En ihmettele yhtään, että 3-4 kymppiset eroaa

Miettikää nyt itse, että on tavattu teininä tai nuorena. Sitten mennään joskus 25-vuotiaina naimisiin ja aletaan saamaan niitä lapsia, koska muutkin. Ei siinä vauhdissa ehkä ajatella onko tämä ihminen OIKEASTI se, jonka kanssa haluan elämäni viettää. Kaverit ympäriltä järkkää häitä ja vauvakuumeilee. Sitä ajattelee, että miksen minäkin, kun ikää jo tämän verran ja kuitenkin ihan hyvä mies vierellä.

Sitten lapset alkaa kasvaa ja yhtäkkiä ollaankin jopa välillä KAKSIN kaiken hää- ja vauvatohinan jälkeen. 

Sitten herätään ajattelemaan ja huomaamaan, että tässäkö mun elämä oli ja puolison kanssa ollaan aivan erilaisia. Siinä vaiheessa sitten on pakko jäädä ja niellä "nuoruuden virheet" ja olla saman puolison kanssa kunnes kuolema meidät erottaa?

Siinä vaiheessa alkaa todenteolla miettiä olisiko sittenkin pitänyt odottaa ja tehdä muita ratkaisuja. Eikä kirehtiä muiden ja yhteiskunnan mukana...

Tiedän että kuulostan julmalta mutta aika monen kohdalla se mene juuri näin.

Se sanonta, että kasvoimme erillemme, pitää vaan niin paikkansa joidenkin kohdalla.