Lue keskustelun säännöt.
Elämäsi pahin jännityskokemus?
27.06.2014 |
Itse olen jännittäjä luonteeltani. Lisäksi kärsin ajoittaisesta ahdistuksesta, varsinkin viikkoa ennen menkkoja (pms).
Oma pahin kokemus oli hammaslääkäriläynti samana päivänä kun menkat alkoi. Olen myös siis hammaslääkäripelkoinen. Ihan järkyttävä paniikki ja ahdistus koko päivä ennen käyntiä. Oksetti, huimasi, sydän hakkasi, itketti jne jne. Toivoin kuolevani. Jollain ilveellä selvisin hammaslääkärikäynnistä, vaikka en muista siitä mitään. Hoipertelin metrolle ja kotiin. Kotona vaan käperryin sohvalle kun muistin että kaupassa piti käydä. Lähdin siis hoipertelemaan kauppaan. Bussipysäkillä sain karseen paniikkikohtauksen ja meinasin oksentaa. Kaupasta noukin äkkiä kaukkein välttämättömimmät ja maksoin. Hoipertelin takaisin kotiin.
Mies löysi minut sohvalta tärisemästä. Piti vielä illalla lähteä rautakauppaan, mutta mies käski mun jäädä kotiin kun näki olotilani.
Nukuin 13 tuntia seuraavana yönä.
Tämä siis elämäni pahin kokemus. Tästä viisastuneena en varaa hammaslääkäriaikaa viikkoa ennen menkkoja enkä menkkojen parina ekana päivänä.
Kommentit (12)
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 09:30"]
Heikot sortuu elon tiellä. En tiedä mitään ankeampaa kuin se että joku kertoo paniikkihäiriöstään tai jännittämisestään ja hinkumisistaan ja huohottamisistaan. Susta ei vaan ole, älä ainakaan lisäänny.
[/quote]
Älä säkään lisäänny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 09:32"][quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 09:30"]
Heikot sortuu elon tiellä. En tiedä mitään ankeampaa kuin se että joku kertoo paniikkihäiriöstään tai jännittämisestään ja hinkumisistaan ja huohottamisistaan. Susta ei vaan ole, älä ainakaan lisäänny.
[/quote]
Älä säkään lisäänny.
[/quote]
Olen lisääntynyt jo! En tosin anna lapsilleni hinkuvaa ja huohottavaa ihmisraunioesimerkkiä vaan normaalia käytöstä. Voi että jännittää mitä vastaat, pitäisiköhän vähän täristä ja panikoida? Kuukautisetkin on tulossa, voi ei! Soitan miehen kotiin tueksi.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 09:36"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 09:32"][quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 09:30"]
Heikot sortuu elon tiellä. En tiedä mitään ankeampaa kuin se että joku kertoo paniikkihäiriöstään tai jännittämisestään ja hinkumisistaan ja huohottamisistaan. Susta ei vaan ole, älä ainakaan lisäänny.
[/quote]
Älä säkään lisäänny.
[/quote]
Olen lisääntynyt jo! En tosin anna lapsilleni hinkuvaa ja huohottavaa ihmisraunioesimerkkiä vaan normaalia käytöstä. Voi että jännittää mitä vastaat, pitäisiköhän vähän täristä ja panikoida? Kuukautisetkin on tulossa, voi ei! Soitan miehen kotiin tueksi.
[/quote]
Muistathan opettaa lapsillesi myös erilaisuuden suvaitsemista? Vaikka taidankin tietää jo vastauksen...
Tiesithän, että on oman heikkouden merkki, jos ei siedä epätäydellisyyttä muissa ihmisissä? Omat pelkosi ja ahdistuksesi tulevat esiin sillä tavalla.
Ensin ajattelin vastata asiallisesti tähän ketjuun, mutta palstalla taitaa liikkua liikaa tunteettomia kylmiä ihmisiä...
Tällä ketjulla on 44 lukukertaa mutta eka postauksella on 155 yläpeukutusta. Noloa, ap, noloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen myös jännittäjä.
Eniten jännitin kun lapseni oli leikkauksessa. En pystynyt olemaan paikoillani vaan menin edes takas ja kädet ei pysynyt paikoillaan vaan rypistelin paperia koko ajan.
Ja kyseessä oli vain kitarisakeikkaus
Mieheni oli isossa leikkauksessa ja odotin tietoja onnistumisesta. Soitto sairaalasta venyi, silloin jännitti ja ahdisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hammaslääkärikäynnit oli kamalia minulle ennen kuin sitten kun tajusin että voi n ottaa viinaa muutaman annoksen ennen. Sen kanssa en jännitä yhtään. ILman sitä taas oli ihan kamalaa: oli taistelua edes pakottaa itsensä kävelemään kohti vastaanottoa, vatsa oli sekaisin, joskus oksensinkin jännityksentunteesta, uskoin oikeasti kuolevani sinne tuoliin ja olin etukäteen tehnyt mm. lapun jossa kerroin keneen täytyy ottaa yhteyttä ja mitä sanoa heille jos kuolen tai joudun sairaalaan (ja tämä ennen perus hammastarkastusta, ei mitään isoa operaatiota).
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 09:46"]Tällä ketjulla on 44 lukukertaa mutta eka postauksella on 155 yläpeukutusta. Noloa, ap, noloa.
[/quote]
Ya know, et ne lukukerrat päivittyy hitaasti?
- ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahin kokemus oli purjeveneessä merellä, kapealla laivareitillä, yöllä, kun köysi oli kietoutunut potkuriin eli moottoria ei voinut käyttää, ja tuulta ei ollut juuri ollenkaan. Jotenkin siitäkin selvittiin.
Käykö toiseksi pahin?
Olin kaksin purjeveneessä Tyynellä valtamerellä. Mieheni nukkui ja olimme kolmatta päivää yli 35 kn tuulessa. Matka oli kohti Fatu Hivaa, joka on ensimmäinen saari Galápagoksen jälkeen länteen. Teimme siis matkaa kolmatta viikkoa. Vene heittelehti ja välillä syöksyi aallonharjalta alas ja jälleen kipusi ylös seuraavaa. Näin välillä aallonpohjaa (kuin kanjonissa!) ja välillä valkoisena kuohuvaa vaahtoa. Pohjatonta syvää, ja välillä kirkasta tähtitaivasta. Horisontissa oli 360 astetta sinistä päivällä ja öisin saman verran mustaa. Edellinen (rahti-)laiva oli nähty kaksi päivää sitten.
Autopilottia oli turha käyttää, koska se ei pitänyt kurssia tuossa kelissä. Saavillinen suolavettä tuli muutaman sekunnin välein päin näköä. Joka aalto oli pakko ottaa itse ja käsivarret olivat väsymyksestä turrat. Ajattelin, että jos nyt luovuttaisin, saisin vähän aikaa hengähtää, mutta kuolisimme, kun vene menisi aallossa ympäri. Ja sitten vain jaksoin ja jaksoin ja jaksoin. Kuten myös mieheni omassa tunnin parin vuorossaan. Uni tuli sekunnissa, kun meni sisään ja laski päänsä meribunkan tyynyyn.
Sitten tuli vuoro, kun sain sen melkein paskimman (pahimman pidän omana tietonani, kuitenkin) myräkän ja vahvasti taka-alalla ollut kuoleman pelko muuttui tiedoksi elämän loppumisesta. Pelasin aikaa. Oli liian myöhäistä poistua ruorin takaa herättämään toista, eikä huuto kuulunut pauhun takaa sisään. Yritin pitää itseni jotenkin järjissäni kuvittelemalla, että kuvaamme Hollywood-leffaa, ja olen oikeasti matalassa altaassa, jota myllerretään aaltokoneella. Oli liian kamalaa päästää tietoisuuteen se fakta, että alapuolella oli oikeasti useita kilometrejä vettä ja että kukaan ei löytäisi eikä varsinkaan pelastaisi meitä, jos jompikumpi menettäisi kontrollin edes hetkeksi.
Voisin linkittää katastofiuutisen samalta päivältä, samalta alueelta, mutten halua spesifioida ajankohtaa sen tarkemmin. Onneksi me kuitenkin jollain tuurilla selvisimme.
Tämä jännityskokemus tuli mieleen näin ensimmäisenä. Ja toki, ihan itse itsemme noihinkin tilanteisiin veimme, seikkailunhakuisina.
Hullua tai ei, mutta tämäkin kokemus auttaa edelleen laittamaan arkipäivän kokemuksia perspektiiviin.
Terkkuja tutuille!
Heikot sortuu elon tiellä. En tiedä mitään ankeampaa kuin se että joku kertoo paniikkihäiriöstään tai jännittämisestään ja hinkumisistaan ja huohottamisistaan. Susta ei vaan ole, älä ainakaan lisäänny.