Masennus ja ahdistus pilaavat elämäni
En oikein tiedä, mistä edes aloittaisin.
Olen todella masentunut ja ahdistunut nuori, enkä oikein näe enää mitään ulospääsyä tilanteestani enkä saa enää lohtua tai mielihyvää yhtään mistään, kaikki tuntuu turhalta ja muisti pätkii, mikään ei kiinnosta ja kaikki itkettää.
Kouluhommissa olen vähän muita jäljessä kesätöiden takia, sitten noin muuten koen epäonnistuneeni elämässä täydellisesti, kuten aiemmin jo kirjoitin.
Olen juuri eronnut ja minulla on käsittämättömän suuria sydänsuruja, itken joka päivä entisen poikaystäväni perään tuntikausia enkä koe eläväni ilman häntä.
Tämä masennus alkoi jo ennen eroa, mutta on pahentunut radikaalisti sen jälkeen.
Nyt lomalla kun ei ole mitään tekemistä, paha olo vain lisääntyy, pitäisi saada mieli jonnekin aivan muualle. En oikein muuta saa enää tehtyä kuin maattua sängyssä ja itkettyä kaikki päivät.
En enää jaksa tavata ystäviäni ja ihmissuhteet ovatkin kärsineet, kun ero aiheutti minulle niin suurta surua.
En usko, että tulen koskaan löytämään elämääni yhtä suurta rakkautta.
Olo on niin tyhjä ja merkityksetön, lasken päiviä kuolemaani.
Itsetuhoisia ajatuksia on yhä useammin.
Kävin kriisikeskuksella juttelemassa, mutta sekään ei auttanut juuri ollenkaan.
Olen aivan palasina.
Mistä saada lohtua tässä tilassa? Uusia miehiä en ala katselemaan, rakastun helposti enkä kestä enää ollenkaan sydänsuruja.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä pelkästä teinisuhteen päättymisestä ollut kyse, sydämettömät idiootit. Aloittaja kertoi saaneensa myös keskenmenon ja tulleensa vahingossa raskaaksi, ne ovat todella isoja mieltä järkyttäviä asioita molemmat.
Jos nussii, on valmis saamaan lapsen tai keskenmenon. Yksinkertaista.
Olet oikeassa. Liian moni luulee vieläkin, että ehkäisy on 100% suoja raskautta vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän liittyy isompi juttu eron taustalle, meillä sattui kumppanin kanssa vahinkoraskaus ehkäisystä huolimatta ja sitten pitkän pohdinnan jälkeen meni luomusti kesken ja siitäkin jäi hirveitä traumoja ja ahdistusta sekä häpeää ja surua.
En koe olevani millään tavalla enää toimintakykyinen mihinkään, näen jatkuvasti painajaisia että lapsemme on teini-ikäinen ja kolkuttelee ovellani.
ApMene lääkäriin, esimerkiksi terveyskeskuslääkärille, tai sitten ihan mielenterveystoimistoon. Sieltä sinut ohjataan keskustelemaan ammattilaisen kanssa.
Sydänsuruista sen verran että tuo mitä koet eron jälkeen on ihan normaalia. Se kestää noin puolesta vuodesta kahteen vuoteen, ja sen jälkeen se helpottaa. Se että teille tuli ero ei ole maailmanloppu, vaikka se nyt tuntuukin siltä. Sen sijaan sinun kannattaa ehdottomasti käydä juttelemassa masennuksen ja keskeytyneen raskauden vuoksi ammattilaisen kanssa. Tämän palstan aivottomista trolleista ei kannata välittää. He ovat yksinäisiä ihmisiä joilla ei ole ketään elämässään, ja siitä syystä he haluavat edes jonkinlaista reaktiota muilta ihmisiltä ja saavat sitä alapeukuista. Sinulla sentään on elämää, noilla trolleilla ei sitä ole, eikä sitä tule.
Tämä. Eli ap sun täytyy mennä lääkäriin hakemaan apua! Ihan vaikka terveyskeskuksen kautta, jos opiskelijaterveydenhuoltoon ei nyt kesällä pääse.
Kuten jo sanottu, niin pitää antaa itselle aikaa surra eroa ja keskenmenoa. Tarvitset silti apua masennuksen ja ahdistuksen hoitoon. Kunhan tilanne vähän tasoittuu, niin esim. terapiasta olisi varmasti hyötyä, mutta näin akuuttivaiheessa sellainen ei auta. Eli älä soimaa itseäsi, vaikka et pysty olemaan itseäsi kohtaan lempeä tms: negatiiviset tunteet kuuluu masennukseen ja tämä akuutein vaihe pitää saada tasoittumaan, jotta toipuminen voi alkaa.
Puhun siis omasta kokemuksesta. Kysy rohkeasti, jos jotain vielä askarruttaa tai tarvitset neuvoja käytännön asioihin liittyen tai mihin vaan. Tsemppiä kovasti!
Tiedän erittäin hyvin että raskauteen on aina mahdollisuus, kun yhdynnässä ollaan. Käytin e-pillereitä erittäin tunnollisesti ja minulla on PCOS, joten raskauden pitäisi muutenkin olla melko epätodennäköistä. Lisäksi minulle laitettiin juuri ennen positiivista raskaustestiä jopa ehkäisykapseli, mutta taisin olla raskaana jo kapselia asentaessa. Tein positiivisen testin parin viikon jälkeen kapselin asentamisesta ja testitulos oli valtava shokki.
Ei tarvitse olla ilkeä.
Psykiatrian polille olen jonossa, mutta siellä taitaa ajat mennä lokakuun puolelle, siksi ohjasivat kriisikeskukseen, mutta siellä olen jo käyttänyt aikani.
Siellä saa käydä 5 kertaa, olen jo käynyt omani.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen jonossa lääkärille noiden migreenioireiden ja uniongelmien vuoksi, mutta pääsen vasta elokuussa, koska joudun lähtemään Kuopioon niitä selvittelemään.
Minulle on alkanut tulla epämääräisiä yöllisiä kouristuskohtauksia eikä niitä voi täällä selvittää, Kuopiossa on epilepsiakeskus niiden hoitoa ja tutkimista varten.
Olen vähän kuin löysässä hirressä, odotan vain että alkaisi taas koulu ja normaali arki, jota voisi vetää autopilotilla. Tuntuu kuin minua ei olisi olemassa ollenkaan ja elämänhaluni on täysin kadoksissa.
Ap
Mene heti päivystysvastaanotolle ja kerro akuutit ongelmat. Vinkki: älä korosta parisuhteen päättymistä eli eroa. Muuten lääkäri katsoo, että 'jaa, normaalia teiniangstia ja sydänsuruja'.
Koeta jaksaa! Sinulla(kin) on Tulevaisuus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jonossa lääkärille noiden migreenioireiden ja uniongelmien vuoksi, mutta pääsen vasta elokuussa, koska joudun lähtemään Kuopioon niitä selvittelemään.
Minulle on alkanut tulla epämääräisiä yöllisiä kouristuskohtauksia eikä niitä voi täällä selvittää, Kuopiossa on epilepsiakeskus niiden hoitoa ja tutkimista varten.
Olen vähän kuin löysässä hirressä, odotan vain että alkaisi taas koulu ja normaali arki, jota voisi vetää autopilotilla. Tuntuu kuin minua ei olisi olemassa ollenkaan ja elämänhaluni on täysin kadoksissa.
ApMene heti päivystysvastaanotolle ja kerro akuutit ongelmat. Vinkki: älä korosta parisuhteen päättymistä eli eroa. Muuten lääkäri katsoo, että 'jaa, normaalia teiniangstia ja sydänsuruja'.
Koeta jaksaa! Sinulla(kin) on Tulevaisuus!
Tämä on totta. Valitettavasti ihmisillä on tapana kertoa syitä masennukselle ja ahdistukselle (kuten ero) Ap, älä yritä järkeistää tilannetta ja sitten tarjota sitä lääkärille, äläkä kerro syitä ja oletuksia, vaan kerro vain siitä miltä sinusta tuntuu.
Esimerkiksi "Eron jälkeen olo on ollut pahempi kun kaipaan poikaystävääni", ei ole sama kuin "Joka yö tuntuu kuin pää halkeaisi kun kaikki painostaa ja en pysty ajattelemaan mitään kun itken koko ajan"
Olen ottanut joka ilta keskenmenon jälkeen.
Olen alkoholisoitunut ja lakannut syömästä.
Ap
Soita päivystykseen ja kerro itsetuhoisista ajatuksistasi.
Älä mieti menneitä. Lapsen saa uuden, jos haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Älä mieti menneitä. Lapsen saa uuden, jos haluaa.
Ei välttämättä saa. Mutta maailma on jo täynnä ihmisiä. Hyvä, jos jokainen ei pääse maailmaa tuhoamaan.
Ota lisää. Toleranssi kasvaa ja siksi on hyvä varustautua aina vain isommilla määrillä.
Eivät ne pilaa. Muutat vain asenmettasi, niin kaikki muukin muuttuu.
Alkoholi pois, sokeri pois, vehnäjsuho pois, paljon juureksia, vihanneksia, luomumunia jne
Lisäksi raskauajan multitabs ja ubiauinol.
Ikävä tilanne, mutta seksi johtaa raskauksiin. Se opetettiin jo viidennellä luokalla, ap.