Syökö teidän kissat yhden kokonaisen märkäruokapussillisen kerralla?
Kommentit (23)
Ei, puoli pussia max. päivässä. Raksuja enemmän.
Ei syö. Ovat kovin nirsoja. Syövät mieluiten kuivaruokaa (ja kissoja on useampi)
Mun kolli syö 2 pussia kerralla, lisäksi raksuja. Päivässä menee 6-8 pussia.
Söisi vaikka kaksi kerrallaan. Saa puolikkaan aamulla ja illalla, kuivaruoka saatavilla koko ajan. 10v , painaa 8,2kg
Tyttökissani saattaa syöda 1/3 pussin, kun taas iso kollini voi syödä jopa kolme pussia samalla kertaa.
Ei syö kerralla. Annan pussin aamulla 7-8 välillä ja yleensä viimeistään puolilta päivin kuppi on tyhjä.
7kg leikattu kolli vetää välillä kaksi putkeet, välillä vain puolikkaan. Yleensä massakausi ajoittuu karvanvaihtoajalle vuodenaikojen vaihtuessa. Meidän kissalla on siis jatkuvasti ruokaa tarjolla (märkää ja kuivaa), syö sen mitä syö, eikä ole lihonut ikinä.
Pienehkö tyttökissani pystyy syömään kokonaisen pussillisen kerralla, mutta ei tee sitä joka kerta, koska saalistaa myös ulkona.
Ei, meillä on kaksi ihan isokokoista kollipoikaa. Ne saavat aina märkäruokapusiin puoliksi ja siltikään sitä ruokamäärää ei useimmiten syödä kerralla, vaan vain osa ja loppuja käydään sitten aina välillä vähän näykkimässä, jos alkaa hiukoa.
Meidän tyttökissa syö hieman vajaan pussin alkuillasta. Huitaisee sen todella nopeasti ja märkäruoka pitää aina mössätä ns. puuromaiseksi, muuten riski että tulee ahmittuna saman tien ylös. Raksuja syö rauhallisemmin omaan tahtiinsa yöllä ja aamulla
Meillä on hyvälaatuinen kuivaruokaa kokoajan tarjolla. Pari kertaa päivässä annan märkä ruokaa. 1 pussi per 2 kissaa eli yhteensä 6 pussia per päivä.
Vierailija kirjoitti:
Ei, meillä on kaksi ihan isokokoista kollipoikaa. Ne saavat aina märkäruokapusiin puoliksi ja siltikään sitä ruokamäärää ei useimmiten syödä kerralla, vaan vain osa ja loppuja käydään sitten aina välillä vähän näykkimässä, jos alkaa hiukoa.
Niin ja nämä siis syövät yhteensä kaksi pussia märkäruokaa päivässä, lisäksi sitten raksuja illalla/yöllä ja tuoretta kalaa tai lihaa useamman kerran päivässä. Mutta kerta-annoskoko on aina pieni.
Ei kelpaa märkäruoka mutta kerran söi silmieni edessä suurehko hiiren muutamassa sekunissa. Häntineen kaikkineen.
Ei, meidän kolli syö ehkä sen pussillisen päivän aikana, mutta koko pussia ei kannata kerralla laittaa, jos ruoka vähänkään kuivahtaa se ei syö, vaan naukuu parin tunnin päästä uutta ruokaa.
Syö kaiken ja jos ei kolmessa sekunnissa tule lisää antaa avotassulla päin naamaa ja pistää kämpän palasiksi, siinä sohvakin lentää ikkunasta ja repii sukat.
Te, joiden kissat syö monta pussia päivässä ja lisäksi vielä raksuja, niin puhutteko nyt jostain Latz-tyyppisistä ruuiasta, jotka on pääsääntöisesti viljaa, sokeri ja kosteutta?
Hyvälaatuista, korkean proteiinipitoisuuden omaavaa märkä- ja kuivaruokia ei mene tollasia määriä. Mun ensimmäinen kissa söi ns. markettisapuskoja ja ruokaan paloi paljon enemmän rahaa, kun sitä kului määrällisesti huomattavasi enemmän. Samoin hiekkaa, kun niitä jätöksiä tuli tietysti isommasta ruokamäärästä enemmän.
Mulla on kaksi kissaa (3,5 kg narttu ja 6 kg kolli), joille annan aamulla yhden pussin puolikiksi, päivän ajaksi molemmille raksuja kuppeihin noin 1 dl yhteensä, illalla toinen pussi puoliksi ja noin 1 dl raksuja yöksi. Kollilla on vähän turhan paljon painoa, kun rohmuaa nartun ruuistakin osan, mutta aika hyvänkokoisia ja näköisiä ovat molemmat.
Syö puolikkaan märkäruokapussin aamuin illoin, lisäksi raksuja 2 kertaa päivässä (yhteensä 30g). Normaalipainoinen, vähän yli 5kg kisu. Kauhean ahne, aina on nälkä vaikka olisi tunti sitten syönyt :D kokeiltiin joskus vapaata ruokkimista että loppuisi jatkuva ruuan kerjääminen, ahmi kerralla kolmen päivän annoksen ja vielä myöhemmimän lisää.
Pieni kollikissa saa puolikkaan pussin märkäruokaa päivässä, ei syö siitäkään kuin osan. Ollaan kyllä aikaisemmin tarjottu puoli pussia aamulla ja loput illalla, mutta kun ei syö niin ei syö. Välillä tarjotaan myös raakaruokaa, esim. sian sydäntä. Siitäkin ukkeli närppii pari pientä palaa ja loput menevät roskiin.
Naksuja ja vettä menee onneksi paljon.
Oletko lihava, entäs se kissa? Nimim. pakkoretorinen kysymys jokaiseen ketjuun.
Ei syö kokonaan kerralla. Päivässä menee kaksi. Pieni, siro naaraskissa.