Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oletko koskaan ollut ihan yksin surusi kanssa?

Vierailija
10.07.2014 |

Siis sellaista ahdistavaa tilannetta, että olisi jokin suuri suru tai lähestyvä menetys, eikä ketään tukemassa ja lohduttamassa.

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä vaan, monestikin :(

Vierailija
2/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen monta kertaa :( ystäviä ei ole ja mies ei vaan aina ymmärrä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep

Vierailija
4/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu, olenhan minä, jo toistakymmentä vuotta yhtä soittoa.

Vierailija
5/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yllätyksekseni kyllä, silloin kun äitini kuoli. Isäni ei pystynyt omassa surussaan ottamaan ketään muuta huomioon, hän sanoikin ettei meidän lasten suru ole mitään verrattuna hänen suruunsa, koska me emme olleet äitimme kanssa parisuhteessa vaan ainoastaan lapsia.

 

Tajuan että suru voi tehdä vähän näköalattomaksi, mutta tuo kommentti tuntui silti todella pahalta. Eikä tunnetta parantanut se kun hän löysi uuden vaimon jo parin vuoden päästä, kun taas meillä se äidittömyys jatkuu (ja vaikka olenkin jo aikuinen, olisi ollut niin hienoa esim. pystyä keskustelemaan äitiydestä oman äitinsä kanssa).

Vierailija
6/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen.

Äiti menehtyi vajaa vuosi sitten kuusikymppisenä. Tapahtumahetkellä lohduttajia ja kuuntelijoita oli jonkinverran. Mutta nyt sitä huomaa että kukaan muu ei tunne tätä ikävää ja tuskaa samalla tavalla. Vieläkin olisi tarve puhua mutta eipä niitä kuuntelijoita liiemmin ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä, koko elämäni.

Vierailija
8/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elämäni tarina. Lapsuudenkodissa ei saanut tuntea, aviomiehen kanssa miehen olo oli jyräävämpi, eron jälkeen pari vuotta sitten vasta uksin pnkin ollut. Ystävillä omat murheet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokasella ristinsä.

Vierailija
10/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aina, en näytä useimmitenkaan että suren. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä olen ja on ihan normaalia osata surra yksin. Aikuiset tekee niin. Tai osaa tehdä.

Vierailija
12/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

On tuttua. Muutenkin olen niin yksinäinen, että se vaikuttaa mielenterveyteen. Olen joskus ihan kestämättömässä olotilassa ottanut tai yrittänyt ottaa yhteyttä paikkakunnan mielenterveystyöhön/akuuttityöryhmään. Vaikka ne ihmiset eivät oikeasti sinusta välitä, niin työnsä puolesta kyllä kuuntelevat. Läheisen kuoleman johdosta pari sukulaistakin on ollut yllättäen tekemisissä ja auttanut, mikä on ollut odottomatonta ja ilahduttanut. Virtuaali halaus ja voimia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä. Lapseni kuoli kuukausi sitten. Ilmeisesti minä kuolin samalla sillä puhelin ei ole soinut kertaakaan sen jälkeen, ihmiset välttelee minua. Elämäni yksinäisin kesä ja surullisin. Tuntuu ihan käsittämättömän pahalta.

Vierailija
14/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aina. En koskaan kehtaa jakaa suruani toisten kanssa, koska ajattelen heillä olevan tarpeeksi omaa mietittävää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 23:06"]

Kyllä. Lapseni kuoli kuukausi sitten. Ilmeisesti minä kuolin samalla sillä puhelin ei ole soinut kertaakaan sen jälkeen, ihmiset välttelee minua. Elämäni yksinäisin kesä ja surullisin. Tuntuu ihan käsittämättömän pahalta.

[/quote]

:( Voimia sinulle! Toivottavasti joku ottaa yhteyttä ja tarjoaa tukea!

 

Vierailija
16/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli tarkoitus antaa alapeukku 12. Ei sinun silti tarvitse halveksia niitä, joilla on vaikeampaa. Kyllä moni kaipaisi tukea ja empatiaa, vaikka sitten surisikin yksin.

Vierailija
17/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suru on sellainen tunne, että sen joutuu melkeinpä aina kokemaan yksin. En muista kenenkään sanoneen tai tehneen mitään, mikä oikeasti lohduttaisi toista. Koska ajattelen surusta näin, en ole itsekään kaksinen lohduttaja. Lohduttelu tuntuu falskilta kummassakin roolissa.

Vierailija
18/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 23:02"]

Kyllä olen ja on ihan normaalia osata surra yksin. Aikuiset tekee niin. Tai osaa tehdä.

[/quote]

 

No ehkä me puhutaan vähän eri asioista sitten. Totta kai aikuinen normaali ihminen osaa surra yksin, jos puhutaan surun kanssa elämisestä ja sen käsittelystä. Mutta on todella musertavaa ja ahdistavaa olla yksin akuutin surun kanssa, jos siihen suruun liittyy menetyksen mukanaan tuoma pohjaton yksinäisyyden tunne.

 

On totta kai aikoja, jolloin sureva ihminen haluaa olla yksin. Mutta tärkeintä on tietää, että halutessaan on joku, jonka puoleen voisi kääntyä.

 

Vierailija
19/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 23:17"]

Suru on sellainen tunne, että sen joutuu melkeinpä aina kokemaan yksin. En muista kenenkään sanoneen tai tehneen mitään, mikä oikeasti lohduttaisi toista. Koska ajattelen surusta näin, en ole itsekään kaksinen lohduttaja. Lohduttelu tuntuu falskilta kummassakin roolissa.

[/quote]

 

En tiedä... suru on pitkäaikainen kokemus, josta pitää toki loppujen lopuksi selvitä omin avuin - valitettavasti. Mutta akuutissa tilanteessa on ainakin minulle jo pelkkä läsnäolo tärkeää.

 

Vierailija
20/20 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 23:17"]

Suru on sellainen tunne, että sen joutuu melkeinpä aina kokemaan yksin. En muista kenenkään sanoneen tai tehneen mitään, mikä oikeasti lohduttaisi toista. Koska ajattelen surusta näin, en ole itsekään kaksinen lohduttaja. Lohduttelu tuntuu falskilta kummassakin roolissa.

[/quote]

 

MInua on itse asiassa lohdutettu ihan kivasti. Kun isäni kuoli, sain paljon rohkaisevia kommentteja ja viisaita sanoja, joista osa oli jopa totta. Tietenkin itse suru on surtava yksin, mutta tieto siitä, että muut tietävät miltä se tuntuu ja tahtoisivat auttaa jos se vaan olisi mahdollista, vaikka vain ystävällisin sanoin ja välittävin hymyin, auttaa kestämään oman surun paremmin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän kaksi