Kun hyviä hetkiä on harvoin, niistä osaa nauttia
Aikuisen lapsen kanssa ollut kaikenlaista ongelmaa. Nyt kuitenkin seesteinen vaihe meneillään taas onneksi. Silloin kun hän oli lapsi, juteltiin kaikista asioista paljon. Kuvittelin jossain vaiheessa, että mielipiteenikin olisivat vähän tarttuneet hälle, mutta huomaan, että hänellä on pohjaton uteliaisuus yhteiskuntaan, maailmaan ja ihmisen toimintaan, mutta käsitykset asioista eroavat omistani aika lailla. En ole koskaan samalla tavalla seurannut ulkomaisia tiedotusvälineitä enkä perehtynyt eri kulttuureihin, minua ei ole vaan kiinnostanut enkä ole ehtinytkään. Olen ollut enemmänkin taiteellinen haahuilija ja mennyt eteen päin tunteiden mukaan.
Meillä oli tänään tosi kiva iltapäivä. Juteltiin, käytiin parissa kaupassa, kahvilla ja kirpparilla. Ei ollut kiire mihinkään