Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen työnsi kätensä paskaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/829b179a-ce47-4563-a8a7-8d5c3a36e…
– Ette oikeasti ikinä arvaa, mitä minulle juuri äsken kävi, perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen aloittaa Instagramin tarinansa, joka on julkaistu keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Tynkkynen oli ollut Oulun Finnkinolla katsomassa elokuvan Black widow. Hän päätti poiketa Torinrantaan ja Kiikeliin. Poliitikotkin ovat ihmisiä. Tynkkyselle tuli tarve käydä vessassa. Kiikelissä on vain siirrettäviä WC-tiloja, kansankielellä bajamajoja.
– Menin istumaan pöntölle. Minulla on siis tällaiset tosi liukasta kangasta olevat kesäshortsit. Kun minulla on pitkät jalat, istuessani ne menevät kulmassa ylös päin, Tynkkynen kertoo tarinassaan.
Kuului kolahdus. Tynkkynen kertoo ensin miettineensä, irtosiko kansi vai mitä tapahtui.
– Sitten tajusin ja näin, että ei hyvää päivää, minun Iphone tippui sinne ja alkoi upota. Mietin, että mitä minä teen? Ei auta muu, kuin käsi sinne bajamajan reikään ja äkkiä puhelin pois.
Seuraavaksi Tynkkynen kertoo tajunneensa, että puhelimen takana olevassa taskussaan olivat maksu-, ajo- ja eduskunnan kulkulupakortit.
– Se ei muuten voi jäädä tuonne pönttöön, Tynkkynen sanoo viitaten viimeiseen.
”Olisi voinut käydä huonommin”
Sebastian Tynkkynen kertoo työntäneensä käden niin syvälle käymälän uumeniin kuin mahdollista.
– Haisi hirveän pahalle ja yhtäkkiä tunsin semmoisen lilluvan käärmeen. Tietää, mitä se oli.
Kommentit (33)
Ehkä tämä liittyy jotenkin siihen että Sebastian on joutunut jossain vaiheessa elämäänsä olemaan avoin homoudesta ja muista jutuista. Tästä on jäänyt tietynlainen vaihde (trauma) päälle että on tarve sitten jakaa vähän liikaakin henkilökohtaisia asioita.
Kaikissa meissä on vikoja.
Ei todellakaan halua Le loistava kansanedustaja. Hän vain pelleilee siellä, eikä tajua olevansa päättämässä Suomen asioista. Kuka idiootti hänet sinne äänesti? Ja miksi? Siksi, että hän osaa tehdä kiusaa? Mielestäni kaiken maailman tyhjää täynnä olevat maratonpuheet oli vain kiusantekoa.
Se, että julkaisee jotain tuollaista, kertoo vain ja ainoastaan siitä miten uskomattoman sivistymätön ja juntti tuo mies on. Opettajankoulutus ei tänä päivänä kerro yhtään mitään sivistyksestä tai sosiaalisesta älykkyydestä. Tämä Sebastianin touhu ei sen sijaan ole mitään uutta, jo kymmenen vuotta sitten Helsingin ylioppilaslehden jotkut toimittajat matkustivat Stadista Turkuun bussilla ja paskoivat housuun. Sitten he kertoivat siitä kokemuksesta miten se matka sujui. Ei riitä sanat kuvaamaan tuota idiotismia. Tuollaisen naisen markkina-arvo on varmaan todella korkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten tiedän Tynkkysestä sen paskajutut. Ja mielestäni hän suoltaa suustaan sitä samaa kamaa. Joku toinen tykkää, minä pidän skeidana.
Sama täällä. Ikävä kyllä muistan vieläkin kun se paskansi bb:ssä housuun ja nyt sitten piti kuulla tämäkin vielä.
Mä ainakin arvostan ihmistä joka paskoo telkussa housuun eikä jää sitä häpeämään. Voi sattua kenelle vaan. Luuserit masentuu ja jää kotiin häpeilemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä esimerkkitarina kertoo persusta kaiken: Kukaan muu ole niin idiootti, että kertoo tämänkaltaista iltapäivälehden toimittajalle!
Yhtä idiootti on se joka ei ymmärtänyt lukemastaan sen vertaa että IL:n toimittaja siteerasi instaa.
Kansanedustaja siis kuitenkin itse kirjoitti tämän iljettävän stoorin jonnekin muiden nähtäväksi?
Housuunsa paskova vaippakonttaaja ilmeisesti pitää kakkaleikeistä. Nöin minä tämän ainakin koen.
Miksi ei olisi kirjoittanut? Tuollaista voi sattua kenelle tahansa.
Persuilla on kyllä kova defenssi puolustella kaikki idioottimaisuudet mitä persut tekevät ja vielä muka hyökkäämällä ja kääntämällä, että kyllähän se ja sekin teki. Miksei voi olla mitään itsekritiikkiä vaan myöntää, että persut ovat munineet reilusti ja sillä siisti syyttämättä ketään muuta puoluetta?!!
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan halua Le loistava kansanedustaja. Hän vain pelleilee siellä, eikä tajua olevansa päättämässä Suomen asioista. Kuka idiootti hänet sinne äänesti? Ja miksi? Siksi, että hän osaa tehdä kiusaa? Mielestäni kaiken maailman tyhjää täynnä olevat maratonpuheet oli vain kiusantekoa.
Pelkkää asiaa alusta loppuun se puhe. Se että joku poikkeaa tyyliltään tyypillisestä kansanedustajasta ei tee hänestä huonoa valintaa, päinvastoin. Me ei tarvita yhtään poliittista höttöä lässyttävää tapausta sinne lisää. Tynkkynen joka sanoo asiat niin suoraan kuin mahdollista on parasta a-ryhmää mitä siellä tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei olisi kirjoittanut? Tuollaista voi sattua kenelle tahansa.
Voi sattua mutta on järkeä olla julkistamatta sitä! 944
Vierailija kirjoitti:
Mikä käärme?!
Herra Hankey uimassa. 🤣🤣🤣
Sama täällä. Ikävä kyllä muistan vieläkin kun se paskansi bb:ssä housuun ja nyt sitten piti kuulla tämäkin vielä.