äärimmäisen harvoin. Anoppi on hoitanut sairasta lasta kerran viime vuonna ja  yhden lapsista otti yökylään nyt kesällä kahdeksi yöksi. On kivaa, että lapsilla on läheisiä sukulaisia mutta emme me vanhemmat siitä juurikaan hyödy muuta kuin sen verran, että tiedämme tiukan paikan tullen, että voisimme sitä hoitoapua ruinata.

Meillä ei siis ole ollut lapsivapaata aikaa suunnilleen koskaan. En muista yhtään sellaista kertaa. Aina on ollut jokin lääkärikäynti tai muu vastaava, jos lapset on pitänyt laittaa hoitoon ja mies ehkä työmatkalla.

Saamme omaa aikaa niin, että toinen hoitaa lapsia ja toinen tekee mieleisiä juttuja muutamia tunteja viikossa. Koululaisen pitkän kesän olemme ratkaisseet leireillä. Päiväleirit maksavat noin 80-100 euroa viikko, mutta lapsi saa siellä ruoan ja puuhaa, niin en pidä hintaa liian kauheana. Olemme myös ketjuttaneet kesälomat, hyvä puoli, että yleensä ainakin toinen meistä onnistuu saamaan mieleisensä kesäloma-ajan. Yleensä lomaillaan juhannuksesta elokuun alkuun, minä saatan ottaa kesälomarahat lomana, niin on vähän pidempi loma.

Lastenvahtia ei muuten ihan helpolla saakaan nykyään. Kyselin työkavereiden lapsia (lukioikäisiä) mutta vaativat kahdesta viikosta 800-1000 euroa, mieluummin maksan sen 200 euroa leirimaksua tuosta ajasta eikä tarvitse edes ruokia miettiä.

Siihen tottuu, ettei koskaan pääse minnekään kahdestaan ja että aina pitää arpoa, kumpi jää pois töistä, kun joku lapsista on sairaana. Ja että työt tulee usein tehtyä vähän sinne päin, jotta ehtii hakemaan lapset päiväkodista.

Menty nyt näin jo kuusi vuotta, kaksi kertaa ollaan tänä aikana ostettu lastenvahti ja käyty pariksi tunniksi ulkona syömässä päivällistä. Lapset eivät ole olleet yökylässä koskaan. Mutta pianhan ne tuosta kasvaa. Huolestuttaa kyllä, miten tulemme selviämään sitten, kun lapset ovat koulussa ja on pitkät kesälomat. Meillä vanhemmilla on lyhyet, 3-4 viikkoa emmekä voi juurikaan vaikuttaa niiden aikatauluun. Eikä palkat ole niin suuret, että niillä ostettaisiin lapsille hoitajaa moneksi viikoksi.

Niin, kaikkeen tietenkin tottuu. Olisi vaan ihan mukavaa jos arki ei olisi yhtä selviytymistä. kuitenkin kyse on pitkästä ajasta elämää jos ajattelee vaikka pikkulapsi aikaa. Tää tuntuu jopa niin isolta asialta, et ollaan jo harkittu kannattaako toista lasta ees kuvitella hankkivansa. Sekin on ikävää, ettei omalla lapsella sitten olisi sisarusta/sisaruksia ollenkaan.. t. ap

Jep, sitä tulevaisuutta kun me kaikki osataan tietysti ennustaa, että mitä kaikkea jaksetaan ja mitä muuta elämässä tulee vastaan lasten ollessa ala-ikäisiä, puhumattakaan sairauksista, onnettomuuksista... Käsi ylös, kuinka moni on miettinyt, että miten selvitä lapsen kanssa jos oma käsi on paketissa ja puoliso töissä? Olis pitäny jättää tekemättä se lapsi?

Nykypäivänä vika on siinä, että ihmiset eivät enää luota toisiinsa. Korkeintaan omiin vanhempiinsa jos heihinkään. Kun 1990-luvun alussa olin kuopuksen kanssa hoitovapaalla kotona, mulla oli tässä taloyhtiössä kolmen muun talouden avaimet. Avaimet niille, joilla oli pieniä koululaisia. Naapuriapua, josta ei siihen aikaan edes iletty pyytää rahaa. Mulla oli iltapäivisin enemmän ja vähemmän taloyhtiön koululaisia meillä. Minä ja kotini oli sellainen tukikohta, johon nämä naapuruston lapset saivat tulla. Tai jos avaimet olivat aamulla unohtuneet kotiin. 

Ja sitten oli naapurustossa muitakin kotiäitejä. Jos piti lähteä esikoisen kanssa lääkäriin, kuopuksen sai aina siksi aikaa jollekin naapurille. Ihmiset tunsivat toisensa eikä kukaan vielä ajatellut, että tuo punatukkainen äiti on takuulla joko pärvo tai sarjamurhaaja. Puolin ja toisin auteltiin ja siinä samalla lapset myös ystävystyivät keskenään. Mitä enemmän tutustuttiin, sitä helpompi oli antaa lapsen mennä yökyläänkin. Ja silloin vanhemmat saivat sitä nk parisuhdeaikaa.

Minusta on aika surullista, että nykyisin jokaista ihmistä pidetään ensisijaisesti vaarallisena. Eikä edes haluta tutustua kehenkään. Mieluummin räplätään hiekkalaatikolla älypuhelinta kuin kysytään toiselta äidiltä, mitä kuuluu. 

Up

Uppp

Vierailija kirjoitti:

Me on etsitty juurikin noita nuoria tyttöjä hoitamaan. On kyselty naapureilta ja tutuilta, laitettu lappuja kaupan seinille. Kivoja onkin löydetty!

Miksi nuoret pojat ei kelpaa hoitajiksi?

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivänä vika on siinä, että ihmiset eivät enää luota toisiinsa. Korkeintaan omiin vanhempiinsa jos heihinkään. Kun 1990-luvun alussa olin kuopuksen kanssa hoitovapaalla kotona, mulla oli tässä taloyhtiössä kolmen muun talouden avaimet. Avaimet niille, joilla oli pieniä koululaisia. Naapuriapua, josta ei siihen aikaan edes iletty pyytää rahaa. Mulla oli iltapäivisin enemmän ja vähemmän taloyhtiön koululaisia meillä. Minä ja kotini oli sellainen tukikohta, johon nämä naapuruston lapset saivat tulla. Tai jos avaimet olivat aamulla unohtuneet kotiin. 

Ja sitten oli naapurustossa muitakin kotiäitejä. Jos piti lähteä esikoisen kanssa lääkäriin, kuopuksen sai aina siksi aikaa jollekin naapurille. Ihmiset tunsivat toisensa eikä kukaan vielä ajatellut, että tuo punatukkainen äiti on takuulla joko pärvo tai sarjamurhaaja. Puolin ja toisin auteltiin ja siinä samalla lapset myös ystävystyivät keskenään. Mitä enemmän tutustuttiin, si

Miten ne isät? Onko naapurien isät hoitaneet vuorostaan tällaisia naapuriapuja/palveluksia?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että rahat voi olla tiukilla (MLL), mutta silti vähän kummastelen, kun nykyään ei juurikaan käytetä lapsenvahteja. Joku naapuruston tai työkaverin tyttö, joka pienellä rahalla katsoisi lasten perään, löytyy varmasti. Samoin kesäksi. Itse tehtiin nuorena paljon tällaista keikkaa.

 

Samoin itseäni vahti usein lapsenvahti, ja muistan meillä olleen tosi kivaa yhdessä. Hänellä oli aikaa puuhailla kanssani, pelata yms.

Miten niin naapuruston tai työkaverin tyttö? Käykö naapuruston tai työkaverin poika?

Vierailija kirjoitti:

Nostelen tätä jos joku viitsis vielä kertoa kokemuksia. Onko kellään jäänyt lapsiluku yhteen tukiverkostojen puutteen takia?

Täällä!