Oletko katunut synnytystapaas/-paikkaasii? Olisitko sittenkin valinnut toisin?

Kolme kertaa alakautta luomusti sairaalassa ja tyytyväinen olen. Hyvät muistot jäi, kätilöt ja hoitajat olivat mukavia ja osaavia, lääkäriä en nähnyt kertaakaan.

Ei kyllä tullut mieleenkään että jotenkin valitsisin synnytystavan, jos tässä siis tarkoitetaan alatiesynnytystä ja leikkausta. Ei kai kukaan normaalijärjellä varustettu edes harkitse leikkausta, jos ei ole pakko?

[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 17:42"]Kolme kertaa alakautta luomusti sairaalassa ja tyytyväinen olen. Hyvät muistot jäi, kätilöt ja hoitajat olivat mukavia ja osaavia, lääkäriä en nähnyt kertaakaan.

Ei kyllä tullut mieleenkään että jotenkin valitsisin synnytystavan, jos tässä siis tarkoitetaan alatiesynnytystä ja leikkausta. Ei kai kukaan normaalijärjellä varustettu edes harkitse leikkausta, jos ei ole pakko?

[/quote]

Mun yksi sukulainen valitsi kyllä sektion, koska oli niin kova synnytyspelko. Mäkään en ihan ymmärtänyt tätä syytä.

Ap

No pelon kyllä ymmärrän. Mutta en näitä "pimpsa menee pilalle"-juttuja. Tai jos vähän (normaalisti) pelottaa. 2

Normaalisti alakautta, mutta kadun, että uskoin mammajoogaopettajaani joka väitti, että kyykyssä olisi paras ponnistaa.

Kätilö antoi luvan, kun olin niin jääräpäinen, mutta eihän siitä tullut ns. lasta eikä p:tä. Tuli vaan pukamat ja ponnistin sitten puolimakuulta, kuten ekallakin kerralla.

Kävin raskauden aikana muutaman kerran pelkopolilla, koska synnytys todellakin pelotti niin paljon, etten pystynyt edes nukkumaan. Pelkopolilla oli asiallista henkilökuntaa ja aivan ihana kätilö, joka kertoi, että se on minun oma valintani, haluanko yrittää synnyttää alakautta vai sektiolla.

Valitsin sektion. Pelko on lääketieteellinen syy. En ole katunut päivääkään, kaikki meni oikein hyvin. Leikkauksen jälkeen sain hyvät kipulääkkkeet. Leikkaus oli maanantaina, kotiin päästiin torstaina!

-Marianne

[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 17:42"]

Ei kai kukaan normaalijärjellä varustettu edes harkitse leikkausta, jos ei ole pakko?

[/quote]

Eli vaikeasta synnytyspelosta kärsivä ei voi olla normaalijärkinen, juu juu. Toivottavasti itselläsi ei ole mitään esimerkiksi fobioita tai et ole normaalijärkinen.

Tuosta kyykyssä ponnistamisesta: Munkin piti sitä yrittää, mutta menin sängylle sisätutkimusta varten, mutta aloinkin ponnistamaan saman tien eikä siitä mihinkään enää ehtinyt muuta kuin kääntymään kyljelleen eikä edes tehnyt mieli, kun vauva oli tulossa sen verran vauhdilla. (Olisi varmaan tullut liian nopeasti, jos olisin ollut pystyasennossa, joten luonto taisi pitää huolta, ettei tehnyt mieli edes ylös.)

Ekassa synnytyksessä pystyasento olisi taas varmasti ollut parempi, mutta silloin en sitä tajunnut.

Ei ole mitään yhtä oikeaa asentoa, eri ihmisille ja eri synnytyksissä eri asennot voivat toimia parhaiten.

Olen. Repesin täysin, vaikka minkään ei pitänyt mennä pieleen.

Valitsisin sektion, jos tietäisin saman mitä nyt. Kipu oli pientä siihen verrattuna että alapää on täysin remontin tarpeessa. Peräpukamat, epparin jälkeinen iso emättimen suu ja emättimen laskeumat - ikävää jälkeä. Kokemuksena alatiesynnytyksen olisin kuitenkin halunnut kokea, joten tyhmänä valitsisin sen vaikka muut varoittelisivatkin.

Synnytin Jorvissa, olosuhteiden pakosta saavuin yksin käynnistykseen. Oksitosiinit laitettiin tippumaan ja sanottiin et soita kelloa jos/kun alkaa tapahtua. No soittelin aika monta kertaa eikä kukaan tullut. Kellon johto oli irrallaan kun viimeisillä voimillani sen kävin sieltä lattialta ryömimässä. Ei kuultu kun huusin. Vauvan pää ja toinen olkapää jo ulkona kun opiskelija tuli kurkkaamaan ovelta. Oli todella pelottava kokemus, luulin että joudun yksin synnyttämään. Kukaan ei tullut kahteen tuntiin tipan laittamisesta mua katsomaan.

Ekan synnytin kätilöopistolla ja sain aivan täydellistä hoivaa ja huolenpitoa

Ei ole valinta että minä tyttö haluunkin nyt sektion. Itselle tehtiin kiireellinen sektio. Toivoinkin sektiota ja kaikki meni hyvin. Kiitos. Kiitos naistenklinikalle.

Noista repeämistä kantsii muistaa, että vain n. 0,9 % alatiesynnytyksistä Suomessa johtaa pahoihin repeämiin (3. asteen tai pahemmat) ja n. 22 % leikataan eppari. Suurimmalla osalla menee siis suht vähäisin vaurioin. 

Miten muuten onko suunniteltu sektio turvallisempi kuin alatiesynnytys tilastollisesti?

En ole varsinaisesti katunut, mutta sen perusteella mitä nyt tiedän, harkitsisin vakavasti sektiota. (Lapseni syntyivät alakautta).

Synnytyspaikkaani en vaihtaisi, mutta yhden alkuvaiheen kätilön kyllä.

Esikoisen synnytin kättärillä, ja sitä kadun edelleen, vaikka aikaa on kulunut liki 12v. Missään ei koskaan ole tullut vastaan niin surkeaa kohtelua kuin kättärin normiosastolla (sekä salissa että vuodeosastolla). Jäi traumat.

Kuudes lapsi syntyy elokuussa, eikä tosiaankaan mennä kättärille, vitosen kohdalla yritin, muttei edes pelkopolista ollut apua noiden traumojen kanssa, vaihdoin viime tipassa sairaalaa, ja Hyvinkäälle mennään nyt toista kertaa. (toinen tenava kättärin haikaranpesästä, loistava paikka, ja kaksi haettu Kotkasta, hyvää sanottavaa siitäkin).

Alateitse siis kaikki tähän mennessä. 

Kaikki neljä syntyneet alakautta, samassa sairaalassa. Mitään muuta en kadu kuin että en kolmannessa synnytyksessä pitänyt tiukemmin kiinni omista mielipiteistäni ja että en vaihtanut kätilöä. 

Ei mennyt kumpikaan synnytys ihan putkeen, joten olin erittäin tyytyväinen että synnytin Kättärillä ilman eksoottisia ennakko-odotuksia ja tein tasan niin kuin kätilöt käskivät. Luoja tietää mitä siitä olisi tullut jos olisin alkanut fiilistellä jollain kotisynnytyksillä.

Olen useasti katunut synnytyspaikkaani. Olen syntynyt pieneen suomalaiseen kaupunkiin ja olisin halunnut syntyä sveitsiläiseksi tai ruotsalaiseksi tai vaikka New Yorkiin. Ja mieluummin joillekin tosirikkaille vanhemmille.

Kolme synnytystä ja kivunlievityksenä kuumat hauteet ja akvarakkulat. Kertaakaan ei jäänyt mitään kauhukuvia, toivuin nopeasti ja olisin valmissynnyttämään vaikka heti. Sektio olisi ollut karvas pettymys.

Sektio naikkarilla. Toivuin täydellisesti. Ja valitsin siis sektion omasta tahdosta :)

En kadu pätkän vertaa, mutta pidän itseäni onnekkaana. Osalla kavereista silti sektio ei ole toipunut yhtä nopeasti ja vähillä kivuilla. Ehkä kaksi viikkoa oli vaikeaa, mutta ryhmäni monilla alatiesynnyttäjillä oli arkuutta ja ongelmia epparitikkien yms kanssa kuukausia jälkeenpäinkin.

Se on kyllä jännä etten tosiaan osaa oikein sanoa "synnyttäneeni". Sain vain lapsen :)

Kannattaa tehdä se mitä "sydän" kertoo.