Kun elämä alkaa 45-vuotiaana! :)
Olen eronnut muutama vuosi sitten ja lapsi lähiaikoina 18-vuotias.
Olen aina haaveillut ulkomaille muuttamisesta, mutta perheen perustamisen takia jämähdin samoille seuduille vuosikymmeniksi. En ole katkera koska perhe-elämä oli onnellista tietyn aikaa.
Mutta nyt koen etten voi enää jäädä tähän samaan elämään. Olkoot jokin ikäkriisi, aivan sama. Mutta jotain on tehtävä.
Minulle on näillä näkymin aukeamassa mahdollisuus muuttaa ulkomaille. Pelottaa ihan kauheasti mutta vihdoin tunnen alkavani elää omaa elämääni! Aivan uskomaton fiilis!! :)
Onko muille tapahtunut tällaista?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Ootko P?
Kyllä olen!
Eron jälkeen ja lasten tullessa täysi-ikäisiksi usein tulee tarve alkaa elää omaa elämää. Se on hyvä asia! Onnea matkaan ap!
Minulla ei vitutuksen vuoksi kiertäisi veri päässä, jos olisin hukannut elämäni 45 ensimmästiä vuotta.
Oman onnensa seppä kirjoitti:
Minulla ei vitutuksen vuoksi kiertäisi veri päässä, jos olisin hukannut elämäni 45 ensimmästiä vuotta.
Eihän tässä siitä ollut kyse.
Ap, loistava tilaisuus, anna mennä!
Toivottavasti löydät onnesi maailmalla. Mihin päin maailmaa lähdet?
Oman onnensa seppä kirjoitti:
Minulla ei vitutuksen vuoksi kiertäisi veri päässä, jos olisin hukannut elämäni 45 ensimmästiä vuotta.
Jokainen elivuosi 45 ikävuoden jälkeen on yhtälailla 100% mahdollisuus täyteen elämään kuin tarjotut vuodet tuota aiemminkin. Mitä tuhlausta ajatella, että elämä vanhempana olisi jotain vähemmän!
Oman onnensa seppä kirjoitti:
Minulla ei vitutuksen vuoksi kiertäisi veri päässä, jos olisin hukannut elämäni 45 ensimmästiä vuotta.
Ajattele jos ap olisi jättänyt perheen perustamisen ja lähtenyt aikoinaan ulkomaille. Nyt hän saattaisi miettiä että kun ei tullut perustettua perhettä. Ja taas ei veri kiertäisi vi*****sen takia päässä.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti löydät onnesi maailmalla. Mihin päin maailmaa lähdet?
Miehen perässä Norjaan :) En sen kauemmaksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oman onnensa seppä kirjoitti:
Minulla ei vitutuksen vuoksi kiertäisi veri päässä, jos olisin hukannut elämäni 45 ensimmästiä vuotta.
Jokainen elivuosi 45 ikävuoden jälkeen on yhtälailla 100% mahdollisuus täyteen elämään kuin tarjotut vuodet tuota aiemminkin. Mitä tuhlausta ajatella, että elämä vanhempana olisi jotain vähemmän!
Tietysti on. Kunhan vain ihmettelen ihmisiä, joiden elämä "alkaa sitten joskus". Siinähän menee elämä hukkaan odotellessa. En ymmärrä ihmisiä, jotka ajattelevat, että esimerkiksi eron takia kaikki avioliittovuodet menivät hukkaan. On kai siellä onnenhetkiäkin ollut joukossa ja kaikki viimein vastoinkäymisetkin kasvattavat ihmistä.
Oman onnensa seppä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman onnensa seppä kirjoitti:
Minulla ei vitutuksen vuoksi kiertäisi veri päässä, jos olisin hukannut elämäni 45 ensimmästiä vuotta.
Jokainen elivuosi 45 ikävuoden jälkeen on yhtälailla 100% mahdollisuus täyteen elämään kuin tarjotut vuodet tuota aiemminkin. Mitä tuhlausta ajatella, että elämä vanhempana olisi jotain vähemmän!
Tietysti on. Kunhan vain ihmettelen ihmisiä, joiden elämä "alkaa sitten joskus". Siinähän menee elämä hukkaan odotellessa. En ymmärrä ihmisiä, jotka ajattelevat, että esimerkiksi eron takia kaikki avioliittovuodet menivät hukkaan. On kai siellä onnenhetkiäkin ollut joukossa ja kaikki viimein vastoinkäymisetkin kasvattavat ihmistä.
Jokaisella on oikeus mielipiteenseensä. Sinä näet asiat noin. Minä näen sen niin, että joitain vastoinkäymiset kasvattamisen sijaan hajottavat. Ehkä sellainen kokee, että koko avioliitto meni hukkaan, jolle selviää lopussa, että puoliso on valehdellut koko suhteen ajan.
Oman onnensa seppä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman onnensa seppä kirjoitti:
Minulla ei vitutuksen vuoksi kiertäisi veri päässä, jos olisin hukannut elämäni 45 ensimmästiä vuotta.
Jokainen elivuosi 45 ikävuoden jälkeen on yhtälailla 100% mahdollisuus täyteen elämään kuin tarjotut vuodet tuota aiemminkin. Mitä tuhlausta ajatella, että elämä vanhempana olisi jotain vähemmän!
Tietysti on. Kunhan vain ihmettelen ihmisiä, joiden elämä "alkaa sitten joskus". Siinähän menee elämä hukkaan odotellessa. En ymmärrä ihmisiä, jotka ajattelevat, että esimerkiksi eron takia kaikki avioliittovuodet menivät hukkaan. On kai siellä onnenhetkiäkin ollut joukossa ja kaikki viimein vastoinkäymisetkin kasvattavat ihmistä.
En mielestäni missään kohtaa kirjoittanut että kadun avioliittoani ja perhettäni. Mutta nyt kun olen eronnut, miksi pitäisi jatkaa samaa elämää samoissa ympyröissä kuin avioliiton aikana?
Ap
Oman onnensa seppä kirjoitti:
Minulla ei vitutuksen vuoksi kiertäisi veri päässä, jos olisin hukannut elämäni 45 ensimmästiä vuotta.
Tulee fiilis, että olet ne jo hukannut, jos noin reagoisit tuossa tilanteessa. Terve ihminen keskittyy aina siihen, mitä parannettavaa nykyhetkessä on.
Se mikä länsimaissa koetaan menestymiseksi ei ole mitenkään liitoksissa elämän onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Onhan ap:llä lapsikin, se on paljon merkityksellisempi asia kuin vaikka uusi BMW tai parempi virka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko P?
Kyllä olen!
Jos lähdet, niin jään kaipaamaan sua syvästi, en koskaan sanonut, mutta merkitset mulle paljon enemmän kuin arvaatkaan. Onnea elämääsi ja jatkoon.
Kuulostaa mahtavalta! Onnea!
Mä asuin ulkomailla ikävuodet 19–25. Sitten tulin Suomeen suomalaisen puolison perässä ja olen nyt hieman katkera siitä, että "joudun" asumaan täällä. Jälkikasvusta olen onnellinen. Hän täyttää 18 juuri samana vuonna kuin minä 45, joten ehkäpä tapaamme joskus maailmalla!
40 täytettyäni ryhdyin jahtaamaan leidareita. Nyt kun Pattikselle ei ole päässyt yli vuoteen, joutuu tyytymään Berliinin alan mestoihin. Helsingistäkin olen löytänyt pari ylihinnoiteltua leidaria, asiakkaita kuulemma ex-pääministeriä myöten. Olen 100% hetero, normaali työssäkäyvä perheellinen mies.
Myös naiset voivat olla leidareiden kanssa. Kaikki lesboilun edut, mutta aidon munan kanssa. Norjasta tuskin löytyy montakaan aitoa leidaria. Tämä AP:lle varoitukseksi, mikäli leidarihommat kiinnostaa.
Täällä toinen samanlainen. Uusi elämä alkoi!
Ootko P?