Kyllä lapsenvahdin saa, jos tekee hommia sellaisen löytääkseen

Juuri näin mekin ollaan tehty. Työkavereiden lapsista on löytynyt myös hyviä lastenhoitajia. Jos ei näe vaivaa tai jos vaatimukset on niin hurjalla tasolla ettei kukaan sovellu, ei voi syyttää muita kuin itseään.

No minä en tuntemattomia palkkaa eikä sukulaiset halua auttaa... Kummi joskus muutei aina kehtaa häntäkään vaivata

Meillä ei pahemmin ole noita tukiverkostoja. Enkä todellakaan antaisi ammattitaidottoman pikkutytön hoitaa lapsiamme. Liian paljon vastuuta. Onneksi on muutama hyvä ystävä (jotka ovat myös lastemme kummeja) keiltä voin apua pyytää. Harmi vaan, että ovat vuorotöissä ja melkein aina sattuu olemaan hoidon tarve silloin kun eivät ehdi. Oma sukuni asuu muualla. Miehen suvusta sen verran, että mieskään ei halua antaa lapsiamme vanhemmillensa..

Ottaisitko lapsenvahdiksi lapsirakkaan työttömän ja yksinäisen, joka olisi suunnilleen puoli-ilmaiseksi tulossa saadakseen tuntea itsensä tarpeelliseksi? Vai  suhtautuisitko vähän epäluuloisesti tällaiseen?

^ Siis keski-ikäisen naisen

Minä en koskaan kokenut, että meidän arkea olisi jotenkin kuormittanut se, ettei päästy miehen kanssa kahdestaan leffaan jne. Se kuormitti, että kun lapset sairastelivat oli jatkuvaa sumplimista siitä miten saadaan äkkiä asiat sumplittua. Ei meillä ainakaan ollut yhtään sellaista tuttua tai naapuria jolle soittaa viideltä aamulla, että viitsisitkö tulla vähän jelppaamana kun meillä taitaa olla taas vatsatautia. 

Sitä tukiverkkoa, minkä ystävät, tuttavat ja palkattu apu muodostavat, ei voi mitenkään verrata sukulaisten auttamaan apuun. On ihan eri asia saada apua ihmisiltä jotka rakastavat niitä lapsia, jotka ovat valmiit tinkimään siitä omasta vapaa-ajasta ja muuttamaan suunnitelmia että pääsevät hoitoavuksi jos jotain yllättävää sattuu. Meillä on siis kokemusta siitä ettei ollut mitään sukulaisverkostoa tms. mutta kavereiden kanssa autettiin toisiamme minkä pystyttiin, ja nyt on tilanne että lastenhoitoapua saa sukulaisilta aina jos haluaa. Elämä on aivan erilaista, ei tarvitse illalla miettiä onko lapsi aamulla hoitokuntoinen.

Naapurin kanssa vuorotellaan

Naapurissa asuu juoppo eläkeläismies joten ei.

ystävät auttavat, mutta niin mekin

Ei ole ystäviä.

mummokin vahtii, jos olosuhteet on oikeat

Toinen mummo työelämässä ja toinen liian raihnainen lapsenvahdiksi.

sanoin kummit

Ei ole kummeja.

voin myös palkata naapurin tytön

Naapurissa ei asu mitään teinityttöjä ja vaikka asuisikin, en todellakaan anna lapsia lähes ventovieraalle hoitoon.

Onneksi minulla ja miehellä on todella harvoin tarvetta lapsenvahdille.

Valitettavasti se ei mene noin. Sinulla on käynyt tuuri, onnea siitä. Toivottavasti kuitenkin ymmärrät, että kyse ei ole omasta saavutuksestasi vaan siitä, että sinulla on helpompi elämä kuin monilla muilla.

Meillä esimerkiksi:

Naapurit eivät todellakaan auta, hyvä jos tervehtivät. Lapsiperheitä ei ole naapureina, joten vuorottelu ei onnistu.

Ystävillä on isot suvut jotka auttavat toisiaan, joten eivät ole kiinnostuneita vuorottelusta lasten hoidon suhteen.

Mummo vahtii joskus kun jaksaa, mutta hän onkin sitten ainut eikä jaksa usein ja siksi ne on varattava tärkeisiin menoihin. Toista mummoa ei voisi vähempää kiinnostaa, pienimmät lapset eivät edes tunnista toista isoisäänsä ja toinen on alkoholisti.

MLL ei ole toiminut lähiseuduilla enää moneen vuoteen, eikä toisaalta heidän palkkoihinsa olisi enää varaakaan.

Naapurustossa ei ole lapsenhoidosta kiinnostuneita tyttöjä, eivätkä ystävien sukulaistytöt vahdi kuin suvun lapsia.

Kummit eivät vahdi, ks. ystävät edeltä.

Minulla tai miehellä ei ole sisaruksia.

Olisiko lisää ideoita?

Todellisuudessa pärjäämme hyvin ja olemme tottuneet siihen ettemme koskaan pääse mihinkään eikä se juurikaan enää harmita, mutta ärsyttää suunnattomasti jos joku alkaa väittämään että tämä on meidän oma valintamme ja että nuo toiset onnekkaat ovat vaan niin paljon parempia, että ovat osanneet syntyä isoon ja läheiseen sukuun.