Korona 1.7.2021
minun terve, nuori sukulaiseni makaa teholla koronan takia, ootellaan uutisia ja voin sanoa, että korona on täällä, ei kannata ollenkaan nyt riskeerata. Varokaa.
Kommentit (3)
Kyllä varotaan.
Vaan tuokin on aivan yksilöllsistä.
Maailman laajuisten tutkimusten ja tilastojen mukaan harvat nuoret ja terveet sairastuvat koronaan vakavasti. Mutta heitäkin on.
Yleensäkin kuitenkin nuoret ja terveet selviävät myös vakavasta koronasta paremmin, kuin riskiryhmäläiset ja iäkkäät ihmiset.
Ap:n tulee tietää, että korona on globaali virus, ja sitä myös seurataan ja tilastoidaan globaalisti.
Lääkäreillä ja tutkijoilla on kansainväliset verkostot, ja he yhteyksissä läpi maailman koronan eri asteista, sen sairaalahoidosta ja kuolemaan johtavista tapauksista.
Ja näihin tilastoihin ennusteet ja muut toimenpiteet perustuvat.
Ei Suomi ole mikään syrjäinen maa, joka muka yksin on tämän koronan keskellä ja tekee toimenpiteitä sun muita aivan vain omasta päästään.
Nuorten terveiden ihmisten kuoleminen korona virukseen on edellen erittäin vähäistä.
Eikä noita voi kukaan täysin etukäteen ennustaa, kuinka vakavasti kukin ihminen koronaan saattaa sairastua.
Vierailija kirjoitti:
Tämän kun saisi ihmisille kaaliin, mutta kyllä tässä uusi aalto saatiin aikaiseksi, tällä kertaa vieläpä todella tyylikkäästi omalla maalilla
Älä vouhkaa ja panikoi.
Koko Euroopassa on korona on leviämässä Deltan takia.
Tuskinpa suomalaiset ovat aikaan saaneet kaikki ne yhä lisääntyvät tartunnat mistä Eurooppa nyt kärsii.
Ja ulkomailta ovat tulleet myös ne muut tartunnatkin.
Meidän seudulla ei ole ainoatakaan Pietarissa käynyttä kisaturistia, mutta on ihmisiä jotka vasta ovat saapuneet ulkomailta kaupunkiin.
Kaikki äskettäin kaupungissamme jäljitett tartunnat ovat peräisin ulkomailta.
Kyllä tämä Delta-virus olis levinnyt Suomeen joka tapauksessa, ilman noita jalkapallo reissaajiakin.
Aivan varmasti. Ja leviää edelleen kesän jälkeen yhä enemmän.
Tämän kun saisi ihmisille kaaliin, mutta kyllä tässä uusi aalto saatiin aikaiseksi, tällä kertaa vieläpä todella tyylikkäästi omalla maalilla