Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

rv 24 enkä tunne enää liikkeitä.

Vierailija
09.07.2014 |

Lapsi on tosiaa viimeiset 4 viikkoa mönkinyt iltaisin masussa, mutta 2 viikon sisällä ollut hyvin aktiivinen ja kovasti potkinut ympäri päivää. Tähän asti kaikki on ollut hyvin ja mitään poikkeavaa ei ole ilmennyt. Paitsi nyt. N. 2 päivään ei ole tuntunut mitään missään vaiheessa päivää.

Tämä on ensimmäinen raskauteni ja olen muutenkin ollut alkuun paniikissa ja pelännyt pahinta, mutta kun vauva alkoi liikkumaan niin huolta ei enää ole ollut. Nyt en tunne enää mitään.

Pelkään pahinta enkä voi hetkeksikään raihoittua. Soitin neuvolaan ja pääsen kahdelta käymään siellä.

Pelkään ja jännitän kovin sillä joudun olemaan yksin ja menemään sinne yksin kun puolisoni on vielä muutaman kk viikot matkatöissä kauempana. Olen hänelle myös kertonut asiasta ja tiedän hänenkin huolehtivan asiaa nyt.

Tällä ei juurikaan ole merkitystä kun tänne kirjoitan, mutta halusin jotenkin purkaa tämän pelon.

Onko muilla käynyt vastaavaa ja onko yleistä että lapsi olisi jotenkin rauhallisempi näin helteillä tai voisi olla kääntynyt niin etten tunne yhtään mitään liikettä. Kaipaisin kokemuksia ja edes hieman positiivista kommenttia jotta voisin vähän rauhoittua. Kiitos ja anteeksi.

Kommentit (69)

Vierailija
21/69 |
09.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äiti, minun täytyy jatkaa.
Joku kutsuu kulkemaan.
Täytyy taittaa taival matkaa,
vaikken tietä tunnekaan.

Siellä missä toisiansa
aallot vievät tansseihin,
siellä, veden loiskinassa,
siellä olen minäkin.

Siellä, missä korkealla
siintää pilvi sulavin,
siellä, sinipilven alla,
siellä olen minäkin.


Avara on taivaan syli.
Tuulen teitä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli,
siinä olen minäkin.

Älä pelkää. Tulen kyllä.
Tulen kyllä takaisin.
Iltatuulen hyväilyssä:
siinä olen minäkin.

Vierailija
22/69 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei kaikki. Kiitos tuesta. Tosiaan vaikutan rauhalliselta. Hämmentää minuakin mutta monet itkukohtaukset olen saanut ja tulen saamaan. Olen vain niin kipeä nyt kun sairaalassa olen ja synnytystä käynnistetään. Pelottaa ajatuskin synnyttää kuollut pienokainen :(

Monet ihmettelevät miksi tänne höpötän. Minulle helppo tapa käsitellä surua on kirjoittaminen ja asiasta keskustelu. Tiedän itsekkin että kun vauva on saatu pois kohdustani niin romahdan. Pää on täynnä kysymyksiä. Onneksi saan hyvää hoitoa ja en joudu yksin olemaan.

Kamalaa vaikka onkin niin helpottaa tietää että on muitakin jotka ovat kärsineet saman tuskan. He todella ymmärtävät. Toivon silti niin etten itse tai kukaan muukaan joutuisi kokemaan tätä tuskaa.

Päässäni tulee aina kummittelemaan ne kamalat sanat.

"Valitettavasti sykettä ei ole, lapsi on menehtynyt"

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/69 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi kamala, mä itkeä pillitän täällä myös. Ihan hirveän asian olette kohdanneet, hirmuisesti voimia ja virtuaalihalaus täältäkin <3

 

t. N22 ja Siemen rv 28+2

Vierailija
24/69 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia, AP. Itku  tuli täälläkin. :(

Vierailija
25/69 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia sinulle ap sekä miehellesi, itku tuli täälläkin :(

Vierailija
26/69 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/69 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paljon voimia ap :( <3 itku tuli.. toivottavasti sinulle onni vielä suo lapsen.

Vierailija
28/69 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itku tuli. Osanotto ja hirveästi voimia! <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/69 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

rip baby

Vierailija
30/69 |
10.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osanottoni-Voimia teille suurella sydämellä!Vaikea edes kuvitella, miltä sinusta ja miehestäsi tuntuu...varmasti vaikea uskoa edes todeksi. Jaksamista ja kaikkea hyvää tulevaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/69 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsonen syntymätön, kuin tuomenkukka, sulki jo silmänsä kultatukka. Ei ole montaa niin onnekasta, kun saa hetkisen rakastaa enkelilasta. ♥

miten jakselet ap?

Vierailija
32/69 |
24.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajattelin tulla kirjoittamaan tämän hetken tuntemuksista.

Paljon on ollut hoidettavaa ja paljon on vielä edessä. Huomenna on lapsen siunaamis hetki josta sitten viemme pienokaisen tuhkattavaksi. Pienen tyttömme tuhkat sirotellaan isovanhempiensa pihaan ja sinne hän saa myös muistoristin.

Tämä on ollut niin rankkaa ja itken lähes joka ilta tätä epäreilua elämää. Olen katkera, hajallaan ja vihainen. Kaiken tämän tuskan keskellä sain vielä kuulla miten järkyttäviä juoruja minusta levitellään.

Lapsella kuulemma oli ainakin 5 isäehdokasta ja tosiasiassa hetkeäkään ei ole ollut epäilystäkään kuka isä on. Tämän lisäksi ole kuulemma myös tappanut lapseni viinalla. En edes haistanut alkoholia koko tuona aikana. Ihmisten julmuudella ei ole mitään rajaa. Kaikki tämä koska joskus olen tehnyt virheitä...tuntuu etten jaksa enää mitään

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/69 |
24.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmiset osaa olla niin ilkeitä...paljon voimia sulle ap!

Vierailija
34/69 |
24.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia, yritä jaksaa kaikesta huolimatta. Minäkin itken myötätunnosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/69 |
24.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia.

Harvinaista tosin, että pääsit heti synnyttämään pienokaisen ulos. Semmonen vaatii järjestelyjä, jopa kuukauden päähän.

Vierailija
36/69 |
06.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Piti tulla taas hieman purkamaan tunteita :)

En osannut ajatella silloin alkuun miten hajalle minä tästä menen. 2 viikkoon en syönyt juuri mitään, itkin ja olin vihainen mutta peitin sen muilta. Nyt tyttömme on hyvästelty ja viime viikolla pidimme hänelle pienet hautajaiset. Tuhkat sirottelimme ja pystytimme muistopaikan.

Sattuu kun jokapäivä näkee vauvoja ja naisia silittelemässä raskausmasuja. Olisin ite nyt 28viikolla.

Yhdessä vaateliikkessä oli töissä nainen joka useasti ihaili raskausmahaani ja intoili puolestani vaikken häntä tunne mitenkään. Tänään hän innoissaan hihkui että olenko jo synnyttänyt ja onnitteli. Kerroin ikävät uutiset ja koitin olla melko neutraali koska tietysti hän vaivaantui ja nolostui sanomisistaan. Pahoitteli ja toivotti minulle kaikkea hyvää :)

Toisaalta nyt taas olo alkaa olla helpottunut. Vaikkei pikkuiseni ole vierelläni niin tiedän hänen silti olevan jossain. Näen joskus unta jossa on pieni tyttö omenapuiden alla, hän muistuttaa minua mutta hänellä on isänsä silmät ja hiukset <3

Halusin vielä kirjoittaa tänne teille :) Helpottaa oloa kun saa avautua. Parhaalle ystävälleni en kaikesta uskalla puhua kun hän on nyt n.20viikolla raskaana.

Tulen vielä myöhemmin kertomaan kun kokeiden tulokset selviää. Sen jälkeen en enää kirjoita tänne :)

ap

Vierailija
37/69 |
03.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei. Kokeiden tulokset selvisi nyt ja mitään poikkeavaa ei löytynyt, kuten epäilinkin. Voin siis huokaista helpotuksesta kun olen nyt varma ettei vika ollut minussa ja olen ihan terve.
Olo alkaa olla muutenkin jo parempi vaikka ikävä on suuri. Aloittelemme tässä ns.uutta elämää kun muutamme uuteen asuntoon ja tämä hääräily piristää minua :)
Kiitos kaikesta tuesta teille <3
Ap

Vierailija
38/69 |
03.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikkea hyvää sinulle elämääsi <3

Vierailija
39/69 |
03.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiva kuulla kuulumisiasi. Hyvää syksyä sinulle ja miehellesi.

Vierailija
40/69 |
03.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli kuoleman syytä ei tiedetä? Otan osaa!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan kahdeksan