Nuo tietyt aggressiiviset koirarodut on syy, miksi en enää ota koiraa
Täällä meidän lähistöllä noita koiria on kaksi. Ajatus niiden kohtaamisesta oman koirani kanssa on liian pelottava. Olen lopettanut lenkkeilyn myös kokonaan. On vain ajan kysymys, milloin varsinkin toinen niistä ei ole enää omistajansa kontrollissa. Riuhtoo hihnassa siihen malliin.
Kommentit (5)
Samoin taidan tehdä itse, kunhan noista tänhetkisistä koirista aika jättää. Tässäkin samoilla ulkoilureiteillä ulkoilutetaan parin tuollaistaa bittbullin näköistä, jotka meinaavat ihan väkisin tulla päälle (oma koira pelkää ja kävelee nätisti ohi). Sitten yhdellä on monta iso molossikoiraa, jotka kuulemma voivat tulla päälle. Omistaja huutelee välillä ettei saa kävellä vastaan, pitää kääntyä pois? Luulisi että itse painuisi muualle, mutta ei kai voi kääntää niitä kun kiloja on semmonen 60-70, että vastaavat valtamerilaivaa kait sitten. Turvatonta on, myönnän itsekin pelkääväni
Ihme bull-rotujen rasismia taas täällä. Ovat lempeitä koiria oikeissa käsissä. Koiranomistajanajokortti voisi kyllä olla paikallaan.
Täällä on sama. Pitää itse hankkia isompi ja vahvempi koira kuten joku sakemanni.
Käyn pyörällä töissä, vanhempi nainen taluttaa isoa karvaista mustaa koiraa, aina kun lähestyy, muori pitää kahdella kädellä kiinni hihnasta ja näyttää vetävän voimien takaa pitääkseen koiran paikallaan, koira haukkuu hullunlailla ja toinen koira mies taluttajalla, koira hyppää aina ojaan kun ajan koiran ohi takaa päin, pelästyy vissiin On ne koirat hauskoja?? Pitäisi lailla kieltää.
MT-ongelmasi se syy on.