Kokemuksia lastenhoitopalveluista
Miten tuo käytännössä toimii, joku vieras ihminen tulee kotiisi ja lapset vain kiltisti jäävät? Meillä on 2- ja 4-vuotiaat lapset, ja omat lapset tuntien he tuskin jäisivät kovin mielellään vieraan aikuisen kanssa. Varsinkin isompi olisi varmaan ihan paniikissa. Joku tuttu olisi varmaankin ok ja voisi olla lapsista kivaakin. Isovanhemmat ja muut läheiset eivät vain meillä hoida lapsia, enkä ole ollut miehen kanssa yhtä aikaa pois kotoa kuopuksen syntymän jälkeen. Kokemuksia, moni tuntuu käyttävän maksullisia lastenhoitopalveluita?
Kommentit (2)
Omassa lapsuudessani tai nykyisessä lapsiperheistä koostuvassa ystäväpiirissä isovanhemmat ovat hoitaneet lapsia. En tunne ketään, jolla on käynyt esimerkiksi MLL:n hoitaja. Täytyy sanoa, että luottaisin enemmän henkilöön, jolla on tunneside lapsiin. Menikö se myös niin, että työnantajamaksuja tulee maksettavaksi enemmän, jos käyttää usein samaa lastenhoitajaa?
ap
Ensin se vieras käy pari kertaa tutustumassa lapsiin (tietty tästäkin hän saa palkan) ja vasta sitten on aika jäädä pitemmäksi aikaa lasten kanssa.
Käytän monia muitakin maksullisia palveluja kuntosalista kampaajan kautta ruokakauppaan, joten miksi lastenhoidon pitäisi olla jonkun sukulaisen tai tuttavan tekemä ilmaispalvelu. En minä mene serkun luokse hiuksiani leikkauttamaan, miksi olettaisin, että mummi haluaa hoitaa lapsenlapsia sen sijaan, että olisi omissa töissään.