Minkä asian yli et pysty pääsemään, vaikka kuinka yrittäisit?
Kommentit (32)
En oikein kovin hyvin pääse yli siitä millaiset vanhempani ovat, siis siitä mitä tekivät - ja pahinta kaikesta - yhä tekevät. Kaltoinkohtelu ei jäänyt lapsuuteen, ja jotkut (luonnevikaiset) tosiaan vihaavat omia lapsiaan.
Se, että jäin työttömäksi ja koko elämä romahti sen vuoksi.
Sen, että olin lapselleni huono äiti. Olen alkoholisti ja join hänen lapsuutensa aikana alkoholia. Sittemmin olen raitistunut, mutta en pääse tämän asian yli ikinä. Olemme nyt hyvissä väleissä, mutta kadun noin kymmentä vuotta elämästäni.
Onneksi sain raitistua. Jos joku muu kamppailee saman asian kanssa, ota rohkeasti yhteyttä AA:han, joko live-ryhmään tai nettiryhmään.
Eikä tarvitse pelätä sitä AA:n "korkeinta voimaa" -puhetta, vaikka olisit ateisti. Minulle se voima on nyt AA.
Tsemppiä kaikille omiin elämän pyörteisiin!
Alkoholistivanhempani. Viina vei voiton sekä äidin- että isänvaistoista. Mitkään vetoomukset lähisuvusta eivät auttaneet, vaan kumpikin joi itsensä hautaan. Anteeksi vaan, jos/kun kuulostan kylmältä ihmiseltä, mutta nykyään en voi sietää yhtäkään alkoholistia elämässäni. Jos humalainen ihminen tulee vastaan jossakin, käännän saman heti selkäni. En kestä juopuneita ihmisiä.
En koskaan anna anteeksi miehelle, joka ampui koirani.
Lettosuon yli hilla aikaan. Suksilla voisi päästäkkin mutta jos uppoaa niin pois ei pääse.
En pääse ylitse siitä, että etäopetus kiellettiin, vaikka tahdoimme etätyötä tekevänä perheenä olla turvassa koronalta. Lasten kouluissa oli koronaa ja meille oli siksikin hyvinkin perusteltua hakeutua turvaan, kun siihen perheenä pystyimme, mutta poliitikot väittivätkin, että se olisi epätasaarvoista, ei sopisi suomalaiseen yhteiskuntaan.
Siitä että mun siskoa aina suosittiin perheessä: kaunein, fiksuin yms.
Puoliso ei sanonut pahasti.Sanoi hyvästi.Mene sinä länteen minä lähden itään.
Mies oli "avautunut" kaverilleen meidän ja myös mun omista, äärimmäisen henkilökohtaisista asioista, kun oikea osoite olisi ollut yksilö- tai pariterapia tai muu ammattiapu. Sen jälkeen koko kylä tiesi meidän asiat. Ja ne asiat oli sellaisia, että olisin halunnut pitää ne tasan minun ja hänen ja lääketieteen ammattilaisten välisinä. Tuli ilmi siten että paikallinen puolituttu tuli voivottelemaan minulle asiaa, josta hänen ei olisi kuulunut ikimaailmassa tietää. Olisin mieluummin ottanut sen klassisen pettämisen, että mies olisi langennut sänkyyn jonkun toisen naisen kanssa, mutta tulikin tämä. Yritin kauan antaa anteeksi ja ymmärtää mutten kyennyt.
Että mies kuvittelee etten tajua kun hää tuijottelee illalla sängyssä Instagramista naisia sängyssä mun vieressä. On luvannut lopettaa aika monta kertaa mutta jooh
Vierailija kirjoitti:
En pääse ylitse siitä, että etäopetus kiellettiin, vaikka tahdoimme etätyötä tekevänä perheenä olla turvassa koronalta. Lasten kouluissa oli koronaa ja meille oli siksikin hyvinkin perusteltua hakeutua turvaan, kun siihen perheenä pystyimme, mutta poliitikot väittivätkin, että se olisi epätasaarvoista, ei sopisi suomalaiseen yhteiskuntaan.
Saitte siis hieman maistiaisia siitä mitä lähityötä tekevien elämä on ollut.
Mount Everestin huipun yli en varppina pääse. On niin huono kuntokin.
Yksi mukava tuttavuus menehtyi liikenneonnettomuudessa vajaa pari kuukautta sitten. Tuntuu vieläkin niin epätodelliselta, ettei häntä enää ole.
Isäni pahasti loukkaantumisen livenä näkemisestä pienenä lapsena kun Komet bomb 3 ilotulite räjähti ennen aikojaan.
Jätti kamalan kammon ilotulitteisiin.
Se, että joku voi olla mukava kun on muita paikalla, ja karmea kun muita ei ole paikalla.
Luulin, että psykopaatteja on vain kirjoissa ja elokuvissa.
Löytyy.