Miksi ihmiset ajattelevat, että heillä on oikeus rikkoa tekijänoikeuslakia?
Mitään muuta lakia ei rikota yhtä paljon aivan jatkuvasti, aina laittomasta latauksesta toisten tekemän materiaalin julkaisemiseen ilman lupaa.
Osittain tämä varmaan johtuu siitä, että valvonta on heikkoa eikä seurauksia lähes koskaan tule. Se ehkä saa ihmiset ajattelemaan, että eivät edes riko mitään lakia, vaikka ilmiselvästi niin tekevät.
Kommentit (12)
Koska immateriaalioikeudet ovat täysin järjettömiä ja epäoikeudenmukaisia.
Omassa nuoruudessa oli niin yleistä, etteivät kaikki edes tajunneet sitä laittomaksi puuhaksi.
Ketä kiinnostaa. Noinhan on tehty maailman sivu eikä kukaan ole menettänyt mitään. Ei niitä oikeilla hinnoilla olisi ostanut kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Omassa nuoruudessa oli niin yleistä, etteivät kaikki edes tajunneet sitä laittomaksi puuhaksi.
Kotikopiointi oli ja on täysin laillista, jos lähde on laillinen. Poikkeuksena on nykyään se, että kopiosuojausta ei saa kiertää. Valtiovalta on näin ilmeisesti päättänyt tukea kopiosuojausten kehittämistä, koska se aivan oikein on arvioinut, että kopiosuojausteknologian sivutuotteena saadaan yleiseen kansan kyttäämiseen soveltuvaa teknologiaa.
Tiedän valokuvaajia, jotka tienaavat enemmän rahastamalla raskaimman jälkeen laittomasti käytetyistä kuvistaan kuin myymäll kviaan. Nykytekniikalla laittomasti esimerkiksi mainoksiin tai omille kotisivuille ladatut kuvat on helppo löytää.
Laittomasta kuvasta joutuvat maksamaan 3-5 kertaisen hinnan kuvaajalle.
No tuskin on kaikille ilmiselvää, mikä on sallittua ja mikä ei. Harvinaisen sekavaa ainakin minusta, ellei nyt esim. ladata uutta elokuvaa nettiin ilmaiseksi jakoon tms.
Esim. jos kuvaan videonpätkän juhlissa, ja taustalla soi musiikkia, täytyykö maksaa jokaisesta katselukerrasta joku maksu muusikoille? Miksi Marimekon kankaasta ommeltua tuotetta ei saa myydä, mutta jonkun muun merkin kankaasta tehdyn saa myydä? Jos otan valokuvan jossa on taulu, saako kuvaa näyttää kenellekään? Voinko myydä myyjäisissä mokkapaloja, joiden resepti on jonkun toisen laatima? Jne jne

Resepteissä nyt ainakaan ei ole tekijänoikeussuojaa, ne eivät ole teoksia.
Mitään tekijänoikeuslakia ei pitäisi olla edes olemassa, aivan sairas systeemi.
Vierailija kirjoitti:
Koska immateriaalioikeudet ovat täysin järjettömiä ja epäoikeudenmukaisia.
Niin mitä epäoikeudenmukaista siinä on, että sinä et saa rahastaa minun tekemälläni työllä?
Kuten ylempänä vihjattiin, kaikki eivät tunne immateriaalioikeuslakeja oikeudenmukaisiksi, eikä niihin liity välttämättä sellaista intuitiivista oikeustajua, mitä esimerkiksi väkivaltarikoksiin kuuluu.
Ja ihmiset eivät aina välttämättä noudata lakia pelkästään laissa määriteltyjen seuraamuksien pelosta, vaikka ehkä niilläkin jotain tekemistäkin on. Esimerkiksi tehtyjen murhien tai tappojen määrään ei ehkä vaikuta hirveästi se, kuinka ankara rangaistus niistä seuraa. Ylipäätänsäkään hyvin ankarat vankilajärjestelmät yms. eivät vaikuta vähentävän rikollisuutta mitenkään ratkaisevasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska immateriaalioikeudet ovat täysin järjettömiä ja epäoikeudenmukaisia.
Niin mitä epäoikeudenmukaista siinä on, että sinä et saa rahastaa minun tekemälläni työllä?
Semmoista järjestelmää ei ole olemassakaan, jossa kukaan ei rahastaisi tai ainakin jotenkin muuten hyötyisi toistenkin tekemästä työstä.
Ajattelemattomuuttaan.
Koska se on niin helppoa.