Tyttäreni ei halunnut yo-kuvaa itsestään. Väki odottelee kuvallista kiitoskorttia.

En pakottaisi ylioppilasta kuvaan valokuvaamoon ja älä lähetä kiitoskortteja, jos pidät niitä turhina. Lähetä kuva mummien kännyköihin, jos älypuhelin löytyy ja jos ei, niin teetä jostakin juhlassa otetusta kuvasta mummeille lahjakuvat ja anna muuten vain. Tärkeää on kiittää jollakin tavalla, jos juhlissa kiitos ei riittänyt, niin tekstari perään.

Omasta ylioppilasjuhlasta on yli 20 vuotta, joten en tiedä, että miten ihan juuri nyt toimitaan, omassa suvussa ei toviin ole ylioppilaita ollut, mutta kymmenisen vuotta sitten kirjoittaneet kortit lähettivät. Omat lapset ovat samojen päätösten äärellä aikaisintaan 10 vuoden päästä, saa nähdä, että mitä silloin tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väki tuskin odottaa tyttäreltäsi yhtään mitään, tietävät hänet perseileväksi pissikseksi. Isovanhemmat, sedät ja tädit ovat ihan tietoisia siitä, että tyttäreltäsi puuttuu kokonaan kyky ottaa muita huomioon ja olla kohtelias, joten ei mitään  kiitoskortteja kaivata. Tosin jos tyttäresi joskus erehtyy laittamaan "väelle" hääkutsut, niin todennäköisesti juuri sinä viikonloppuna on muuta tekemistä, joten kiitos kutsusta ja kovasti onnea.

Toivottavasti jättävät samalla kutsumatta kaikkiin omiin turhiin kissanristiäisiin.

Suku kutsutaan häihin maksajiksi! Ei sinne setiä ja tätejä kaivata kuin sen takia, että näillä on varaa antaa kunnon häälahja. Muuten toivotaan, että tajuavat lähteä heti kakunleikkaamisen jälkeen.

Meillä päin on tapana kiittää lehti-ilmoituksella. Jos se ei käy niin miksei kuvattomia kiitoskortteja voisi lähettää.

Kuvaan ylioppilaslakki ja kukkakimppu. Ei ole pakko olla omakuva siinä kiitoskortissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väki tuskin odottaa tyttäreltäsi yhtään mitään, tietävät hänet perseileväksi pissikseksi. Isovanhemmat, sedät ja tädit ovat ihan tietoisia siitä, että tyttäreltäsi puuttuu kokonaan kyky ottaa muita huomioon ja olla kohtelias, joten ei mitään  kiitoskortteja kaivata. Tosin jos tyttäresi joskus erehtyy laittamaan "väelle" hääkutsut, niin todennäköisesti juuri sinä viikonloppuna on muuta tekemistä, joten kiitos kutsusta ja kovasti onnea.

Toivottavasti jättävät samalla kutsumatta kaikkiin omiin turhiin kissanristiäisiin.

Suku kutsutaan häihin maksajiksi! Ei sinne setiä ja tätejä kaivata kuin sen takia, että näillä on varaa antaa kunnon häälahja. Muuten toivotaan, että tajuavat lähteä heti kakunleikkaamisen jälkeen.

Tämä pätee kyllä lähes kaikkiin juhliin. Juhlakalu kutsuu ison osan vieraita velvollisuudentunnosta ja vieraat tulevat samasta syystä manaillen mielessään pilalle mennyttä viikonloppua. Kun tämä mentaliteetti on 50-90 % vieraista, ymmärtää, että ei ole niin pilkuntarkkaa, noudatetaanko kaikkia rituaaleja.

Lahjasta olisi voinut kiittää vaikka tekstarilla seuraavalla viikolla, jolloin on jo käynyt selväksi, ettei ylioppilas käynyt kuvassa. En kyllä itse edes huomaisi, saanko jotain kiitosta. Silloin ärsyttää, jos on lähettänyt lahjan tai lahjakortin ja vastaanottaja pitää radiohiljaisuutta.

Kun itse pääsin ylioppilaaksi noin 15 v. sitten, en olisi halunnut en olisi halunnut yo-juhlia. Olin sitä mieltä, että juhlin sitten kun olen saanut korkeakoulututkinnon, että yo ei takaa vielä mitään, ja että maisterinpaperit ovat se saavutus. Olisin halunnut vain mennä perheen kanssa syömään vähän paremmin. Isäni oli kanssani samaa mieltä, mutta äitini ei. Hänellä oli sellainen ajatus, että kun hän oli vuosien varrella käynyt ystäviensä lasten yo-juhlissa, niin hän on tavallaan heille juhlat velkaa. Eli juhlat järjestettiin vastustuksestani huolimatta ja äitini otti niistä hirveän stressin.

En olisi halunnut mennä yo-kuvaan. Minusta joku ylevä sitaatti jollain nätillä korttipohjalla olisi riittänyt kiitokseksi. Mutta tämä ei käynyt äidilleni. Näytelmä piti mennä tässäkin hänen käsikirjoituksensa mukaan. Olisi kuulemma ollut noloa, että kaikki ne ihmiset jotka olivat vuosien varrella lähettäneet omien lastensa yo-kuvia hänelle, eivät nyt saisi hänen lapsensa kuvaa kiitoskortissa. Pakoilin kuvausta varmaan kuukauden, kunnes äitini sanoi, että kortit pitää saada postiin tai tilanne on hänelle häpeällinen.

Hän varasi ajan tyyriistä kuvaamosta, pakkasi yo-mekkoni ja -lakkini pukupussiin ja raahasi minut suurin piirtein käsivarresta kiskoen paikalle. Hänen piti ennen kuvauksen alkua mennä etsiä autolle parempi paikka, joten kuvaaja aloitti ennen kuin hän oli paikalla. En vaihtanut juhlamekkoa, vaan pistin vain lakin päähän. Kuvaaja siinä sitten otti muutaman potretin. Kun äitini marssi paikalle ja näki ettei minulla ole juhlamekkoa päällä, hän veti hirveät pultit ja pakotti minut vaihtamaan vaatteet.

Olin kuvissa naama peruslukemilla. Kuvaaja yritti saada minua hymyilemään. Sanoin, ettei tilanne kyllä hymyilytä yhtään. Yritin teeskennellä, mutta lopputulos oli niin teennäinen, että kuvaaja tokaisi, että ”pidä vaan se aiempi ilme”.

Äitini ei ollut tyytyväinen kuvaan jossa ei ollut tekohymyä. Ruusupuskaakaan en ollut halunnut, koska se ei tuntunut omalta. Siitäkin seurasi jupinaa.

Kaikki tämä teatteri vain siksi, että äitini saisi toteuttaa jotain naurettavia sääntöjä. Kun sitten joitakin vuosia myöhemmin valmistuin yliopistosta ja olisin oikeasti halunnut juhlat, ne eivät olleet äitini mielestä tarpeelliset, ja niitä ei pidetty.

Anna tyttäresi pitää päänsä. Se on hänen saavutuksensa ja hänen pitää saada suhtautua siihen haluamallaan tavalla. Kukaan ei tarvitse kuvaa joka on väkisin otettu ja siksi teennäinen.

Eipä käynyt munkaan tytär yo-kuvassa mutta kun ei halunnut juhliakaan, ei ollut kuvaongelmia. Tekstarikiitos on hyvä, mulle olisi ainakin riittävä, koska ei niitä kiitoskortteja tule säilytettyä..

Ei meilläkään otettu virallista kuvaa. Muutama tosi kaunis otos on itse otetuissa ja niistä teetetään ifolorilla kiitoskortit