Lapsi ei halua tavata isää
Miten toimia kun 12-vuotias lapsi ei suostu tapaamaan isäänsä?
Kyseessä on autisminkirjolla oleva lapsi.
Erosta on kolmisen vuotta ja isällä on ollut muutamia unohduksia tapaamisten kanssa, jotka on olleet lapselle ihan hirveän suuria asioita. Esim. isä unohti ilmoittaa lähtevänsä reissuun muutamaksi viikoksi ja tämä tuli meille tietoon vasta pari päivää ennen sovittua tapaamista. Kaikista suurin pettymys oli kun isä ei pyytänyt anteeksi lapselta suoraan tätä unohdusta.
Lapsi ei suostu tapaamaan isänsä naisystävää lainkaan, heillä on ollut nopealla aikataululla suunnitelmissa yhteen muutto toiselle paikkakunnalle. Lapsi kokee, että naisystävä on tärkeämpi kuin hän, koska isä jättää muuttamalla pois. Kuitenkin on sovittu, että tapaavat viikottain muuton jälkeenkin, vielä on vähän auki miten tämä mahdollistuu, mutta näin lapselle on luvattu. Tapaamisia on ollut tähän asti kaksi kertaa viikossa, pieni muutos siis tulossa.
Nyt lapsi ei suostu tapaamaan isäänsä ollenkaan, eikä ei vastaa enää edes puheluihin tai viesteihin.
Loukkaantui pahasti kun tämä uusi kumppani oli yllättäen isän luona käymässä. Olivat ajatelleet, että tapaaminen ja tutustuminen nyt vaan hoidetaan alta pois.
Hirvittävän vaikea tilanne. Isä on nyt minulle vihainen, kun moitin siitä ettei näin yllättäen kohtaamista olisi saanut järjestää ja olen yrittänyt kertoa miltä lapsesta tuntuu, että tarvitsee aikaa käsitellä asioita ja pyysin että pyytäisi lapselta anteeksi. Siihen isä ei kuitenkaan taivu.
Mitä ihmettä minun tulisi tehdä. Raahata lapsi väkisin tapaamiseen vai antaa aikaa käsitellä asioita? Lapsi jotenkin jännittää isäänsä eikä näytä tunteitaan hänelle, jolloin isä on vain minun kertoman varassa ja epäilee minun estävän tapaamisia. Voin sanoa että vapaa-aika tekisi itselleni hyvää ja mielihyvin antaisin lapsen olla isällään vaikka pidemmänkin ajan.
Kommentit (4)
Haluaisin että lapsella ja isällä säilyisi hyvät välit ja tapaamiset onnistuisi. Miten voisin tukea lasta että pääsisi eteenpäin tunteidensa kanssa?
Et mitenkään. Lapsi tietää, että häntä on loukattu (tapaaminen hänen kanssaan ei ollut niin tärkeä asia, että isä olisi muistanut ilmoittaa). Loukkaus on tosiasia, ns. normaali-ihminen selvittäisi asian ehkä ajan kanssa itselleen, autisminkirjolainen ei tee sitä milloinkaan. Isä pyytää anteeksi tai sitten ei. Jos ei pyydä, niin se oli siinä sitten, sille sinä et voi mitään. Ideaalisessa maailmassa sinä (tai joku muu aikuinen - sukulainen, ystävä, terapeutti) saisi isän ymmärtämään, että tämä todella on loukannut lasta..ja hyväksymään, että väärässä oleva aikuinen voi pyytää anteeksi lapselta, lapsen kokema loukkaus ei ole merkityksetön vain siksi, että hän on lapsi. Mutta jos isä on vakuuttunut, että vanhemmalla on oikeus kohdella lastaan niinkuin hyväksi näkee (vaikka sitten loukatenkin), eikä anteeksi tarvitse pyytää (koska vanhempi on oikeassa), niin sille sinä et voi mitään.
Parasta sinun kannaltasi olisi vaan hyväksyä tilanne nyt heti. Lapsesi odottaa lopun elämäänsä isältään anteeksipyyntöä, jota ei tule. Hänellä ei ole enää isää. Monet isättömätkin lapset ovat silti eläneet hyvän elämän.
Niinhän se taitaa olla, vaikka mitä tekisin tai sanoisin ja kuinka mutkalle taipusin sekä isän että lapsen suhteen, ei minulla ole keinoja tämän selvittämiseen.
Ratkaisun avaimet on isällä, joka ei ymmärrä omaa erityistä lastaan. Eikä halua kuulla minulta neuvoja siitä miten kannattaisi toimia.
Surullinen tilanne.
12-vuotias saa päättää itse haluaako tavata vai ei.