Minulla on tuttu, joka oli ennen oman lapsen saamista varsinainen asiantuntija kaikissa lapsia koskevissa asioissa.

samoiten kun hän suunnitteli synnyttävänsä luomuna... toisin kävi.. otti sit kaikki mahdolliset mitä sai vaan..



saas nähdä miten alkaa arki sujumaan.. vauvathan nukkuu öisin läpeensä, ei kitise, ei narise, syö kaiken mitä antaa ja ovat tyytyväisiä.. että silleen..

Eiköhän meistä jokainen ole jossain määrin kuvitellut lapsen kanssa elämisen tai itsensä vanhempana erilaiseksi, kuin miltä todellisuus sitten näyttää?



Minullakin on ystävä, joka nyt vielä lapsettomana antaa minulle hyviä neuvoja lasteni kasvatukseen ja oman elämäni elämiseen - mutta koetan ymmärtää, että hän ei vielä tiedä, mistä puhuu ja oppii kyllä aikanaan.

kyllä maksaa potut pottuina. Voihan se olla, että häntä itseäänkin omat puheensa jo naurattavat.

miksi pitää päästä kostamaan potut pottuina? mikset anna vain olla, kun kerran tiedät hänen olavan rättiväsynyt?



Jos itse kaipasit aikoinaan tuossa tilanteessa tukea, etkö nyt kokeneempana ja viisaampana voisi tarjota sitä tukea (eikä ivaa) tutullesi?

kaveri, joka ei hyväksy kenenkään muitten kasvatus tapoja ja on aina neuvomassa ja arvostelemassa muitten tapoja joka hemmetin asiassa. Muita oikeita tapoja ei ole. Ja sitten sen omat lapset on niin täydellisiä ja osaa aina käyttäytyy... Ja mikä pahinta, se on muitten lapsille tosi töykeä. Ja aina Painottaa sanaa Meillä! ei sitten sitä ja sitä.. En muista oisko se ikinä sanonu mun lapsille mitään hyvää... Ja aina jos kertoo omista lapsista jotain, ni sen lapset pistää AINA paremmaks. No, eipä sillä paljoa kavereita enää ookkaa. Kai se itekki niin haluu, ku kaikkien muitten lapset antaa sen lapsille huonoa vaikutelmaa... Todella säälittävää...

(huolet olivat sellaisia esikoisen äidin vähän ylimitoitetttuja ajatuksia) ja muut lohduttivat, että höpö höpö, niin tämä nainen on siinä laukomassa, että on syytäkin ja ei sun lapses varmaan oo normaali, jne. Tätä tapahtui monta kertaa.