Äidit! Lapsettoman kaverinne suhtautuminen vauvoihinne...
Lähipiirissäni on syntynyt useita lapsia lähiaikoina. Itselläni ei ole lapsia (ihan vapaaehtoisesti, en siis ainakaan tietääkseni kärsi lapsettomuudesta) ja en mitenkään erityisen kiinnostunut lapsista ole. Älkää käsittäkö väärin - en mitenkään inhoa lapsia, mutta etenkään pienet lapset eivät kiinnosta minua oikeastaan yhtään (alle 3v). Pystyn kyllä juttelemaan niistä lapsista ja äitiydestä, mutta ongelmani on enemmänkin siinä lapseen osoitetussa huomiossa. En halua lasta syliini, en halua kosketella heitä, jutella niille tai ylipäänsä kontaktin osoittaminen suoraan lapselle on mielestäni tosi vaikeaa ja teennäisen tuntuista. Kun näen sen vauvan, minussa ei herää minkäänlaista awww-tunnetta ja sellaisen teeskenteleminen tuntuu tosi vaikealta. Vähän vanhempien lasten kanssa juttelen ihan mielelläni, mutta puhun nyt nimenomaan vauvoista/pikkulapsista.
Häpeän ihan tätä, koska tuntuu, että kaikki muut naiset ovat vauvan nähdessään sulaa vahaa, ottavat syliin ja jutustelevat lapselle jotain. En kuitenkaan itse pysty tekemään niin ilman, että se tuntuisi todella teennäiseltä. Yleensä lapsen nähdessäni hymyilen hänelle vähän ja ehkä "tervehdin", mutta oikeastaan sen enempi kontakti minua ei kiinnosta.
Mitä te mietitte minunlaisista ihmisistä, mitä jos olisin teidän kaverinne ja suhtautuisin lapseenne näin?
Kommentit (6)
No tuohan on ihan normaalia. Osittain siksi, että eri-ikäisten ihmisten kanssa vuorovaikuttaminen on sosiaalinen taito, joka opitaan harjoittelemalla. Jos ei ole ollut paljon vauvojen ja ihan pienten kanssa, ei ymmärrä sitä pientä ihmistä, ei osaa olla hänen kanssaan eikä saa siitä vuorovaikutuksesta onnistumisen kokemuksia. Varsinkin nuorelle ihmiselle on ihan tyypillistä, että sitä haluaakin olla vain omanikäisten kanssa, kaikki itseä nuoremmat tai vanhemmat on jotenkin omistuisen oloisia ja niiden kanssa on joko tylsää tai kiusallista olla - koska niitä ihmisiä ei ymmärrä. Se kuuluu nuoruuteen, ja siitä yleensä kasvetaan iän myötä ulos kun ymmärrys ja sosiaaliset taidot kehittyvät.
Minä ymmärrän hyvin sen, että vierastaa vauva-asioita ja lapsiperhe-asioita, jos ne eivät kuulut omaan elämään. Sitä en ymmärrä enkä hyväksy, että lapseen suhtaudutaan kuten esineeseen, jota katsotaan sillä tavalla täysin ilmeettömästi ja välinpitämättömästi, aivan eri tavalla kuin tämä ihminen katsoisi ketään muuta ihmistä. Se on omituista ja minusta epänormaalia. Ei tarvitse olla kiinnostunut mutta pitää sen verran tajuta että siinä on toinen ihminen kuitenkin, ja sen pitää näkyä eleistä ja ilmeistä.
Itse en ole ikinä tyrkyttänyt lapsia kenenkään syliin tai ylipäänsä jutellut lapsiasioista niiden kanssa joilla ei ole lapsia tai jotka ei muuten vaan halua aiheesta puhua. Elämässä on muutakin mielenkiintoista puhuttavaa, ja kaikkien kanssa löytyy joku aihe josta puhuminen tuntuu mukavalta molemmista.
En minäkään pidä vauvoista, vaikka itselläni on yksi. En ole koskaan pitänyt. En halua ottaa muiden vauvoja syliini tai leperrellä niille. Ihailen muiden vauvoja heidän vanhemmilleen vain small talkina, vaikka oikeasti ajattelisin, että pirun ruma mulkosilmä. Oma vauvani on tietysti silmissäni maailman kaunein.
Vauovoja voi kohdella kohteliaasti niinkuin aikuisia, joiden motoriikka ja kommunikointi sattuu olemaan rajallisempaa kuin yleensä. Ihan sama pätee myös niin vaikeasti vammaisiin, sairaisiin jne. ihmisiin, joiden kohdalla moni ei oikein tiedä mitä pitäisi sanoa.
En minäkään kauheasti pidä kissoista enkä koirista enkä halua niitä syliini, mutta keskustelen niille kuin muillekin jos niitä on paikalla ja ottavat kontaktia. En tietenkään mitään monimutkaisia puheenaiheita, mutta tyyliin: "mitä kuuluu, onko hyvä päivä".
Mitä siitä vaikka eivät vastaa :D. Tilanne on kuitenkin tyylikkäästi hoidettu ja ihminen tai eläin huomioitu.
Mun lähipiirissä on enemmän lapsettomia kuin lapsiperheitä, enkä ole ikinä tullut ajatelleeksi tätä asiaa. Itselläni on kolme lasta. En ole koskaan kutsunut ketään erityisesti vauvaa katsomaan tai muutenkaan järjestänyt mitään vauvanesittelytilaisuuksia. Toki vauvat on usein mulla olleet mukana kun on käyty vaikka kahvilla, mutta mitä isommaksi lapset on kasvaneet, sitä useammin he ovat voineet myös jäädä kotiin isänsä kanssa. Meillä käydessä taas varsinkin isommat lapset on onnessaan kun saavat puuhailla omiaan, ja vauva on ollut mun hoidossa eikä ole tullut mieleenkään työntää vauvaa kenenkään muun syliin, oli lapseton tai ei.
En siis tiedä onko mun lapsettomat ystävät sitä mieltä etteivät halua koskea vauvoihin, koska kukaan ei ole sanonut (muutama on kyllä sanonut, ettei voisi kuvitella itseään äidiksi), eikä kukaan ole ottanut mun vauvojani syliin kuin itse sitä erikseen pyytäen. Mutta ymmärrän hyvin, että jokin täysin vieras asia tuntuu pelottavalta eikä sitä halua kokeilla jos ei ole valmis. En minäkään halua mennä lähellekään benji-hyppyjonoa, etten vaan vahingossa joudu hyppäämään.
Mutta jos oikein mietin, niin kolmannen lapseni synnyttyä ensimmäinen, joka tuli ehdoin tahdoin katsomaan häntä, ja nimenomaan halusi hänet syliin, oli lapseton ystäväni, jonka en olisi kuvitellut sitä tekevän. Kahden edellisen lapseni syntyessä hänellä ei ollut tarvetta tai halua tulla heitä katsomaan tai sylitellä heitä. En todellakaan tiedä miksi hän tätä kolmatta halusi syliin enkä kysynyt. Tästä on reilut kaksi vuotta, eikä hänellä edelleenkään ole lapsia, enkä tiedä onko hän vela vai haluaisiko hän lapsia muttei ole vielä onnistunut saamaan.
Minäkään en ollut ennen omaa lasta erityisen kiinnostunut lapsista ja vauvoista. Mutta: Lapsi on ihminen siinä missä aikuinenkin ja mielestäni kuuluu hyviin tapoihin tervehtiä kun tulee kylään. Sen enempää ei tartte lapsen kanssa hössöttää eikä sylitellä, jos ei tunnu omalta jutulta. Vauvan/lapsen täydellinen ignooraaminen on epäkohteliasta.
En mitään. En itsekään tuota vienoa tervehtimistä kummempaa huomiota jaa muiden lapsille. Sen verran seurailen tapahtumia että jos syntymässä on onnettomuus tai kaatuminen jonka voin estää, teen niin ettei lapsi satuta itseään. Muuten en mielelläni koske vieraiden lapsiin. Jos lapsi itse tulee syliin niin otan ja otan silloinkin jos vanhemman tarvitsee saada kädet vapaaksi tms. mutta en silleen "anna mulle syliin" tyylillä.
Siksi oman vauvani kanssa kysyn usein, haluatko ottaa syliin. Jos ei halua niin en anna ja jos haluaa niin annan. Kaikki kun eivät nykyään kehtaa kysyä jos ei tarjota.