En pysty samaistumaan materialistien ajattelumaailmaan. Miten esim. 8000 euron

En myöskään ymmärrä jotain hypetystä jonkin merkkituotteen ympärillä. Enemmän olen fiiliksissä hyvistä (netti)kirppari/huutokauppalöydöistä.

En ole materialisti, en harrasta shoppailua, mutta en mä oikein ymmärrä tuotakaan että pistetään kaikki rahat asumiseen tai säästöön. Milloin tästä elämästä sitten pitäisi nauttia jos ei nyt? Tuleeko joskus parempi hetki? Olen tuhlaileva, tuhlaan elämyksiin. Minullakin on omistusasunto ja siitä velkaa. Olen ajatellut muuttaa halvempaan, koska tämä on ihan typerää että asumiseen menee niin suuri osa rahoista. Kerran täällä vain eletään. Haaveilen siitä että myyn kaiken ja lähden kiertämään maailmaa ilman sen suurempia suunnitelmia, ehkä vielä teenkin niin.

No kyllä siitä omasta isosta talostakin on iloa, ja koko perheelle, toisin kuin jostain laukusta, joka ei näillä tyypeillä tunnu sitten kuitenkaan olevan se loppuelämän laukku.

Mulla ei myöskään ole mitään luksustuotteita. Veikkaisin että kallein yksittäinen omistamani esine on kännykkäni joka ostohetkellä maksoi kai jotain nelisen sataa, ja sitäkin makselen edelleen osamaksulla :D tuollaset kellot ja korut ei juuri kiinnosta, joitain kalevalakoruja olen saanut rippi/ylppärilahjoiksi ja niitä arvosta kauneuden vuoksi, en niinkään hinnan, vaikka tiedänkin kalliiksi. Unelmissa mulla on yksi isompi hankinta, omakotitalo, sitten joskus kun on säännölliset tulot ja mahdollisuus lainaan. Muulla ei oikeestaan ole väliä. Voin ajaa millaisella autolla vaan, ne ei hävetä, kuhan vaan palvelee minun käyttötarpeitani (mm vaunut pitää mahtua) ja on varma ettei jätä tielle.

Rahasta saa eniten irti, kun käyttää sen niihin asioihin, jotka tuottavat itselle eniten lisäarvoa. Näiden asioiden tunnistamiseen kannattaa käyttää aikaa ja miettiä loppuun asti kaikkia vähänkin isompia ostoksia. Elämän varrella arvostukset muuttuvat tai sitten on tullut ostettua/matkusteltua jo riittävästi, ettei homma enää nappaa. 

Nuorempana matkustelu oli kaikki kaikessa, mutta nyt nautin kotona olemisesta. Koti on meidän perheelle juuri passeli ja olemme tehneet oman maun mukaisia valintoja. Huonekalut on meidän perheelle sopivat ja ruokapöytään mahtuu lisäksi yksi vieras, mutta ei enempää. Tämä on meille juuri passeli, koska intovertteinä emme harrasta isoja päivälliskutsuja eikä meillä juuri kavereitakaan ole.

Kun lapsi oli pienempi, purin hänen kauttaan lapsuudentraumoja - liian vähän leluja ja ankeat kirpparivaatteet. Useampi vuosi siinä shoppailussa meni ja nyt ei ole mitään tarvetta saada lapselle kallista merkkivaatetta ja hankinnat ovat järkevöityneet. Lapsena tekemättä jääneet matkatkin on tehty eikä haittaisi vaikken pääsisi enää minnekään.

Satsaan mieluummin laatuun kuin trendeihin. Huonekalut ostan sillä mielellä, että ne kestävät vähintään 10-20 vuotta. Mieluummin ajatonta ja kestävää kuin jotain käsiin hajoavaa Ikea-roskaa. Mitään sisustushärpäkettä en voi sietää, esineillä pitää olla funktio. Astiat on kauniit (ja kalliit), minulle ne edustavat arjen estetiikkaa. Juhla-astioita ei ole erikseen, sellaiseen turhuuteen en ole lähtenyt.

Käsilaukkuja minulla on yksi, tyttärelläni kaksi. Kaikki simppelejä Marimekkoja. Jos tarvitsen johonkin tilaisuuteen omaa laukkuani pienemmän laukun, lainaan tyttäreiltäni. Hänenkin kaksi laukkua on hankittu tarpeen mukaan - toiseen mahtuu Nintendot ja toiseen harrastuksessa tarvittavat vihot ja kansiot. 

Auto meillä on halpa Skoda. Se ei kerää katseita puoleensa, mutta on meitä hyvin palvellut. Kyllä välillä katselen haikaillen komeampia kiesejä, mutta sittenkin ostan ennemmin lisää osakkeita kuin laitan rahat ruostuvaan autoon.

Minulle materia tuo onnen.

Kaunko se onni säilyy? Tarvitaanko aina jotain uutta? Vai täytytkö onnella vuosi vuoden perään aina sitä tuhansien eurojen luksustuotetta katsellessa?

Varsinkaan opiskelijoilla en ymmärrä tätä. Jopa kahden-kolmen kuukauden vuokran arvoisia (n. 1000 e) laukkuja killuu kyynärtaipeessa, ja sit Instassa mainostetaan "uutukaista". Ymmärrän, että niihin säästetään puolikin vuotta, mutta eikö ne rahat voisi muutenkin käyttää... 

Mut sehän onkin se, että mikä on ihmisille tärkeää. :)

En omista mitään arvokasta ja köyhä olen. Onneksi ole onnellinen ilman tuhansien eurojen tavaroita, en uskalla sijoittaa edes parin sadan ipadiin tai parempaan älypuhelimeen kun sitten pelkään että kadotan tai rikon sen vain. Joten pärjään tavallisemmalla puhelimella jossa pikkuinen kosketusnäyttö eikä mitkään sovellukset toimi.. Ehkä joskus. Sormus sormessa on sentään sen parin sadan arvoinen, mutta onneksi niin tiukka ottaa pois etten kadota sitä ainakaan helposti. Auton arvo on kanssa pari sataa, edullinen kun ei ole velkaa siitä ja saatu pikku viat korjattua, ei hävetä ajaa sillä. Velkaa mulla on vajaat kaksi tonnia, mikä tuntuu hirveältä määrältä ja unelmoin että saisin vaikka arvalla sen summan niin maksaisin heti velan pois. Lotosta tai arvasta toivoisin saavani joskus vaikka 3000 se olisi todellinen luksus summa. Perintöä en ole saanut enkä saa, lapsille tuskin tulen jättämään muuta kuin järkeä päähän ja kunnianhimoa tehdä elämästä onnellista ja turvattua taloudellisesti. Helpolla pääsen kun vertaan varakkaisiin tuttuihin joille paljon tavaraa on olemassa vain siksi kun se kuuluu siihen rooliin ja egon ylläpitämiseen, en käsitä ollenkaan.

[quote author="Vierailija" time="29.06.2014 klo 18:08"]Kaunko se onni säilyy? Tarvitaanko aina jotain uutta? Vai täytytkö onnella vuosi vuoden perään aina sitä tuhansien eurojen luksustuotetta katsellessa?

[/quote]

Ostan vaatteita ja kenkiä kuukausittain. Arvokkaamman laukun noin kerran vuodessa. Olen ihan normaalituloinen, säästän aina uuteen laukkuun. Vanhoja laukkuja, joita en enää käytä myyn yleensä eteenpäin. Materian vastapainona minulla on sitten oma hevonen jota paijaan ja hellin :)

Tuo euforisen tilan, jos esim. kalliin korun hankkimalla olen tukenut pientä suunnittelijaa, jos koru on suunniteltu minulle/on pienestä tuotannosta ja tuntuu käytössä tulevan osaksi minua. Mutta pelkän merkkituotteen imagon takia en mitään ylellisyystuotteita hankkisi, sen verran kriittinen olen ts. merkki ei aina takaa laatua. Mitä mainostetumpi luksustuote, sitä enemmän yleensä sitä kartan.

Ihmiselle lienee luontaista tavoitella onnea. Esim jos muu elämä on persiistä, roinat lohduttavat. Muu ympäristö näyttää mallia syytämällä mm shoppailua ylistäviä mainoksia ja blogipostauksia. Pitäisi oppia saamaan kiksejä muualta, niin shoppailu unohtuisi. Hankalia kuitenkin ovat elämänmuutokset...

T: Keittiöpsykologi

Nykyaikainen velkatalous tarvitsee niitä hyödyllisiä idiootteja. Talouden rattaat pyörivät rasvattummin kun persaukiset materialistit sitovat tulevaisuutensa vapaaehtoisesti markkinoiden kuoleman syleilyyn.

Mun ystävä loukkaantui kun en tunnistanut hänen laukkuaan superkalliiksi :D

Menin lipsauttamaan että yhdellä "vähävaraisella" tutullamme on samanlainen. Ystäväni pillastui että ei hällä taatusti ole samanlaista, kun veska maksaa jotain 1500 €. Mun silmissä ne on kuitenkin edelleen täysin samanlaiset vaikka se toinen olisikin jostain lomakohteesta ostettu feikki...

Mä taas saan sen euforisen tunteen kun teen mahtavan kirppislöydön tai aleissa prosentit on isot! Aina kun näen kyseiset löydöt, myhäilen tyytyväisenä. Jos taas joskus olen ostanut jotain kallista(alesta tietenkin sekin) niin se ennemmin ahdistaa kuin tuottaa mielihyvää.

miehenä ihmettelen samaa. 

Slloin ei vaan voi välttää myötähäpeää jos kyseistä kallista ostosta pitää sitten vielä esitellä kalliina, eli valistetaan tietämättömiä kertomalla hintalapun lukemat :D

Mulla on velaton rivitalokolmio mielestäni kivalla alueella, siihen olen aina laittanut kaikki liikenevät rahat. Ulkonäöstäni ei ikinä arvaisi omaisuuttani, kun en jaksa panostaa kalliisiin, tunnistettavin merkkituotteisiin ja ajan 10 vuotta vanhalla autolla. Mutta asunnosta saan isot kiksit, se on minun luksustuotteeni.

Joo ei pysty ymmärtämään ei. Minullakin on ollut aina mielestäni ihan kivasti rahaa ja kotona asuessa varsinkin meillä oli ihan hyvä varallisuustaso. Silti ihan "ilmasta" en maksaisi tonneja vaan sen, mihin rahaa laittaa pitää olla kuta kuinkin järkevää. Esim. kerran ostin 500 markan silkkilakanan, koska halusin nukkua kuumassa kesäyössä kaupunkikaksiossani niin ettei ole niin kuuma. Olihan se kallis, mutta minusta hyödyllinen. Mitä hyötyä on 7000 euroa kalliimmasta kellosta?

Minä taas en ymmärrä sitä että jostain merkistä maksetaan, ja oli tuote miten ruma hyvänsä, siitä ollaan ylpeitä kun se on sen tietyn merkkinen ja kallis. Minä tykkään kauniista tavaroista, se mitä ne maksaa on sitten ihan sivuseikka, aina tietysti tulee hyvä mieli jos saa jonkun hienon jutun halvalla, eli tekee löydön.