Minkä ikäsenä skidi pihalle?
Paljon tarttis ikää ett skidin vois päästää kertsitalon pihalle telmii itekseen hesas? Millon te akat päästitte oman ? Thanks!!
Kommentit (2)
Ajattelin päästää ehkä ensi kesänä jolloin lapsi 4.5v lyhyiksi ajoiksi. Nyt osoittanut kiinnostusta omatoimiseen liikkumiseen ja olen päästänyt pihalle edeltä ilman aikuista (3min hiekkiksellä yksin), on jäänyt siksi aikaa yksin ulos kun olen kipaissut ylhäältä jotain, on jäänyt yksin kotiin jos olen ripustanut pyykit pihalle (muutama min), tällöin olen jättänyt oven rappuun auki että voi tulla liokseni jos hätä. Ikää nyt 3.5v. Lapsikohtaista sanoisin, tä lapsemme on osoittanut kiinnostusta omatoimisen oleilun ja liikkumisen harjoittelemiseen ja meillä on hyvin turvallinen ympäristö, parkkipaikka ja tie selvästi eri suunnassa kuin iso pihapiiri. Itse olen myös halunnut kävellä esim eskariin yksin ja olen saanut. Kukaan ei ole ikinä kouluun saattanut koska en ole halunnut. Lapset kehittyvät tässä eri tahtiin.
Kouluikäisenä.