Miksi erityislapsilla on yh-äiti?

Yksinkertaisesti siksi, että erityislapsen vanhemmuus on rankkaa. https://ensijaturvakotienliitto.fi/enska/erityislapsen-aiti-kuormittuu-…

Ja kun ero tulee, on tosi hankala löytää uutta puolisoa.

Se on vähän vaikeaa tavalliselle yh:llekin. Saati sellaiselle, jolla on vammainen tai erityistarpeinen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Ja kun ero tulee, on tosi hankala löytää uutta puolisoa.

Se on vähän vaikeaa tavalliselle yh:llekin. Saati sellaiselle, jolla on vammainen tai erityistarpeinen lapsi.

Lapsi erossa miehelle. Vaimon voi jättää, lasta ei.

Se on ihan tutkittu juttu että todella suuri prosenttimäärä erityislasten vanhemmista päätyy eroamaan.

Syinä mainittiin muistaakseni arjen kuormittavuus, lapsen haastavuus, se että parisuhde jää siinä hoitamatta kun kaikki voimat menee lapseen.

Olen itsekin erityislapsen äiti ja eronnut. Koko lapsen lapsuusaika oli kamalaa koska tavallisetkin asiat hänen kanssaan oli usein vaikeita ja kuormittavia. Se alkoi ihan synnytyslaitokselta (meidän vauva oli se joka itki yöt läpeensä jo siellä). Muistan ettei saatu mitään apua mistään, ekan kerran joskus kun lapsi oli 5v, kun ei lääkärissä suostunut tulemaan pöydän alta pois niin saatiin muutama käynti jonnekin erikoissairaanhoitajalle.

Lapsi oli 9v kun diagnosoitiin tunne-elämänhäiriö ja kielellinen kehityshäiriö autismipiirtein. Me vanhemmat erosimme kun lapsi oli 6v (tuolloin oli käynnissä se kauhein vaihe lapsen kanssa kun alkoi eskari ja sit koulu eikä lapsi siellä tietty pärjännyt ilman tukea jota ei aluksi saanut ollenkaan).

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan tutkittu juttu että todella suuri prosenttimäärä erityislasten vanhemmista päätyy eroamaan.

Syinä mainittiin muistaakseni arjen kuormittavuus, lapsen haastavuus, se että parisuhde jää siinä hoitamatta kun kaikki voimat menee lapseen.

Olen itsekin erityislapsen äiti ja eronnut. Koko lapsen lapsuusaika oli kamalaa koska tavallisetkin asiat hänen kanssaan oli usein vaikeita ja kuormittavia. Se alkoi ihan synnytyslaitokselta (meidän vauva oli se joka itki yöt läpeensä jo siellä). Muistan ettei saatu mitään apua mistään, ekan kerran joskus kun lapsi oli 5v, kun ei lääkärissä suostunut tulemaan pöydän alta pois niin saatiin muutama käynti jonnekin erikoissairaanhoitajalle.

Lapsi oli 9v kun diagnosoitiin tunne-elämänhäiriö ja kielellinen kehityshäiriö autismipiirtein. Me vanhemmat erosimme kun lapsi oli 6v (tuolloin oli käynnissä se kauhein vaihe lapsen kanssa kun alkoi eskari ja sit koulu eikä lapsi siellä tietty pärjännyt ilman tukea jota ei aluksi saanut ollenkaan).

Täällä melko samanlainen tarina. Nykyään poika jo 9v ja pikkuhiljaa alkaa elämä olemaan vähemmän kuormittavaa. Silloin kun erityislapsemme syntyi, oli hän keskolassa ja alku melko vaikea. Mies ei juuri lasta pystynyt hoitamaan, koska ei syönyt pullosta ja miehellä oli paljon harrastuksia ja yliopisto-opinnot kesken. Lopulta elämämme oli niin erilaista, kun minä hoidin lasta/lapsia kotona ja mies meni omia menojaan, että päädyimme eroamaan. Toisaalta, se kuorma, minkä erityislapsi tuo, on hyvin suuri vaikka sitä lasta rakastaa yli kaiken. Ja meistä ei kummastakaan tullut yh, vaan yhdessä hoidamme lasten asiat. Ja olemme ihan korkeakoulutettuja ja työssäkäyviä.

Nuoret  isät  lähtee karkuun.

Miehet eivät kestä erityislapsia, lisätöitä kotona lapsen takia, ja kokevat häpeänä lapsen. Ottavat pitkät. Niin monta kertaa nähty!

Mun kaverin mies lähti kun lapsella todettiin leukemia. Kun lapsi selvisi, ja 5 vuotta oli kulunut, oli mies tulossa takaisin. Että semmosta.