Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen työnsi kätensä paskaan
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/829b179a-ce47-4563-a8a7-8d5c3a36e…
– Ette oikeasti ikinä arvaa, mitä minulle juuri äsken kävi, perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen aloittaa Instagramin tarinansa, joka on julkaistu keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Tynkkynen oli ollut Oulun Finnkinolla katsomassa elokuvan Black widow. Hän päätti poiketa Torinrantaan ja Kiikeliin. Poliitikotkin ovat ihmisiä. Tynkkyselle tuli tarve käydä vessassa. Kiikelissä on vain siirrettäviä WC-tiloja, kansankielellä bajamajoja.
– Menin istumaan pöntölle. Minulla on siis tällaiset tosi liukasta kangasta olevat kesäshortsit. Kun minulla on pitkät jalat, istuessani ne menevät kulmassa ylös päin, Tynkkynen kertoo tarinassaan.
Kuului kolahdus. Tynkkynen kertoo ensin miettineensä, irtosiko kansi vai mitä tapahtui.
– Sitten tajusin ja näin, että ei hyvää päivää, minun Iphone tippui sinne ja alkoi upota. Mietin, että mitä minä teen? Ei auta muu, kuin käsi sinne bajamajan reikään ja äkkiä puhelin pois.
Seuraavaksi Tynkkynen kertoo tajunneensa, että puhelimen takana olevassa taskussaan olivat maksu-, ajo- ja eduskunnan kulkulupakortit.
– Se ei muuten voi jäädä tuonne pönttöön, Tynkkynen sanoo viitaten viimeiseen.
”Olisi voinut käydä huonommin”
Sebastian Tynkkynen kertoo työntäneensä käden niin syvälle käymälän uumeniin kuin mahdollista.
– Haisi hirveän pahalle ja yhtäkkiä tunsin semmoisen lilluvan käärmeen. Tietää, mitä se oli.
Kommentit (33)
On Sebastian kyllä drinkkinsä ansainnut.
Sebastian on aito ihminen, eikä pelkkä oman napansa edustaja.
Jotkut tekevät ja kertovat mitä tahansa päästäkseen otsikoihin. Onpa muuten turvonnut tämä sebastinan BB-ajoista.
On se työntänyt varmaan muutakin kuin kätensä paskaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä se lilluva oli
Se oli Sebastianin hmmhmm..
Tällaisia paska fetissejä nuo homppelit on!
Vierailija kirjoitti:
Tämä esimerkkitarina kertoo persusta kaiken: Kukaan muu ole niin idiootti, että kertoo tämänkaltaista iltapäivälehden toimittajalle!
Yhtä idiootti on se joka ei ymmärtänyt lukemastaan sen vertaa että IL:n toimittaja siteerasi instaa.
Kuningas Midas: mitä kosketkin jäljiltä Midaksen, niin isket kätesi paskaan!
Parhaiten tiedän Tynkkysestä sen paskajutut. Ja mielestäni hän suoltaa suustaan sitä samaa kamaa. Joku toinen tykkää, minä pidän skeidana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä esimerkkitarina kertoo persusta kaiken: Kukaan muu ole niin idiootti, että kertoo tämänkaltaista iltapäivälehden toimittajalle!
Yhtä idiootti on se joka ei ymmärtänyt lukemastaan sen vertaa että IL:n toimittaja siteerasi instaa.
Niin? Järjenjättiläinen laittaa instaan, jota toimittajat seuraavat.
Voi luoja näitä persujen ulostuloja! Auta armias, jos jonkun muun puolueen kansanedustaja olisi tuon kertonut?!!! Siitä olisi ainakin 10 persun aloittamaa ketjua koko kesäksi!!
Sebastian on loistava tyyppi ja kansanedustaja. Välillä vaan liian avoin.. No kun aikuistuu niin hioutuu nämä turhat avautumiset. Sitten voi hakea puolueen puheenjohtajaksi. Ei ihan kaikkia juttuja tarvi mediassa kuitenkaan jakaa, vaikka ihmisiähän tässä kaikki ollaan.
Parempaa vasemmistotoimittamista on paskoa housuun bussissa ja tehdä siitä artikkeli.
Ainakin Tynkkysen tapauksessa tapahtuma oli vahinko.
Tämä esimerkkitarina kertoo persusta kaiken: Kukaan muu ole niin idiootti, että kertoo tämänkaltaista iltapäivälehden toimittajalle!